11. elokuuta 2015

Äiti käväisee töissä

Kun kotiäiti lähtee pitkän tauon jälkeen töihin, ei yllätyksiltä voi välttyä. Kaikki alkoi jo eilen, kun vein lapset isovanhemmille tunnin ajomatkan päähän hoitoon. Lapset oli pakko viedä jo illalla hoitoon, koska jouduin lähtemään töihin ennen aamuseitsemää. Tyttö valitti koko matkan huonoa oloa, poika huusi suoraa huutoa 20 minuuttia. Matkan kruunasi liikenneonnettomuudesta ja ruuhka-ajan ruuhkasta johtuva köröttely. Perille päästyä tyttö raivosi isovanhempien kuullen, ettei halua jäädä heidän luokseen, äiti ei saa mennä töihin, äiti on rakas, äiti olet ilkeä jos jätät mut tänne. Niin sydäntä raastavaa. Hetkeä ennen kotona, hän oli odottanut isovanhempien luo pääsyä. 






Tunnin kotimatka rauhallisia balladeja kuunnellen tuntui lähes viikon lomalta. Illalla olin niin väsynyt, että nukahdin unille jo ennen kymmentä. Aamulla kello oli soimassa kuudelta. Vaan eipä soinutkaan. Varttia ennen lähtöhetkeä havahduin hereille ja tajusin olleeni illalla niin väsynyt, että unohdin koko hetätyskellon päällelaittamisen. Olin asettanut vain herätysajan, en herätystä. Hölmönä olin edellisiltana kuvitellut valmistavani miehelle aamiaisen, jota sitten rauhassa syötäisiin yhdessä. No nyt sain vain kahvit keitettyä.

Aamupala autossa oli kuitenkin rauhallisempi kuin lasten kanssa syötynä. Kahvikaan ei ehtinyt jäähtymään. Pitkästä aikaa sain myös kuunnella ja nauraa itsekseni Radio Suomipopin Aamulypsylle.

Aamulypsyä kuunnellessa vastaan tuli lehmiä. 
Perillä olin ajoissa. Reilu viisikymppisen mieskollegan ensimmäiset sanat huomenten toivottelun jälkeen olivat "Aloitettaisiinko kuitenkin sulkemalla napit!" Hölmistyneenä en tajunnut mitään, kunnes hän näytti kauluspaitaani. Todella, kauluspaitani nappi oli rintojen kohdalta auki. Eipä sillä, ei minulla juuri mitään näyteltävää niissä ole. Hyvä, että edes näkyvät! Loppu päivä sujui muuten hyvin, mutta  tarkkailin rintamustani vähän väliä... 

On ihanaa välillä käyttää aivoja enempi kuin kotiäitinä sekä tuntea oma olemassaolo ja taidot arvokkaiksi ja tärkeiksi. Oli antoisaa tutustua uusiin ihmisiin ja erityisesti taitaviin, nuoriin urheilijalupauksiin. Työpäivän jälkeen minulla oli kova ikävä omia lapsia ja lasten silmissä olin tärkeintä heidän maailmassaan. Niin kuin hekin minun maailmassani. Varsin yksitoikkoisen kotiäitiarjen keskellä nämä tunteet on kiva tuntea. Nyt on myös virtaa olla lapsille hivenen parempi äiti. Mitä se sitten tarkoittaakaan. 

4 kommenttia:

  1. <3 Tapahtumarikas päivä! Nappiepisodi nauratti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Ja mua hävetti. :) En ehkä hetkeen pue kauluspaitaa :D

      Poista
  2. Voi ei :D No mut tää on niin tätä, terv. kaurapuuro paloi pohjaan ekaa kertaa ikinä tänä aamuna ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!