31. maaliskuuta 2014

Kahvakuulatreeni terassilla

Maanantaisin esikoinen käy isänsä kanssa Elixiassa. Ei tunnu pahalta jättää lasta kerran-kaksi viikossa lapsiparkkiin puoleksitoista tunniksi. Kun tyttö oli päiväkotihoidossa, ei ollut mielestäni reilua viedä häntä hoitopäivän jälkeen uudelleen hoitoon. Nytkin hän vielä haluaa tuttua seuraa mukaansa. Siksi naapuri lähtee usein tyttönsä kanssa yhtä aikaa salille. 


Monella tuttavalla on kahvakuula jäänyt hankinnan jälkeen nurkkaan pölyttymään, ovistopperiksi tai muuksi painoksi. Viime äitienpäivänä saamani kahvakuulakin on ollut liian harvakseltaan käytössä. Tänään ulkoilutin sitä ensimmäisen kerran tänä keväänä ulkona. Kun vauva nukkuu vaunuissa, aika on käytettävä tehokkaasti. En halua haaskata aikaa salille matkustamiseen. Kotona painot ovat kyllä valitettavasti vaatimattomammat. 


Puolen tunnin vaunulenkki ja puoli tuntia jumppaa: 3 x kyykyt, pohkeet, vatsat, selät ja kädet. Nautinnollista ulkoilua! 

28. maaliskuuta 2014

Tavarapaljous

Hienojen kevätkelien siivittämänä olemme tällä viikolla laittaneet terassia kesäkuntoon ja samalla on tullut siivottua varastoa. Jostain syystä varasto on täyttynyt talven aikana "kirpputoritavarasta" aivan ääriään myöden täyteen. En halua, että koti on sisältä täynnä turhiksi käyneitä tavaroita, mutta kyllähän lapsiperheen koti on niin täynnä tavaraa, että vähempikin riittäisi. Nyt onkin etsinnän alla hyvä kirpputoripaikka. Vain lastenvaatteiden kirppari vai kaiken tavaran kirppari? Itsepalvelu, kirppareiden tarjoama myyntipalvelu vai itse myymään? Kauhean kalliita vain nuo keskimmäiset. Ehkä pääsisin helpoimmalla viemällä kaikki vain kierrätyskeskukseen, mutta arvokkaimpia en raaskisi. 


Varastosta 2,5-vuotias bongasi hyppynarun ja pallot. Hän on aivan innoissaan ja touhukkaana opetellut hyppäämään narun yli, kun äiti ja isi pitävät narun päistä kiinni sekä heittänyt ja potkinut palloa. Parhaat naurut irtoaa, kun äiti on maalivahti tai harjoittelemme pukkaamista. Pihaleikit ovat nyt ihanan paljon monipuolisempia kuin jokin aika sitten. 



27. maaliskuuta 2014

Keittiön henki

Olen onneton kokki. Ja leipuri. Ja ylipäänsä keittiössä. Eikä minua edes kiinnosta osata. Suutarin lapsella ei ole kenkiä. Minun äitini on ravinto- ja ruoka-alan ammattilainen ja minä olen, mitä olen. En ainakaan keittiön henki. Kyllä minä arkiruoan pöytään saan, mutta ruoan laitto ei kiinnosta tippaakaan. Enkä jaksa lukea, saati noudattaa reseptejä. Mieluummin hoidan tiskauksen ja sotkut. 

Yläasteella sain köksästä kympin ja olin opettajan lellikki. Siihen kaikki taisi jäädäkin. Yht'äkkiä ei enää kiinnostanut tehdä keittiössä mitään. Onneksi on ruoanlaittoa rakastava mies ja leipomista rakastavat siskot. Minä keskityn mieluummin vaikka puutöihin. Ja herkkujen syöntiin. 

Tässä viimeisin taidonnäyte keittiöpuuhista:

Valmispullat, jotka jäivät keskeltä raaoiksi  ja paloivat päältä. Kelle maistuu?

26. maaliskuuta 2014

Äidinmaidonkorviketta

Ostin ensimmäisen kerran kaupasta äidinmaidon korviketta. Ruuhkassa lastatessa ostoksia tiskille tuli outo olo, näkeekö joku, ihmetteleekö joku? Järjellä tajuan, että lapsen on saatava ruokaa, rinnasta tai purkista, sama se mistä. En ole tuominut edes ajatuksissa ketään joka ei rinnasta pysty tai halua lastaan ruokita. Mutta mistä ihmeestä tällainenkin tunne hetkellisesti tuli?! 

