Äidin kasvimaalla...

Kylvimme tänään kasvimaalle mm. salaatin, herneen ja basilikan siemeniä. Kasvun ihmeitä on ihanaa seurata keväisin ja alkukesästä yhdessä lasten kanssa, päivittäin. 3,5-vuotiaamme on aina kunnioittanut istutettuja kasveja. Hän ei esimerkiksi poimi kukkia kukkapenkistä, ja kehuu myös muiden kukkaistutuksia. Ehkä se, että on itse kylvänyt tai istuttanut, tuo myös kunnioitusta kasveja kohtaan. Saa nähdä, millainen täystuho pojasta kasvaa. Häntä ei ihan samalla tavalla istutuspuuhat kiinnosta kuin tyttöä. 

Sorminäppäryyttä parhaimmillaan

Kasvimaamme on pieni, noin kahden neliömetrin kokoinen. Mutta pieneenkin saa paljon mahtumaan: mansikoita, pensasmustikoita, raparperia, laventelia, herneitä, ruohosipulia ja muita yrttejä sekä muutama peruna. 

Meidän puutarhamme on täynnä kotiloita. Tänä keväänä niitä on yhdessä lasten kanssa kerätty jo noin 300. Kuulin jonkun sanoneen, että yksi kotilo tekee kesän aikana sata uutta. Niinpä meillä taitaa olla syksyllä 30 000 kotiloa vähemmän. Ehkä meillä siten jää vähän salaattia rusakoillekin tai jopa ihan itselle.

Kauniita tuholaisia

Äidin kasvimaalla - laulu on yksi muisto lapsuudestani. Ja yhä äitini sitä meille laulelee. Nyt on ihanaa, kun saan itse olla rakentamssa lapsille lapsuudenmuistoja. Tänään muistelimme viime kevättä, kuinka istutimme pieneen kasvimaahan viisi perunaa naapurin tytön kanssa ja kuinka ne kesällä kerättiin, keitettiin ja syötiin yhdessä.

Äidin kasvimalla raparperin alla
sammakolla koti oli kultainen.
Vilpas lehtikatto, alla multamatto,
hirsiseinä vihreä ja punainen.
Hämärä, vihreä, sammakon mielest on viihtyisä.
En mä siedä kuumaa, sammakko se tuumaa
raparperin lehden alla hymyillen.

Äiti puuron laittoi, raparperin taittoi,
seinähirret rusahtaen katkeaa.
Sammakko se loikki pihanurmen poikki,
viinimarjapensaan alle katoaa.
Ai, ai, hyi, säikähtyi äiti ja kirkaisten perääntyi.
Yksi varsi jäikin, hyvähän on näinkin.
Sammakko se päivänvarjon siitä saa.  

Joko teillä on kasvimaan multa käännetty ja yrtit istutettu?

Kaamos

Syksyn pimeys väsyttää varmasti kaikkia. Siihen kun yhdistää vauvan hulabalooyöt, niin soppa on valmis. Onneksi yöt meillä ovat pahimmasta jo vähän rauhoittuneet. 

Kun on kiire, ei väsymystä huomaa. Mutta kun lapset leikkivät rauhassa, tekisi mieli mennä nukkumaan. Jos minä saan päättää, leikimme joko

lääkäriä, jossa minä olen potilas tai 

rantalekkiä, jossa otamme aurinkoa rannalla. Harmi, ettei leikin lepovaihetta kestä kuin korkeintaan muutama minuutti. 

Hermostun juuri nyt aika pienistä asioista. Väsymyksestä johtuen. Kotiäitiydessä on onneksi se hyvä puoli, että jos aurinko sattuu paistamaan, ulos voi lähteä. Sateinenkin ulkoilma piristää kummasti, kunnes se sisääntullessa nuuduttaa. D-vitamiinia syön 20-50 mikrogrammaa päivässä. Hedelmiä syön 3-5 ja salaatteja ruoan yhteydessä kahdesti päivässä plus leivänpäälliset. Kahvia menee pari kuppia. Se on paljon, sillä vain vauva-aikana juon kahvia, oikeasti en pidä siitä. Suklaata häviää pahimmillaan puoli levyä päivässä. Kamalaa! Jouluvalot ja ystävät helpottavat pimeydessä. 