Ostin Ainun anti-colic tuttipullon, mutta vauva ei siitä suostunut maitoa juomaan. Sen sijaan tällainen tavallisempi pullo vauvalle kelpasi hyvin. Nyt isi antaa iltaisin viimeisen syötön tuttipullosta. Useimmiten korviketta, koska vauva saa refluksin tapaisia oireita iltaisin niin rinnasta kuin minun maitoa pullosta syötettynä. Muutoin vauva saa päivän aikana rintaa. 


Ihanaa, että tällaisia korvikkeita on olemassa. Esikoisen kanssa en tiennyt näistä mitään, kun se ainoankin mikä hankittiin, kaadettiin lavuaarista alas. Onhan tämä vähän kalliimpaa kuin pelkät omat rinnat, mutta koko perheen kuulo säilyy ja ennen kaikkea vauvalla hyvä olo. Tuttipulloja desinfioidaan joka ilta, tämäkin ihan uutta. Samoin se, että voin tarvittaessa käydä syötön aikaan jossain, jos haluan. 

25. maaliskuuta 2014

Sosiaalinen vai ei?


Olin eilen Liisa Keltikangas-Järvisen luennolla, jonka aiheena oli sosiaalisuus versus sosiaaliset taidot. Espoon tuomiokirkkoseurakunta järjesti tämän loistavan kasvatusluennon. Aihe oli mielenkiintoinen koskettaen sosiaalisia suhteita varhaislapsuudesta aikuisuuteen ja sivuten muitakin temperamenttipiirteitä sosiaalisuuden lisäksi. Tässä illan sanomaa.

Sosiaalisuus on synnynnäinen temperamentti, halua olla toisten seurassa. Sosiaaliset taidot puolestaan opitaan. Ne ovat kykyjä tulla toimeen muiden kanssa. Usein temperamentiltaan sosiaalisella henkilöllä on heikot sosiaaliset taidot. Nämä kaksi käsitettä menevät arkikielessämme usein sekaisin. Kaikki me olemme sosiaalisia. Ero on siinä, miten sosiaalisia olemme.

Saman perheen lapset, jopa identtiset kaksoset, ovat erilaisia. Näiden biokemia erilainen. Täten sama kasvuympäristö näille lapsille erilainen. Siis koska he kokevat sen erilaisina yksilöinä erilaiseksi. Samanlainen kasvatus tekee lapsista erilaisia. Erilainen kasvatus saattaisi tehdä heistä samanlaisia. Tätä en ainakaan itse ollut tullut ajatelleeksi. Helposti aikuinen näkee erilaisen kasvatuksen tasa-arvokysymyksenä ja siksi kasvattaa lapsensa samanlailla.

Kasvatuksen tehtävänä on tehdä erilaisista yksilöistä mahdollisimman samanlaisia, jotta nämä ymmärtävät toisiaan. Eli ääripäitä pyritään saamaan kohti keskustaa. Kaikkein helpoimmalla usein pääsee, jos on keskiarvossa kaikissa temperamentteissa, ei ääripäässä.

Sosiaalinen henkilö pistää aina seurallisuuden kaiken edelle. Hän ei ymmärrä yksinoloa.
Sosiaalinen haluaa olla aina pidetty. Hänestä ihmiset ovat tärkeämpiä kuin asiat. Yhden illan aikana sosiaalinen ihminen saattaa olla viittä eri mieltä riippuen vastapuolesta. Hän haluaa miellyttää kaikkia. Tällaisesta ei ole johtajaksi. Eihän johtaja voi miellyttää aina kaikkia. Mutta mikä yritys hakee ei-sosiaalista johtajaa? Tuskin kukaan. Tässä huomaa hyvin kuinka temperamentti sosiaalisuus ja toisaalta sosiaaliset taidot menevät arkikielessä sekaisin.

Sosiaalinen ei myöskään useimmiten ole empaattinen, toisin kuin ujo. Sosiaalinen henkilö ottaa tilan haltuun ja on vain itse tärkeä. He esimerkiksi saattavat paapattaa julassa koko illan ja asiat pyörivät vain hänen ympärillään. Illan jälkeen tämä vielä toteaa, että olipa kiva ilta. Mutta ajatteleeko kukaan muu samoin? Sosiaalisella siis harvoin on sosiaalisia taitoja.

Sosiaalisia taitoja on kyky oppia vasta neljä-viisivuotiaana, jolloin opitaan kompromissien ja sovittelun taitoja. Ensimmäisiä sosiaalisia taitoja ilmenee kuitenkin jo varhemmin, esimerkiksi hymy ja itku ilmenee vastasyntyneellä. Sosiaalisten taitojen opettelussa lapsen varhaisella kiintymyssuhteella 2-3 tärkeään aikuiseen on suuri merkitys. Ja erityisesti vielä yhdellä tärkeimmistä kiintymyssuhteista, joka monelle on luotu äidin kanssa. Jos varhainen kiinteyssuhde on ollut rikkonainen, ei myöhemminkään pysty välttämättä luomaan pysyviä suhteita (opiskelu, työelämä, parisuhde,...). Näille usein tulee vastareaktio; pysyvyys ahdistaa ja pelottaa tai hän jättää itse, kun hän ennustaa, että hänet kuitenkin jätetään.

Yhteiskuntamme ajattelee, että lapselle sosiaalisuus hyvä asia, aikuiselle ei niinkään. Hymyilevä ja naurava lapsi on ihana. Hän saa paljon positiivista palautetta iloisuudestaan, vaikka sitä pitäisi antaa enemmän juuri varautuneelle ja ujolle lapselle. Lapsen pitäisi saada kuitenkin olla sellainen kuin on. Useimmat alle kolmevuotiaat ovat ujoja. Jos ei, herää kysymys, onko hän kiintynyt kehenkään? Ujo voi olla silti sosiaalinen. Todella ujon lapsen kanssa voidaan istua, katsella ja tutustua uuteen paikkaan pitkäkin aika sivusta seuraamalla. Ei haukuta tai tyrkytetä (katso nyt kuinka kivaa muilla on, mene sinäkin). Lapsilla sosiaalisuus ilmenee hyvin esim. siinä, miten lapset vievät toisilta leluja vs. jakavat omistaan toisille.  Pienellä lapsella harvoin on liian suuri sosiaalisuus. Sosiaalinen on kuitenkin altis vaikutteille. Hän esimerkiksi saattaa lähteä hölmöyksiin mukaan, koska haluaa mm. miellyttää. Tällainen lapsi tarvitsee paljon tukea. Häntä pitää ohjata ja kasvattaa, ei moittia.

Mikäli aikuinen ei seuraa ja ohjaa lasten leikkejä, lapsilla tulee heti aggressiivisuus käyttöön. Myös yli kolmevuotiailla, jopa aikuisilla (esim. jos työpaikalla ei ole sääntöjä). Joka asiaan ei kuitenkaan tarvitse puuttua, mutta aikuisen tehtävä on ohjata, jos joku esim. määrää, syrjäytyy tms. 1-2 vuotiaalle yksilö on tärkein, ei ryhmässä toimiminen. Pysyvä yhteisö on puolestaan erityisesti murrosikäiselle pojalle tärkeä. Ryhmä on heille välttämätön selviytymisen kannalta.

Sosiaalisuus vaikuttaa yllättävän paljon myös kouluarvosanoihimme, eikä se ole opettajien vika. Mielenkiintoista oli kuulla, että esim. arvosana 7:n pojat pärjäävät usein myöhemmin elämässään paremmin kuin kiitettävän arvosanan tytöt. Tämä johtuu siitä, että ujoja rangaistaan kouluarvosanoissa. Tytöt pääsevät herkemmin sellaiseen vuorovaikutukseen opettajan kanssa, joista heitä palkitaan osaamisen lisäksi.

Luento sai pohtimaan omiakin sosiaalisia suhteitani. Kellä lähipiirissä on hyvät sosiaaliset taidot, kuka puolestaan on sosiaalinen temperamentiltaan.

24. maaliskuuta 2014

Kevättä rinnassa

Kevät tulee ja ulkoiluajat pitenee. Tänään olimme ulkona neljä tuntia kahdessa pätkässä. Aamulla teimme retken katselemaan joutsenia. Kirkkojärven lammikossa niitä oli noin viitisenkymmentä. Lisäksi oli valkoposkihanhia. Söimme eväitä ja katselimme lintuja. 




Kotipihalta löysimme kevään ensimmäiset leppäkertut, muurahaiset, hämähäkit ja perhoset. Kevät tulee tänä vuonna ihanan ajoissa. Viime vuonna tähän aikaan mökillämme oli vielä 50 cm lunta! 