Pohjoisimmassa Suomessa aurinko näyttäytyy seuraavan kerran tammikuussa. Helsingin seudulla saadaan nauttia valosta vielä noin seitsemän tuntia päivässä. Kuulostaa paljolta pohjoiseen verrattuna, mutta marraskuussa aurinko paistoi vain reilu 10 tuntia koko kuun aikana. Järkyttävää! Valolla on hurja merkitys pirteydelle, mitä vanhemmaksi olen tullut. Huomasin sen viimeksi Espanjan lomallamme. Siellä olo oli ihan virkeä, kotona olo oli heti aivan toinen. Kevättä odotellessa...

Kuvat ovat viimeviikkoiselta lenkiltä aurinkoisena päivänä. Ihania muotoja ja värejä. Niitä oli ihana ahmia!

Onni löytyy kotoa

Perjantaina tyttö näki elämänsä ensimmäisen sateenkaaren. Siinä sitä riitti ihmeteltävää, kun kaari päättyi kotiimme. Onni löytyy kotoa, ajattelin. Viikosta väsyneinä salamat iski tällä kertaa sisätiloissa ihan meidän aikuisten kesken... Ja viikonlopuksi ei ollut edes mitään kivaa tekemistä. Voihan tylsyys!

 

Paha väsymys valvotuista öistä painoi silmäluomia vielä lauantainakin, joten oli pakko keksiä jotain oikein piristävää. Linnanmäki. 

Yli seitsemässä vuodessa Lintsi oli päivittynyt aika paljon. Positiivista monet ilmaislaitteet. Aivan mahtavaa! Pari tuntia riitti, kun ei ollut pakko nauttia koko-rahan-edestä. 

Poislähtiessä tonttu tuli hakemaan meitä joulupukin pajaan. Aivan yllättäin. Tapasimme joulupukin, jolla oli aikaa vain ja ainoastaan meidän perheelle vartin verran! Ja se pukki oli kyllä aito oikea! 

Illalla vielä naapuri rimpautti ovikelloa tuoden Hello Kitty -muffinsseja. Siskojeni kanssa iltaa istuen parannettiin maailmaa ja saatiin nukuttua hyvät yöunet. 

Sunnuntaina suuntasimme pirteinä Villa Elfvikin luontotaloon Keijukouluun. Vain meidän pikkuneiti oli pukeutunut. Ihana ja kohtalaisen helposti toteutettu idea! Tällaisia lisää. Sopii vaikka synttäriteemaksi. Kolmevuotisjuhlat kun tässä nyt ovat päivittäin mielessä...

Viikonlopun kruunasi äitini tortillakutsut. Ja naapurin kanssa perinteinen sunnuntai-illan juoksulenkki. Kerrassaan ihana viikonvaihde varsinkin sen kiukkuisen perjantain jälkeen! Nyt taas aurinko paistaa kotonakin ja on ihanaa aloittaa uusi viikko. Onni todellakin löytyy kotoa!

Pakkasen tyhjennys

Juhannus tuli taas vauhdilla. Ja juhlinnan keskellä huomasin taas tänäkin vuonna pakkaseen jääneen viime vuotisia marjoja. Tämä on meillä siis jokavuotinen ongelma. Ensin on niin kyllästynyt mustikoihin ja mansikoihin, että mieluusti syö jo omenoita ja kun se aika on ohitettu, ei heti raaski marjavarastoja tyhjentää. Juhannuksena sitten huomaa jälleen metsämansikkasadon kypsyneen ja  edellisen sadon täyttävän vielä pakkasta. Lapselle kyllä raaskin marjoja aina antaa, mutta itse en niitä viitsi syödä. Säästelen vissiin pahemman päivän varalle... Hölmöä!