Kissammekin ovat menneet sekaisin kevään tulosta ja haluaisivat rynnätä ulos aina kun ulko-ovi aukeaa. Viikonloppuna toinen kissa karkasi ja eiköhän heti tullut sanomista taloyhtiömme kestovalittajalta. 

23. maaliskuuta 2014

Kolmekymppisiä

Tänä vuonna suurin osa ystävistäni täyttää 30 vuotta. Jo nyt alkuvuodesta juhlia on ollut kuudet. Ihanaa, kun kolmekymppisiäkin juhlitaan! 

Eilen olin ensimmäisen kerran kuopuksen syntymän jälkeen yksin istumassa iltaa. Juhlimme kolmia kolmikymppisiä. Kuukausi esikoisen syntymän jälkeen tällainen irtiotto ei olisi käynyt edes mielessä. Nyt esikoinen oli isoäidillään yötä ja minä lyhyen pyöräilymatkan päässä, tarvittaessa nopeasti vauvan saatavissa. Isä selviää hyvin yksin yhden lapsen kanssa, kuopuskun suostuu syömään tuttipullosta ja syö vieläpä iltamaidon paremmin isän syöttämä pullosta kuin minun rinnasta. Muuten syötän rinnasta, mutta iltaisin vauvalla tahtoo tulla refluksin tapaisia oireita rintaruokinnasta. 

Eilisiä kolmekymppisiä juhlittiin ennakkoon pääsiäisteemalla. Juhlissa oli mm. tipu-pinjata ja hieno suklaamunin koristeltu kakku. 





Olipa ihanaa ja teinivuodet mieleen palauttavaa pyöräillä yöllä kotiin juhlista. Ihailin matkalla kaunista tähtitaivasta!

20. maaliskuuta 2014

Meidän perhe

Kaverini laittoi Facebookissa kuvan 2,5-vuotiaan tyttönsä piirtämästä perheestä. Havahduin, ettei meidän neiti osaa piirtää vielä ihmisiä lainkaan ihmistä muistuttavasti. Toisaalta mietin, etten koskaan ole ohjannut häntä piirtäessä, vaikka paljon olemmekin piirtäneet. Päivittäin. Ajattelin siis neuvoa tyttöä piirtämään; ensin kasvot, sitten silmät, niiden alle suu, päälaelle hiukset, sivuille kädet ja alas jalat. Ja tadaa, tyttärenihän osasi piirtää yhtä hienosti kuin samanikäinen kaverini tyttö. Se tosiaan vaan vaati vähän sanallista ohjausta. Hölmö äiti. 




Hipsu ja Selma ovat kissoja. 

19. maaliskuuta 2014

Reeniä, reeniä

Viime viikolla bongasimme sinivuokkoja, tällä viikolla rakensimme taas lumiukon. Tyttö halusi laittaa lumiukolle tissit... Vauvan päiväuniajan hyödynsin pulkkatreeniin omassa pihassa. Hiki irtoaa ja tyttö huutaa "reeniä, reeniä, reeniä!" "Hyvä äiti!"




18. maaliskuuta 2014

Siinä kaksi missä yksikin

Elämä kahden lapsen kanssa on kyllä selvästi haastavampaa kuin yhden kanssa. En kyllä kuvitellutkaan mitään muuta. Ulos lähteminen on aina varsinainen operaatio. Autoillessa autoon täytyy nostella kaksi, eikä aina parkkipaikoilla ole tilaa availla kunnolla ovia. Tänään liukastuin parkkipaikalla vauva turvakopassa. Onneksi kummallekaan ei käynyt mitään, mutta draaman ainekset oli ilmassa. Ostoskärryjä ei kahden kanssa voi ottaa, koska käsissä on jo matkarattaat ja taapero. Tai jos kärryt ottaa, ei niihin juuri muuta mahdukaan kuin vauvan turvaistuin. Yhden kanssa koti pysyi jotenkin järjestyksessä, kahden kanssa ei toivoakaan. Pyykkiäkin tulee koneellinen enempi viikossa kuin ennen. Koneellinen per päivä. Yleisesti, kun toisen saa tyytyväiseksi, toinen jo hermoilee. 


Meidän lapset ovat todella läheisriippuvaisia. Se ei ole mielestäni huono piirre, mutta aiheuttaa muutamia haasteita. Kun jokin oma homma pitää saada hoidettua, esim. laitettua ruokaa tai harjata hampaat, on toisella jalalla heiluteltava sitteriä, jotta vauva olisi tyytyväinen. Tuntuu varmasti monesta oudolta, mutta en voi jättää vauvaa juuri hetkeksikään lattialle tai sitteriin makoilemaan. Heti alkaa kurkku suorana huuto. Yksi kaveri yritti hienosti sanoa, että kyllä heilläkin kitistään. Voi kun meilläkin olisi vain kitinää, mutta ei. Oikeasti kurkku suorana. Sylissä kaikki on hyvin. Tai ajoittain sitterissä. Esikoinen oli aikoinaan samanlainen. Jälkikäteen luulin, että itse kasvatin hänet läheisriippuvaiseksi. Nyt kun tiedostin tämän, kiinnitin siihen huomiota, mutta samassa tilanteessa siis ollaan. Tämä on meidän lasten piirre. Tämän kanssa opetellaan taas elämään. Onneksi on kantoliinat ja -reput. Ja nyt onneksi poika syö tuttia ja tuttipullosta, toisin kuin siskonsa. Silloin ajoittain tuntui aika rankalta. 


Mutta on toisesta lapsesta paljon apuakin. Hän auttaa tuomaan minulle tavaroita, joita unohtelen. Auttaa vaipanvaihdossa ja laittaa tuttia suuhun. Ja mikä parasta oman jaksamisen kannalta, molemmat lapset nukkuvat yön hyvin. Ihanaa olla lasten kanssa kotona kaikkine haasteineen!

17. maaliskuuta 2014

Baby-jumppa

Kävimme tänään vauvan kanssa Sellon Elixiassa tutustumassa vauvajumppaan. Sembaloiden vuoksi Elixiassa oli avoimet ovet. Minullahan on Elixian kortti, mutta annoin sen vuokralle joulun aikaan, koska kyllästyin Elixian jumppiin ja jumppaan kuluvaan matka-aikaan. Mieluummin teen puolituntia tehokkaasti kuin kaksi tehottomasti. 

Meidän vauva on niin jäntevä, että uskalsin mennä jo nyt jumppaan, vaikka vauvalla on ikää vasta kuukausi.  Esikoinen oli kuopukseen verrattuna ihan makaroni, joten silloin ei tullut edes mieleen aloittaa reippaampaa tanssahtelua ennen parin-kolmen kuukauden ikää. Jumpan suosituksena on, että vauva osaa jo kannatella päätä. Minä pidin vauvaa kehto-otteessa, jotta pää ei päässyt lainkaan retkahtamaan ja toki tein liikkeetkin rauhallisemmin. 

Vauva nukahti heti jumpassa syliini. Minulle ei tullut edes hiki. En tosin uskaltanut tehdä kaikkia liikkeitä kovin rajusti. Nyt on parina päivänä tuntunut sellainen paineen tunne, että pakko vähän himmailla, ettei tule mitään kohdunpohjan laskeumaa tms. liian kovasta ja varhaisesta treenauksesta. 

Oli kyllä kiva käydä toteamassa, ettei minua lainkaan harmita jäsenyyteni vuokraus. Saan treenattua kotona tehokkaammin ja matkustamiseen ei kulu aikaa. Ilmeisesti Baby-jumpat ovat kärsineet inflaatiosta, sillä tänään paikalla oli alle 10 äitiä vauvansa kanssa. Pari vuotta sitten oli aina tupa täynnä, helposti 20 äitiä. Lapsiparkki esikoiselle oman treenauksen ajaksi on ainoa syy, minkä vuoksi voisin baby-jumpassa käydä. Mutta kaipaisin jumppaan huomattavasti lisää tehoja!

16. maaliskuuta 2014

Synnytyksen jälkeinen liikunta

Vaunulenkit ovat nyt lyhyempiä kuin esikoisen kanssa. Yhden kanssa pystyi kävelemään tuntitolkulla, nyt on mentävä 2,5-vuotiaan ehdoilla. Seisomalauta on ollut ehdoton. Pyrin kävelemään vähintään 30 minuuttia päivässä. Oikeastaan pidemmistä urheilusuorituksista en ole koskaan pitänytkään, pää ei vain kestä yksitoikkoista menoa. Vain pallopelit ja kuntosali on tässä poikkeus, jopa 60 minuutin ryhmäliikuntatunneilla alan vilkuilemaan kelloa puolen tunnin jälkeen. 