Juhannuksen metsämansikkasaalis oli noin puoli litraa ohikulkumatkalta heppoja katsomaan. Vattuja näyttäisi muuten tänä vuonna tulevan paljon. Toivottavasti saavat vettä, jotta niistä kasvaa meheviä. Tuoreeltaan marjat ovat kyllä parhaita, mutta sopivat ne hyvin vaikka vanukkaaksikin. 

 

Mansikka-raparperi-vanilja-vanukas. 

Kevään värit

Keväässä ja alkukesässä rakastan eniten kukkien väriloistoa. Yksi toisensa jälkeen ne heräävät täyteen kukoistukseensa. Kotona on aina tuoreita kukkia maljakossa. On ihanaa, että tyttökin on jo oppinut rakastaan kukkia ja kyselee niiden nimiä. 

Nyt kielot ovat heränneet. Viikonlopun mökkireissulta toin niitä kotiin maljakkoon. Voi mikä ihana tuoksu on nyt kotona!

Jouluna kuolleen mummon talo saatiin myytyä. Eilen käytiin vielä ihastelemassa paikkoja. Voi miten haikeaa. Jäähyväiset monelle lapsuusmuistolle. Otin maljakkoon muutaman omenapuun ja sireenin oksan. Ja omaan kukkapenkkiin perennoja.  

Viikkosiivous

Meidän siivouspäivä on perjantai. Kotiäitinä tietysti tuntuu, että mitä sellaisellekin päivällä tekee, kun ainahan sitä saa siivota. Mutta perjantaisin viedään sänkyvaatteet ulos, imuroidaan ja pyyhitään pölyt. Ja tietenkin on ne kaikki muut jokapäiväiset eli tiskit, pyykit ja sadat lelut järjestettävänä. Pyritään hoitamaan nämä kaikki jo aamulla ennen kuin lähdetään ulos kymmenen aikaan. Näin on mukavampaa ainakin lasten isän aloittaa viikonloppu. Ja olla itsekin keskipäivä sisällä. Isälle jää korkeintaan puhtaiden lakanoiden laitto. Tyttö on onneksi jo iloinen apulainen ja tykkää pölyjen pyyhinnästä. Vauva puolestaan nauttii imurin surinasta, toisin kuin siskonsa vauvana. Rakastan siivoamista, mutta joskus olisi ihanaa siivota koti ihan yksin. 

Ollaan saatu tänään muutakin aikaiseksi. Kävelylenkiltä kerättiin voikukkakimppu, josta taiteiltiin kevään ensimmäinen seppele. Pihalta löytyi seitsemän leppäkerttua ja niille kaikille piti tietenkin laulaa. Isoäidiltä haettiin vanha ampiaiskenno, joka odottaa seuraavaksi maalausta leikkimökin kukkalaatikoksi. Ja tähän loppuun tällainen jokaisen kotiäidin pakollinen kakkapäivitys: joka välissä on vaihdettu vauvan vaatteita ja vaippaa, kun eilen hän sai rota-rokotteen, joka on pistänyt vatsan toimimaan kymmenkertaisesti... Hohhoijaa! Riittää jo!

No niin, jäämme odottamaan isiä kotiin. Hyvää viikonloppua! 

Kevättä rinnassa

Kevät tulee ja ulkoiluajat pitenee. Tänään olimme ulkona neljä tuntia kahdessa pätkässä. Aamulla teimme retken katselemaan joutsenia. Kirkkojärven lammikossa niitä oli noin viitisenkymmentä. Lisäksi oli valkoposkihanhia. Söimme eväitä ja katselimme lintuja. 

Kotipihalta löysimme kevään ensimmäiset leppäkertut, muurahaiset, hämähäkit ja perhoset. Kevät tulee tänä vuonna ihanan ajoissa. Viime vuonna tähän aikaan mökillämme oli vielä 50 cm lunta! 

Kissammekin ovat menneet sekaisin kevään tulosta ja haluaisivat rynnätä ulos aina kun ulko-ovi aukeaa. Viikonloppuna toinen kissa karkasi ja eiköhän heti tullut sanomista taloyhtiömme kestovalittajalta. 

Reeniä, reeniä

Viime viikolla bongasimme sinivuokkoja, tällä viikolla rakensimme taas lumiukon. Tyttö halusi laittaa lumiukolle tissit... Vauvan päiväuniajan hyödynsin pulkkatreeniin omassa pihassa. Hiki irtoaa ja tyttö huutaa "reeniä, reeniä, reeniä!" "Hyvä äiti!"

Vauhdikas sunnuntai

Pyhäinpäivä oli ja meni. Kävimme vähän jälkijunassa haudalla viemässä kynttilän mummolle ja isälle. Muutama muukin oli käynyt Espoon Tuomiokirkon hautausmaalla:

Hautausmaaretki lähti oikeastaan siitä, että lapsi halusi lähteä bussiretkelle, joten kävelimme hautausmaalle ja tulimme bussilla kotiin. Kotimatkalla näimme oravan, joka haki kävyn maasta ja meni puuhun nakertelemaan sitä. Voi sitä lapsen riemua luonnon pienistä ihmeistä! Illalla isoäidin luona vietetyn perhepäivällisen jälkeen kävimme vielä katsomassa mieheni peliä Kauniaisten palloiluhallissa.  Sinne täytyy tarpoa noin 90 porrasta ja pitkä kuilu. Saa nähdä jaksanko itse tarpoa tuon matkan vielä vuoden vaihteen jälkeenkin. Portaiden avulla lapsi on oppinut tunnistamaan oikean ja vasemman. "Oikea, vasen, oikea, vasen,..." x 90, kerran viikossa tuottaa tulosta.

 

Pieni osaa jo hyvin seurata peliä, ymmärtää mm. jäähyt ja kannustukset. Yleensä katsomme vain kaksi erää kolmesta. Ensimmäisen kerran lapsi halusi tänään mennä oman pallonsa ja mailansa kanssa erätauolla kentälle pelaamaan, vaikka ne ovat olleet mukana meillä joka kerta. 

Pelin jälkihiki:

Rentouttava lauantai

Anoppi vaatimalla vaati lapsemme viikonlopuksi hoitoon, kahdeksi yöksi. Eka kerta näin pitkä aika. Veimme siis tytön eilisten rapujuhlien päätteksi puolimatkaan.

Rapujuhlat olivat meille tänä vuonna jo kolmannet. Pikkuinen tykkää kovasti ravuista. Kallis maku! Minä söin rapuja rapujuhlissa ekan kerran yli 20-vuotiaana. Tyttö oli ensimmäisen karran rapujuhlissa 2 kuukauden ikäisenä... Isi ei vain ehdi kuorimaan rapuja sitä mukaan, kun lapsi niitä syö... "Papua, papua", tyttö hokee.

Nukuimme aamulla pitkään, yhdeksään! Päiväksi lähdimme mökille. Todella sumuinen aamu vaihtui ihanaksi auringon paisteeksi. Mökillä olimme vain, teimme kotiin takkapuita ja laitoimme mökkiä vähän talvikuntoon sekä saunoimme! Illaksi tulimme kotiin. Kyllä tuntui päivän tunnit pitkiltä, kun ei ollut pieni rytmittämässä päivää. Mutta kyllä sitä tuntuu, että elämä aika tylsää ilman lasta. Kiva oli kuitenkin rentoutua ihan toden teolla. Nautimme kauniista syksyisistä maisemista, raikkaasta ilmasta, takkatulesta ja kynttilöistä.

Huomista odottaen. Ihana saada lapsi kotiin ja touhuta taas hänen kanssaan!