Tavoitteenani ei ole juosta maratonia eikä kilpailla fitness-kisoissa. Tärkeintä minulle on ettei kroppaa kolota, näytän ok-sporttisen-hyvältä ja jaksan tarvittaessa liikkua tunnin. 

Puolen tunnin kävelylenkki saattaa joskus parivuotiaan kanssa olla aikamoinen haaste. Puolituntinenkin voi meillä koostua kahdesta vartin pätkästä. UKK-instituutin Liikuntapiirakan mukaan vähintään 10 minuuttia liikuntaa kerrallaan lasketaan liikuntasuorituksiin. Usein lähdemme katselemaan vartin kävelymatkan päähän kanoja, rakennustyömaata, isoäitiä, päiväkodin lapsia tms. Tai kävellään puoli tuntia ja tullaan bussilla takaisin. Puolituntia putkeen on ainakin meidän neidille maksimi. Matkalla ei pysähdellä, jos tyttö haluaa kävellä, hän tietää että pitää kävellä äidin vauhtia. Lenkin jälkeen leikitään hiekkalaatikolla yhdessä tai pyöräillään omassa pihassa. 

Glimsin talomuseon pihassa on kanojen lisäksi kauniita rakennuksia ja puisia eläimiä. 

Jos olen yksin vaunukävelylenkillä, teen matkalla askelkyykkyjä. 3-4 kertaa viikossa pääsen iltaisin lenkille ilman esikoista. Silloin kärry on aika paljon kevyempi ja askeleet saa sovitettua paremmin, kun seisomalauta ei ole edessä. 

15. maaliskuuta 2014

Kastemekko



Vielä pala ristiäisiä... Pojalla oli kastejuhlassa päällään kaunis tätinsä yläasteella ompelema kastemekko. Esikoisella oli aikanaan kummitätinsä vanha kastemekko, mutta sen rusettinen kangas ei mielestäni sopinut pojalle. Alkuun ajattelin, että lainaan pojalle kastemekon seurakunnasta, mutta onneksi muistin tämän kauniin käyttämättömän luomuksen. Tiesittekö muuten, että seurakunnasta voi lainata kastemekkoa? 

Kaikki sisarukseni ja nyt myös meidän perheen lapset on kastettu kristalli-hopeisessa kastemaljassa, joka on peritty isotädiltämmme. Ihanaa, että kastejuhlassa on jokin perintöjuttu!

14. maaliskuuta 2014

Ristiäiset

Eilen aurinkoisen kevätsään siivittäminä juhlimme vauvan kastejuhlaa. Samalla itselläni tuli 30 ikävuotta täyteen. Ja vauvalla yksi kuukausi. Juhlaa siis kerrakseen. 

Ulkoistin ristiäisten tarjoilut kaikille muille. Sisko leipoi kakut, toinen sisko muita makeita herkkuja, äitini suolaista kakkua, kummisetäni juustoa, naapurimme leipää ja anoppi osti makeaa ja suolaista leipomosta.


Silti itsellenikin jäi paljon huolehdittavaa: kahvit, maidot, servetit, kynttilät yms. Hiukset, koko perheen vaatetus, kukat jne. En itse pidä lainkaan leipomisesta, mutta esim. kukka-asetelmia on ihanan rentouttavaa tehdä. Siksi tämä tehtävänjako sopi meille hyvin. 





Hektisestä illasta huolimatta ehdimme päivällä normaaliin tapaan ulkoilemaan (käytiin katselemassa Jorvin sairaalan työmaata) ja askartelemaan mm. hienot melonivaunut. 




Nyt koti on taas täynnä kauniita kukkia ja ihania lahjoja. Kiitos juhlavieraille!

9. maaliskuuta 2014

Mustasukkainen kissa

Vauva on nyt ollut perheessämme kolme viikkoa. Toinen kissoistamme on ihan äärimmäisen mustasukkainen. Hän kiehnää minussa kiinni, imettäessäkään en saa olla rauhassa. Tänään poika nukkui kissa tyynynään.


Kissat ovat onneksi niin kilttejä, etteivät tee vauvalle mitään. Eivät tehneet esikoisellekaan mitään vauva-aikana, eikä sen jälkeenkään vaikka tyttö on muutaman kerran retuuttanut kissoja vaikka miten. 

Edellisyönä vähän pelästyin, kun toinen kissoista (se ei mustasukkainen) oli käynyt vauvan sänkyyn nukkumaan. Onneksi vauva ei ollut siellä. Kissahan voisi jopa tukehduttaa vauvan. Viime yön nukuimmekin makuuhuoneen ovi kiinni, vaikka se on jo kolme viikkoa ollut auki... Muuten tämä kissa vain tarkkailee menoa takan päältä.


Mustasukkaisella kissalla todettiin viime viikolla sydänvika ja maksa-arvotkin olivat vähän pielessä. Tuntuu kurjalta sysätä kissaa sivuun koko ajan, mutta pakko jakaa omaa huomiota nyt enempi vauvan, tytön ja miehen kanssa. Olen juuri nyt aika tärkeä!

7. maaliskuuta 2014

Paluu arkeen

Mies lähti tänään töihin. Onneksi töihinpaluuseen on pehmeä lasku ja tänään alkaa jo viikonloppu. Kolme viikkoa nautittiin. Vain viimeisenä päivänä saatiin kinaa aikaiseksi kaikesta. Taisi molempia jo tuleva ahdistaa. 

Nyt siis opettelen elämään arkipäiviä kahden lapsen kanssa kolmistaan. Mitenköhän kaikki lähtee sujumaan? Tänään selvittiin ainakin hienosti ulkoilemaan, sain syötyä aamupalan ja lounasnkin, kaiken lisäksi vielä ilman kummankaan huutoa. 


Kolmen viikon isyysloman aikana ollaan saatu arki rutinoitumaan, mutta saa nähdä miten kaikki sujuu, kun käsipareja on yhdet vähempi. Pappi sanoi eilisessä kastetapaamisessa hienosti, että antakaa kodin olla. Äidin pitää levätä, kun pystyy. Supernanny puolestaan totesi, ettei koti kaipaa huomiota, mutta lapset kaipaavat. 

Esikoinen oli hieman ihmeissään, kun en pystynyt kaikkiin leikkeihinsä osallistua. Ja päiväunille nukutus vei tuskaisen kauan, puolitoista tuntia. Lopputulos onneksi kiitettävä:


5. maaliskuuta 2014

Pihtipolvet, länkisääret

2,5-vuotiaamme sai neuvolasta lähetteen fysioterapiaan toistuvien polvisärkyjen vuoksi. Polvet oireilivat puolen vuoden ajan erityisesti öisin niin kovasti, että saimme nukutuksi vain särkylääkkeiden avulla. Ajattelin alkuun, että kyseessä on vain kasvukipuja. Monta kertaa viikossa valvotut yöt kuitenkin mietityttivät, voiko tämä olla ihan normaalia?

Ajan Espoon fysioterapiapalveluihin sai nopeasti. Kerran jouduimme aikaa siirtämäänkin, kun kuopus päätti syntyä juuri silloin. 

Mitään rakenteellista vikaa jaloista ei onneksi löytynyt, kuten olin ajatellutkin. Fysioterapeutin kanssa tehtiin harjoituksia, joilla jalkoja voi kotioloissa helposti voimistaa. Ilmeisesti kivut ovat kuitenkin vain johtuneet jalkojen lihasten, nivelten ja kudosten kasvusta, vaikka pituuskasvua on puolen vuoden aikana tullut vain 2,5 cm. Neidillä on siis ns. fysiologiset latuskajalat eli lattajalat, jossa jalan takaosa kallistuu sisäänpäin. Ne ovat kuitenkin ihan tavalliset alle kouluikäisillä. 


Paperin nostoa varpailla
Varpailla kävelyä

Normaaliin kehitykseen kuuluu myös,  että yksivuotiaasta länkisäärestä tulee kolmivuotiaana pihtipolvi. Nämäkin "virheasennot" tasaantuvat kouluikään mennessä. 

Olemme jo jonkin aikaa kiinnittäneet huomiota lapsen istuma-asentoihin. Ohjaamme lasta pois sisäänpäin kävelijöille luontaisesta istuma-asennosta. 


Yllättävää minulle oli tieto, ettei kengät tai tukipohjalliset korjaa jalan kehitykseen kuuluvia kuormituksen muutoksia. Hyvä jalkine on kannasta tukeva, mutta pitkittäis- ja sivusuunnassa joustava. Tärkeintä on, että jalka viihtyy kengässä. 

Loppuun vielä vähän sirkusmeininkiä, jota lapsi oli isänsä kanssa harjoitellut jumpassa: