Ikävä

On ihanaa kun lasten isovanhemmat ja tädit ovat vauvan syntymän jälkeen hoitaneet todella paljon esikoista: noin kerran kahdessa viikossa hän on ollut yökylässä ja kerran viikossa muutaman tunnin muuten hoidossa. Tästä on ollut iso apu. On ollut aikaa keskittyä ihan vain vauvaan ja/tai parisuhteeseen ja vähän omiin harrastuksiinkin. Ja mikä mielestäni tärkeintä, esikoinen on itse ollut halukas hoitokyläilyyn. 

Kuluneena viikonloppuna 2,5-vuotias oli isovanhemmilla hoidossa kaksi yötä. Tarkoitus oli mennä vain yhdeksi, mutta koska tyttö niin kovasti kinusi kahta yötä, päätimme kokeilla. 

Jätimme tytön siis hoitoon. Samanikäinen serkkukin tuli yhtä aikaa yökylään, heillä kun leikit sujuvat erinomaisesti. Puolen tunnin ajomatkan jälkeen sanoin miehelleni, että minulla on jo kauhea ikävä tyttöä. Liikuttavaa! Samanlainen ikävä oli tullut vauvaa kohtaan aiemmin päivällä, kun olin tunnin verran salilla. 

Vuorokauden kuluttua sain puhelun, jossa tyttö itki puhelimessa, "äiti mulla on ikävä sua!" Yritin parhaani mukaan lohduttaa. Ja koska matkaa isovanhemmille on miltei sata kilometriä ja minulla oli seuraavana aamuna lääkärikäynti, johon häntä ei voinut ottaa mukaan, emme lähteneet tyttöä hakemaan.

Jokin aika sitten nousi mediassa kauhea kohu englannin kuninkaallisista, kun he lähtivät kaksistaan lomalle ilman puolivuotiasta vauvaansa. Silloin kasvatuspsykologit nostivat jälleen esille hoitoon liittyvän nyrkkisäännön: saman verran öitä kun on ikää vuosina. Minua ei silloin mietityttänyt tämä asia vaan juuri vanhempien oma ikävä. Itse en vielä todellakaan olisi valmis olemaan viikkoa erossa lapsistani. Eikä näköjään ksksivuotiaammekaan. Nyt lähden hakemaan häntä hoidosta! Minullakin on kova ikävä!

Leppoisa lauantai

Tyttö lähti Isoäitinsä kanssa katsomaan käärmeitä Trooppiseen Eläintaloon Tropicarioon. Me jäimme vauvan kanssa sohvalle lepäämään. Nauttimaan ihanasta vauva-arjesta. 

Olen mielenkiinnolla aiemminkin lukenut Sanna Kiisken vaikeasta vuodesta syöpälapsen ja kahden muun lapsen kanssa. Tasapainoilua sairauden, terveiden lasten huomion, oman jaksamisen, parisuhteen, talouden ja aivan kaiken kanssa. Jälleen tunnen suurta kiitollisuuden tunnetta elämää kohtaan, joka on suonut meille terveet lapset, ihanan kodin ja perhearjen. 

Illalla tyttö on lähdössä vielä toisten isovanhempien luo yökylään. Palautuu mieleen ajat yksilapsisen vauvaperheen arjesta. Tosin nyt osaa ottaa kaiken rutkasti rennommin. 

Kaikki on mullin mallin...

...tai ainakin heikun keikun. Ainun Facebook-sivuilla kysyttiin tänään, pitäisikö äidin ottaa välillä vähän rennommin?

Satuinpa sopivasti löytämään kameran kätköistä kuvia parin viikon takaa, kun vielä todella epätoivoisena ja väsyneenä odotin uutta tulokasta. Ei riittänyt energiaa lelujen siivoukseen, joten saatiinpa meidänkin koti aikamoiseen kuntoon:

  

Ja koska mieheni nukkui viimeisen viikon ennen kupuksen syntymää olohuoneessa minun levottomien öiden vuoksi, sai patjoista yms. tarvikkeista joka päivä hauskoja jumpparatoja:

Kaunis vauva-arki

Rakastan niin kukkia. Juuri nyt meidän koti on täynnä kauniita kukkia. Tässä vain osa kukkaloistostamme:

Ja kyllä ihan arkiset vauva-asiatkin näyttävät juuri nyt ihanan kauniilta.

 

Tuossa äitiyspakkaukseen tuunatussa sängyssä ei vauva kyllä vielä ole juuri nukkunut. Nukumme kuopuksen kanssa perhepedissä. Mutta on se pitsinen sänky kaunis vanhan työpöydän päällä.

Isosisarus ja vauva

Olemme ottaneet 2,5-vuotiaan esikoisemme aktiivisesti mukaan vauvan odotukseen. Toisaalta se on ollut hyvin helppoa ja luontevaa tytön voimakkaan hoivavietin vuoksi. 

Alkuun vain juttelimme esikoiselle paljon tulevasta vauvasta. Kerroimme, että vauva syntyy helmikuussa, sitten kun on lunta. Arvatkaapa vain, kuinka kovasti tänä talvena lunta odoteltiin?

Muutimme jo muutama kuukausi sitten nukkumaanmenorituaaleja. Jostain syystä lapsi oli kesän jälkeen oppinut aamuyöstä köpöttelemään viereemme jatkamaan uniaan. Se oli ihanaa, mutta siitä oli luovuttava. Sänkyymme ei tulisi mahtumaan neljää! Yöllä lohduttajaksi kelpasi ennen vain äiti, nyt isikin kelpaa! Viikon työllä selvittiin tuosta. 

Palautimme päivärytmimme osittaisen päiväkotihoidon jälkeen mahdollisimman säännölliseksi tulevia rutiineja helpottamaan. Jo nyt meillä on hetket, kun leikimme yhdessä ja erikseen. 

Loppuaikoina tyttö on tunnustelut kymmeniä kertoja päivässä vauvan liikkeitä paljaalta iholta, halaillut, jutellut ja laulanut. Kysellyt, milloin vauva synnyt? Ollut paljon masun lähellä. 

Olemme lukeneet vauvakirjaa tytön ensimmäisestä vuodesta sekä käyneet vauvaperheissä kylässä ja ihmetelleet, kuinka paljon vauva on kuvissa ja oikeasti äidin tai jonkun muun sylissä. Viimeksi tällä viikolla ihmettelimme naapurin alle viikonikäistä tyttöä. Vielä kesällä tyttö oli vähän mustasukkainen, jos minä otin vieraan vauvan syliini. Nyt se on jo jäänyt. 

Olemme katselleet, kuinka vauvat syövät tissiä ja vaippoja vaihdetaan. Tyttö hoitaa omia nukkejaan kuin vauvoja; ne itkevät paljon, ovat sylissä ja vaippaa vaihdetaan vähän väliä. Lapsella on oltava kaikki samat tarvikkeet kuin vanhemmillakin vauvan hoitoon liittyen. Tällä viikolla hän kaivoi laatikosta itselleen valmiiksi vaipanvaihtoalustan. 

Olemme valikoineet vauvalle leluja esikoisen vanhoista leluista. Myös jotkin astiat jo odottavat vain vauvaa. 

Olemme yrittäneet opettaa lasta odottamaan. Kohta siihen joutuu pakosti. Tämän varjopuoli on se, että myös lapsi on opettanut äidin odottamaan: "kohta äiti!" on varsin yleinen kommentti nykyään äidille. 

Isän rooli on kasvanut nyt suureksi kaikissa lapsen touhuissa: isä kelpaa mukisematta leikkeihin, pukemiseen, iltatoimiin jne. Äiti ei enää pysty tai jaksa kaikkea masunsa vuoksi tekemään (oikeasti monesti pystyisi, mutta olemme opetelleet, että aina ei pysty, vaikka äiti olisikin lähellä).

Olen yrittänyt selvittää myös meidän vanhempien tulevaa merkitystä esikoisen käytökseen. Olen kuullut, että koska isosisarus "menettää" äidistään ison osan vauvan syntymän myötä, isän rooli vain kasvaa. Hankalia ovat kuulemma tilanteet, kun isä on kaksistaan lasten kanssa ja isän huomio meneekin kahdesta lapsesta vain vauvaan. Lapselle tulee pelko menettää isänkin huomio. Tätäkin olemme yrittäneet opella nukkejen kanssa. Ja ihan vain juttelemalla: äiti ja isi rakastavat molempia lapsiaan. 

Olemme mielestämme nähneet aika paljon vaivaa vauvan tulon valmisteluun isosisaruksen näkökulmasta. Kohta näemme, onko sillä ollut mitään merkitystä... 

Varhaiskasvatuspohdintaa

Tänään TV 2:n Ajankohtainen kakkonen käsittelee uutta varhaiskasvatuslakia kello 21 alkavassa lähetyksessä. Ylen verkkosivuilla oli tänään myös Kasvatustieteiden tohtori Erja Rusanen haastattelu varhaiskasvatukseen liittyen. Hän otti kantaa ja osoitti huolensa erityisesti alle kolmivuotiaiden päivähoitoon liittyen. Hän mainitsi mm. alle 3-vuotiaiden liian suuret ryhmäkoot (12 lasta, 3 aikuista), pitkät hoitopäivät ja huonon pedagogiikan.

Meidän nyt 2v 4 kk ikäinen tyttö ehti olla hoidossa vajaan puolen vuoden ajan. Hoito päättyy tällä viikolla. Jo syksyllä päätin, etten toista lastani ainakaan aikaisemmin hoitoon laita. Jo 3-4 päivää viikossa enintään 5 tuntia kerraallaan käsittänyt päivähoitojaksomme sai tyttäremme oireilemaan mm. suuresta ryhmäkoosta ja ylipäänsä kotoa pois olemisesta (raivokohtauksia aivan kaikesta, väsymys, kiukuttelu, hokeminen, milloin on taas viikonloppu ja kotoa lähdön vaikeus). Hänen ryhmässään oli 13-14 lasta ja kolme hoitaa. Ihanaa oli, että hoitajat eivät vaihtuneet. Vain yhden viikon aja tuona puolen vuoden aikana yksi hoitajista oli sairaana. Lisäksi itse olimme terveitä oikeastaan koko syksyn. Hoitajat olivat sympaattisia ja rauhallisia, oikeastaan parhaita, mitä toivoa saattoi. Tällä oli luonnollisesti suuri merkitys tyytyväisyyteemme! Lapsen hoidosta johtuneet oireet jäivät heti pois, kun siirryimme taas kotihoitoon. Oireilua on ollut vain hoitopäivinä (viimeisen kuukauden aikana hoitoa on ollut vain kahtena päivänä neljä tuntia kerrallaan).

Rusanen ilmoittaa haastattelussa alle 3-vuotiaiden ihanteelliseksi ryhmäkooksi neljä lasta, ottamatta kantaa hoitajien lukumäärään. Hän toteaa, että esim. ison ryhmän kova melu voi heikentää pienen lapsen kehittymässä olevia puhe- ja oppimistaitoja. Meillä nämä taidot kehittyivät hoidossa hurjasti, mutta täytyykin muistaa, että tyttömme on aina ollut sosiaalinen ja reipas. Voin hyvin kuvitella, miten aralle ja ujolle lapselle saattaisi käydä. 

Uskon, etten olisi osannut arvostaa kotihoidon tärkeyttä, ellen olisi "kokeillut" päiväkotihoitoa esikoisen kanssa. Uskon myös, että joillekin perheille on ehdottomasti parempi esim. sairauden tai vanhempien jaksamisen kannalta päivähoito kuin kotihoito, mutta suurimmalle osalle kotihoito lienee kuitenkin parasta. 

Vaikka Espoossa on järjestetty paljon kerhotoimintaa ja avointa perhetoimintaa niin kaupungin kuin esim. seurakunnan ja järjestöjenkin taholta, on täälläkin ns. katvealueita, joihin palvelut eivät ulotu helposti kaikkien saataville. Voi olla, että toimintaa on esim. viiden kilometrin säteellä, mutta yhteydet paikalle ovat huonot. Olisi ihanaa, kun kaikilla olisi kävelymatkan päässä edes puisto tai leikkipaikka, jossa voisi kohdata muita vanhempia ja saada vertaistukea mm. kasvatukseen ja arjen pyörittämiseen.

Päiväkotihoidon lopetus

Viikonlopun suurin saavutus oli päätös päättää lapsen päiväkotihoito. Lapsi on vielä tämän ja ensi viikon hoidossa eli yhteensä neljä päivää. Lapsi saa siis nauttia kotihoidosta pikkuveljen syntyessä. Listasimme päivähoidon hyvät ja huonot puolet ja eihän meille vaihtoehtoja jäänyt: 

Hyvää päiväkotihoidosta tässä elämäntilanteessa: 

+ Saan hetken omaa aikaa tai keskittyä vain kuopukseen. Voisin esim. tehdä pitkiä ja reippaita kävelylenkkejä päivällä, mihin ei taaperon kanssa ole juuri mahdollisuutta. 

+ jotkin tavat esim. ruokapöydässä ovat parantuneet päiväkodin myötä (toiset taas ottaneet takapakkia...)

+ lapsen puhe ja lauluvarasto on kehittynyt huimasti. Olisi ehkä kehittynyt kotonakin? 

+ kotona ei koko ajan ole leikkiseuraa, kun äidin täytyy tehdä kotihommiakin. Mutta ehkä ihan hyväkin asia osata leikkiä myös pieniä hetkiä yksikseen? 

Huonoa: 

- Hoitopäivän aamuina lapsi täytyy herättää. Mies voi viedä lapsen, mutta herään kumminkin kolisteluun. 

- Herättäessä lapsi on kiukkuinen. Ja usein haluaisi jäädä kotiin.

- Päiväkodista tullessa lapsi on kiukkuinen kaikesta mahdollisesta, mistä normaalisti ei ole yleensä ainakin tunnin verran ja kyselee joko on viikonloppu? 

- Koen hoidosta hakemisen rasittava. 

- viiden tunnin sopimuksella lapsi ehtii olla hoidossa nelisen tuntia päiväkodin rytmin ja miehen työrytmin vuoksi. 

- päiväkotirytmi on tunnin verran etuajassa lapsen luonnolliseen rytmiin verrattuna. Saisihan tämän toki muutettua, mutta tällä rytmillä olemme kaikki tyytyväisempiä. 

- noin 80€/kk kahdeksasta puolikkaasta hoitopäivästä tuntuu turhalta maksaa, kun lapsi viihtyy kotonakin. 

- lapsi ei vielä ainakaan osaa pyytää 13 muun lapsen seuraa, vaan yksikin lapsi kaveriksi riittää. 

- kotona voimme käyttää turhiltakin tuntuviin asioihin juuri niin paljon aikaa, kuin huvittaa tai lapsi tarvitsee. 

Kun tämä suuri päätös tuli tehtyä, kirjasimme päivärytmin ylös (siitä huomenna lisää). Tämä helpottaa kaikkien arkea. Vaikeinta on viime aikoina ollut saada lapsi päiväunille, kun leikkejä ei malttaisi lopettaa ja välillä unet on nukuttu kotona, välillä taas hoidossa. Mutta näin suloisesti lapsi tänään nukahti puolen tunnin levon jälkeen: 

Lastenhoitopäivä

Neljän alle kolmevuotiaan kanssa pihalla seistessä naapuri huusi ohimennessään, olenko perustanut lastentarhan. Ehkä sitä voisi harkita, niin hienosti ilta lasten kanssa meni...

Hoidettiin tänään mieheni kanssa ystäviemme lapsia (1,5 v ja kohta 3v) pari tuntia. Lisäksi touhuissa oli mukana omamme (2v 4kk) sekä naapurin tyttö (täytti juuri 3v). Ensin leikittiin pihalla tunti, sitten tultiin sisälle syömään ja lopuksi leikittiin vielä sisällä. Tämä oli meille vieras tilanne, koska aiemmin olemme hoitaneet korkeintaan yhtä lasta oman lisäksi. Näin monen lapsen kanssa täytyy jo olla monen asian suhteen varsin johdonmukainen. Esimerkiksi jo ulkona sanelin lapsille, mitä tehdään kun mennään sisälle: "Ensin jokainen riisuu eteisessä maton päällä kuravatteet. Sitten jokainen käy pissalla vessassa ja pesee kädet. Sen jälkeen ruokapöytään kiltisti istumaan." Ja tämä oli toki toistettava pariin kertaan vielä sisällä. Ruokapöydässä sytytimme ennen ruokailua kynttilän vähän rauhoittamaan vielä tilannetta. Ja kaikki söivät kiltisti ja hyvin. Uskomattoman rauhallista! En olisi ikinä uskonut! Naapuri käväisi hakemassa tyttöään ja tokaisi, että voisimme perustaa suurperheen, niin rauhallista meillä oli...

Hienosti ilta sujui muutenkin kaiken kaikkiaan. Vain nämä kolmevuotiaat saivat muutaman kinan aikaiseksi prinsessojen nimistä ja Barbien vaatteista. Ei kovin vakavaa siis... Kiukku tuli vasta kun vanhemmat tulivat hakemaan: leikit oli kurjaa lopettaa. Ilahduttavaa oli myös huomata oman tyttäremme reaktiot, kun jouduimme antaman myös muille paljon huomioita. Hän ei ollut tästä moksiskaan. Vasta muiden vanhempien tullessa paikalle, omamme kiinnostui yht'äkkiä äidin sylistä.

Illan päätteksi löysin kehityksen kohteita itsestäni. Osallistun ehkä liikaakin lasten leikkeihin. En juuri ohjaile niitä, mutta kun osallistun yhteen leikkiin, he haluavat minut seuraavaankin. Välillä voisi kehoittaa vain lapsia leikkimään keskenään ja itse seurata sivusta. Mutta ehkä näin saan kontrolloitua paremmin, ettei ketään kiusata ja että jokaisen leikkitoiveita huomioidaan vuoron perään. Selvästi vain huomasin ystäviemme lapsista, että ovat ilmeisesti tottuneet paljon leikkimään keskenään. He eivät aikuisen huomiota niin kaivanneet, toisin kuin meidän yksilapsisten perheiden lapset... Toisaalta lohduttaudun sillä, mistä aina kirjoitellaan ja puhutaan: Leiki lasten kanssa, kun he sitä vielä haluavat. Kohta ne eivät enää meitä aikuisia halua leikkeihinsä. Ja kyllä tämän on jo välillä saanut huomata, kun tuo kaksivuotiaamme sanoo leikin lomassa: "äiti mee pois!" Tulee todella haikea fiilis: tässäkö tämä jo oli!?

Kummitädin kanssa

Pikkuinen vietti eilen ensimmäisen kerran päivän kummitätinsä kanssa ihan kaksistaan. Kummitädilläkin taisi olla aika ikävä tyttöä kuukauden tauon ja 600 km etäisyyden vuoksi...

Päivän ohjelmassa oli vierailut Haltialan maatilalla Tammistossa ja kummisedän työpaikalla moottoripyöräkaupassa. Voi sitä riemua ja tarinan määrää mukavan päivän jälkeen! Vanhemmatkin osasivat nauttia vapaa-ajastaan! Kiitos vielä pikkuisen kummitäti! 

Rentouttava lauantai

Anoppi vaatimalla vaati lapsemme viikonlopuksi hoitoon, kahdeksi yöksi. Eka kerta näin pitkä aika. Veimme siis tytön eilisten rapujuhlien päätteksi puolimatkaan.

Rapujuhlat olivat meille tänä vuonna jo kolmannet. Pikkuinen tykkää kovasti ravuista. Kallis maku! Minä söin rapuja rapujuhlissa ekan kerran yli 20-vuotiaana. Tyttö oli ensimmäisen karran rapujuhlissa 2 kuukauden ikäisenä... Isi ei vain ehdi kuorimaan rapuja sitä mukaan, kun lapsi niitä syö... "Papua, papua", tyttö hokee.

Nukuimme aamulla pitkään, yhdeksään! Päiväksi lähdimme mökille. Todella sumuinen aamu vaihtui ihanaksi auringon paisteeksi. Mökillä olimme vain, teimme kotiin takkapuita ja laitoimme mökkiä vähän talvikuntoon sekä saunoimme! Illaksi tulimme kotiin. Kyllä tuntui päivän tunnit pitkiltä, kun ei ollut pieni rytmittämässä päivää. Mutta kyllä sitä tuntuu, että elämä aika tylsää ilman lasta. Kiva oli kuitenkin rentoutua ihan toden teolla. Nautimme kauniista syksyisistä maisemista, raikkaasta ilmasta, takkatulesta ja kynttilöistä.

Huomista odottaen. Ihana saada lapsi kotiin ja touhuta taas hänen kanssaan!

Päiväunien lopun alku

Tässä on lopputulos, kun päiväunille ei suostuta käymään:

Kuva eiliseltä. Tänään lopputulos oli 40 minuutin raivohuuto pienestä hermostumisesta. Mikään ei auttanut. Yht'äkkiä vain ääni vaihtui kellossa.

Päiväunille käydessä 2-vuotias hokee "isotyttö, ei nuku!" Univastustusta saattaa kestää pari tuntia. Lopulta luovutan. Tai päiväkodin uniakin loppuu. Onpahan ainakin lapsi levännyt. Pari päivää sitten hän nukahti vaunuihin juoksulenkillä, eilen illalla lyhyellä automatkalla, eikä herännyt edes kun kannoin eteisen lattialle jatkamaan unia. Mielenkiintoinen vaihe tämäkin!

 Kuva juoksulenkin päätteeksi.

Yllättävät vaikutukset arkeen

Lapsen päivähoito on yllättänyt minut muutamalla asialla vaikuttamalla lapsen arkeen kotona:

• Päiväunille nukahtaminen on vaikeutunut. Voi toki johtua iästäkin (parin viikon päästä 2v). Lapsi ei osaa päättää missä haluaa nukkua. Aina en toki anna vaihtoehtoa, mutta osaa jo vaatia itsekin. Tänään nukahti ekan kerran sisälle omaan sänkyyn, puolen tunnin seilaamisen jälkeen. Päiväkodissa nukutaan sisällä ja vaunuissa nukkuminen ei siis olekaan enää itsestään selvyys.

• Ruoka maistuu paremmin. Lapsi on oppinut syömään leivän kokonaan, ei vaan voita. Myös peruna ja riisi menevät aiempaa paremmin ja isompia määriä. Samoin kasviksia menee huomattavasti enemmän. Ainoa, mikä tökkii yhä muodossa kuin muodossa, on porkkana. Käsittämätöntä!

• Lapsesta on tullut entistä järjestelmällisempi. Kotonakin meillä oli aika tarkat tai pikemmin toistuvat rituaalit. Nyt ne vain voimistuvat. Esim. kengät laitetaan nätisti eteisen kaappiin kun tullaan sisälle ja leluja siivotaan leikin jälkeen jo itsenäisesti omiin laatikoihin!

• Lähteminen on vaikeutunut. Erityisesti päiväkotiin. Ei se nyt liian mieluinen paikka kuitenkaan ole, vaikka sieltä iloisena aina kotiin tullankin. 

Summa summarum, ei lainkaan huonoa kehitystä pikkuiselta!

Paluu työarkeen

Ihanaa, työt alkoivat yli kahden vuoden kotonaolon jälkeen. Tai ei minulla ole kuin kolmena päivänä viikossa puolikkaita työpäiviä. Sopivan pehmeä lasku työelämään. Ja olinhan viime vuonna pari tuntia viikossa töissä, mutta sitä en laske työnteoksi vaan harrastukseksi, josta nyt sattui saamaan raahaa, mutta kyllä siihen aika paljon joutui vaivaakin näkemään.

Vaikka olen asunut miltei 30 vuotta Espoossa, nyt hävettää ihan myöntää, en ole koskaan liikkunut Espoon keskuspuistossa muutamaa vaunukävelylenkkiä lukuunottamatta. Ja silloinkin olin toisen äidin vietävissä, aivan pihalla puiston lukuisista risteyksistä ja viitoista. Ei ole vain koskaan keskuspuisto osunut koti-, työ- tai harrastusmatkojen varrelle. Nyt osui ja oli pakko heti testata tuota reittiä Kehä II:n sijaan. Ensimmäisenä päivänä olin aivan pihalla, joka risteyksen kyltit piti tarkistaa. Toisella kerralla osasin jo aika hyvin suunnistaa ja poljin 10 km:n matkan 10 minuuttia nopeammin.

Keskuspuistossa on ihanaa luontoa, muutamia lampia ja hauska portti Sunan kohdalla, Sunan huuhkajaportti.

Paluumatkalla päiväkodista on pitänyt käydä ruokkimassa Glimsin lampaat ja Yrjö-kukko kanoineen sekä istuskelemassa omenapuussa. Päiväkotihoito on muuten alkanut omia pelkotilojani huomattavasti reippaammin. Lapsi on huutanut riemunkiljahduksia, kun olemme tulleet päiväkodin pihaan, jäänyt iloisesti leikkimään muiden kanssa, syönyt hyvin, käynyt itse vessassa, ei ole itkenyt lainkaan... Vain nukkuminen sisätiloissa on aiheuttanut hämmennystä ja lapsi on pyörinyt välillä jopa tunnin sängyssä ennen nukahtamista. Onneksi hän saa olla ihan lyhyitä päiviä hoidossa ja vain kolmena, neljänä päivänä viikossa!

1. hoitopäivä

Näin reipas tyttö aloitti tänään päiväkotihoidon. Ikää siis pari viikkoa alle 2v. Isi vei lapsen pyörällä ja äidille vilkuteltiin iloisesti.

Ja mukavasti se päivä oli sujunutkin. Kuten aina, äiti taisi jännittää kaikkein eniten.

Kenen ehdoilla hoidossa?

On ihanaa, kun isovanhemmat hoitavat lastamme, kuten viime viikonloppuna yhden illan + yön. Olen aina hoidosta tosi kiitollinen. Välillä kyllä ihmetyttää isovanhempien touhut. Vaikka he varmasti yrittävät parhaansa, eivät he aina ajattele tekojensa seurausta meille vanhemmille. Edellisellä kerralla hoidossa syötettiin iltapalaksi lettuja, joten yöllä meillä sitten herättiin kamalaan nälkähuutoitkuun ja söimme keskellä yötä uudestaan. Viikonloppuna lasta oli pyöritetty ympäri Etelä-Suomea ja nukkumaan oli päästy vasta todella myöhään. Seuraavana päivänä lapsi sitten kiukutteli ilmeisesti väsymystään aivan koko päivän meille vanhemmille. Yleensä jätän asioista sanomatta, jos vain maltan. Viikonloppuna ystävällisesti ilmoitin, etten pitänyt moisesta, koska se ei ollut eka kerta. Lopulta sainkin itse seurata marttyyri-itkut, koska menin "valittamaan" hoidosta. Voihan ärsytys!

Erilainen arki

Nöyränä totean, että olen todella onnellinen. Sitä tajuaa sen tosissaan vasta, kun näkee toisen paljon pahemmassa jamassa. Viikon sisällä näitä on tullut eteeni vahingossa jo useampi. Erityisesti iso kunnioitus yksinhuoltajille, elämänne ei todellakaan ole aina helppoa, yksin huoltajana. Saati jos lapsia on enemmän. Saati jos äidillä on itsellään sairauksia, jotka välillä estävät jopa hoitamasta omia lapsiaan. Saati jos lasten isä on kuvioissa, mutta sen ei toivoisi olevan vaikka väkivallan takia. Saati jos isovanhempia ei ole lähellä apuna tai ketään muitakaan. Saati, jos vielä lapsellakin on jotain sairautta. Saati jos ja usein kun talous on todella huonossa jamassa. Jos itselläni olisi edes osa näistä, en varmasti tuosta kaikesta selviytyisi!

Lapsen kanssa on mukavaa olla, mutta olla 24h aivan yksin vastuussa perheestä hengähtäen vain yöllä ja päiväuniaikaan, jos silloinkaan, ei taatusti ole helppoa. Suuri kunnioitus kaikille yksinhuoltajille omine murheineen!

Hoitoon!

Meidän pikkuinen menee huomenna hoitoon. Minua kyllä jännittää! Tällä viikolla toinen meistä vanhemmista on lapsen mukana hoidossa pari tuntia kerrallaan. Ensi viikolla tyttö jää hoitoon yksin. Meillä on viiden tunnin sopimus. Tästä ei jousteta kuulemma yhtään vaikka jonain toisena päivänä olisi lyhyempi päivä, toisena ei silti saa olla pidempi.

Ai mikä minua jännittää? No ei ehkä jännitä, mutta mietityttää kovastikin pienen päivärytmi ja ennen kaikkea päiväunirytmi. Olen töissä neljänä päivänä viikossa: ma, ke ja pe klo 8.30-12, to klo 12-16. Tiistaisin meillä on vapaapäivä ja myös muskari klo 11.20-11.50. Hoidossa mennään päiväunille n klo 11.30, minä haen lapsen hoidosta vasta klo 12.30. Tarkoitus olisi että lapsi nukkuu päiväunet vasta kotona. Tuon tunnin hän joutuu leikkimään yksin pinnasängyssä, koska hoitajilla on tauot ja kokouksia. Kotiin tultua ehkä saan lapsen päiväunille, tai sitten hän on ehtinyt pinnasänkyleikissä jo levätä riittävästi. Tiedä nyt sitä sitten. Torstaisin on kuitenkin käytävä nukkumaan päiväkodissa klo 11.30. Ja miten tuo tiistain muskari sekoittaa pakan!?

Huoh, mikä sekametelisoppa! En ymmärrä kuinka tässä näin kävi vaikka järjestelyn piti olla helppo kaikille. Mutta pakko huomioida myös esim. Työnantajan tarpeet ja siksi torstaista tuli mitä tuli. Nyt sitten jäädään katsomaan mitä tästä tulee! Ei varmasti helpota, että pienellä on viimeiset kaksi viikkoa ollut todella voimakas "äiti-äiti" -vaihe. Välillä ei joku vieras saa edes katsoa tyttöä!

Tuosta hoidon tuntisopimuksesta vielä. Se on aivan järjetön. Jos yhtenäkin päivänä hoito ylittää  viiden tunnin, edes vähän, hoitomaksu määräytyy koko kuukauden seitsemän tunnin mukaan. Tästä ollaan kuulemma ehdottoman tarkkoja. Tämä on aiheuttanut meille päänvaivaa juuri päiväunien takia ja siksi olen nyt aika vahvasti kuitenkin kallistumassa seitsemän tunnin sopimukseen, koska mahdollisesti yhtenä tai kahtena päivänä viikossa pääsen hakemaan lapsen vasta klo 12.30 ja pelkään lapsen rytmin sekoittuvan kaikesta epämääräisyydestä. Seitsemän tunnin sopimuksella pitäisin lasta vähän pidempään hoidossa, saisi nukkua päiväunet rauhassa ja syödä välipalankin. Minäkin saisin rauhassa valmistella seuraavan päivän työt, mitä työssäni tarvitsee tehdä paljon. Ja tästä kaikesta toki maksamme monta kymppiä kuussa lisää. Mutta ehkä kaikki ovat näin levollisempia.

Onneksi tätä sekametelisoppaa ei kestä montaa kuukautta ja sitten palaamme ruotuun. Ehkä jännitän aivan turhaan kaikesta. Huomenna olen ehkä jo viisaampi. Kumpa saisin työajoistakin varmuuden viimein...

Influenssa

Meidän lapsi on ollut aika terve pienen ikänsä. Kolmen kuukauden välein on tullut nuhaflunssa. Siis oikeasti aika tarkalleen 3 kk välein, pari kertaa heittänyt parilla viikolla. Nyt 1 v 6 kk iässä lapsi oli neljä päivää kovassa kuumeessa flunssan lisäksi. Kolmantena päivänä veimme hänet Jorviin lasten päiväystykseen, kun kuume ei laskenut lainkaan Panadol-liuoksella. Lapsen ensimmäinen kerta lääkärissä, jos neuvolalääkäreitä ei lasketa. Valkosolut olivat normiarvoissa, CRP48. Lääkäri oli sitä mieltä, ettei tauti johdu bakteerista vaan on viirusperäinen ja määräsi vain normaalia kotihoitoa ja antoi buranaa liuoksena, joka sitten vihdoin laski kuumeen. Hyvä, ettei turhaan ja automaattisesti määrätä antibioottia. Jorvissa oli aivan ihana nuorehko naislääkäri. Lapsi oli kiltisti ja iloisti saamastaan prinsessatarrasta sekä eläinlaastarista.

Kävin apteekissa aiemmin päivällä kysymässä farmaseutilta lapselle kuume-/flunssalääkettä, mutta hän vain kertoi vaihtoehdot. Turvauduin vanhaan samaan Panadoliin. Burana sitten Jorvissa tehosi ja vasta sitten tajusin, että eipä itsellänikään tuo Panadol eli parasetamoli koskaan auta vaan tarvitsen Buranaa eli ibubrofeiinia. Farmaseutti ei myöskään kertonut, että näitä lääkkeitä voi lapsellakin käyttää rinnakkain eli antaa vuoron perään molempia lääkkeitä 4 tunnin välein. Kun ei kauheasti sairastele, niin en tiedä enkä osaa kysyä mitään tuosta lääkerumbasta...

Kuumeisimpana päivänä lapsi oli koko päivänä vain alle 2 tuntia hereillä. Hän joi onneksi vettä ja mehua, mutta söi hyvin huonosti. Hän nukkui vähän väliä, lattialla, matolla, tyynyn päällä, missä milloinkin.

Nyt elämä alkaa taas voittaa... :) Kyllä ajattelen suurella kunnioituksella niitä vanhempia kohtaan, joilla sairastellaan koko ajan tai joilla on synnynnäisiä sairauksia. Pari röhisten nukuttua yötä tekee vanhemmatkin väsyneiksi, nukumme eri huoneissa ja päivät menee itselläkin päiväuniin. Saati sitten sitä huolen määrä. Meidän perhe saa olla suuresti kiitollinen terveydestä!

Nuken nänäkin täytyy niistää välillä!

Puolitoistavuotias

Meno on meillä nyt tällaista:

• Pikku Kakkosen ja Salattujen elämien tunnusmusiikki on paras tv-ohjelma. Musiikin päätteeksi taputetaan.
• Perässä tehdään kaikki, mitä muutkin. Esimerkiksi vaunuista syljetään lenkillä, koska isäkin sylkee.
• Palapelit, piirtäminen, nukke- ja autoleikit ovat kovin juttu. Palapelit alkoivat sujua iPadin palapeliharjoittelun myötä.
• Lapsi osaa leikkiä ruoan jälkeen jopa 10-15 min itsekseen.
• Lumi on hyvää, on siinä koiran pissaa tai ei, aivan sama mitä uhkauksia ja tarinoita äiti kertoo.
• Iholle on päästävä monta kertaa päivässä, esim jos vanhemmat kyykkivät lattialla pyyhkimässä ruoantähteitä, pikkuinen nostaa paitaa ja halaa poskella selkään. Ja jos pieni tulee yöllä vierelle, hän kaivautuu yöpaidan alle masulleni nukkumaan.
• Oma kieli, paras kieli, vaikka asiat ymmärtää suomen kielellä todella hyvin.
• CD:tä vaihdetaan tuon tuosta ja musiikin mukana tanssitaan, pyöritään ja hypitään.
• iPad ja kännykät on pakko piilottaa, muuten niillä pelataan ja jos peltaankin, on laitetta mahdotonta ottaa pitkänkin ajan päästä pois ilman isoa kiukkua.
• Itsetehdyt keitot ovat parhaita, siis ruoka, johon pikkuinen itse lisää ruokajuomansa.
• Housut ja sukat riisutaan vähän väliä. Pikkuhousut puetaan jalat samaan lahkeeseen pujotettuna. Myös pipo osataan pukea ja huppari riisua.
• Haluaa jo itse valita vaatteet, mitkä puetaan. Joka päivä pitäisi saada kummitädin antamat Minni Hiiri -vaatteet. Voi kiukku, kun ne ovatkin pesussa.
• Kaikki kirjat luetaan päivässä ainakin kolmesti.
• Hyppyharjoituksia.
• Raivareita, jos oma tahto ei mene läpi.
• Pissalle menee itse jo jopa kehoittamattakin, tarvitsee kyllä apua.
• Tietää jo parhaat kaverinsa ja ihan mukavat muut leikkikaverit.
• Lempiväri on vaaleanpunainen. Yritin ostaa kevääksi ruskeat kengät ja vihreän paidan. Vierellä oli muita värivaihtoehtoja, joista lapsi aina valitsi pinkin. Onkohan äiti vähän liikaa tuputtanut tuota väriä?
• Päiväunet kestävät 2-3 tuntia, yöunet useimmiten 10 tuntia.

Tunnin kiukku

Tunnin huudon jälkeen nukkuva lapsi näyttää maailman suloisimmalta ja kauneimmalta! Meillä venyi tänään päiväunille meno ja yliväsynyttä lasta oli mahdotonta laittaa päiväunille. Ei auttanut vaikka kuinka hyssyttelin vaunuja. Suoraa huutoa pitkin kylää miltei tunti... Lopulta lähdin ajamaan autolla, joka harvinaista kyllä oli juuri tänään käytössämme. Lastenlaulut raikumaan, mutta huuto vain yltyi. Kymmenen minuutin jälkeen vihdoin koitti kaunis hiljaisuus.

Meillä nukutaan! Hiljaisuus on oikeasti kuin musiikkia korville! Ihailemme kissojen kanssa suloista nukkuvaa lasta ikkunan takaa. Kaikilla on helpottonut ja hyvä olla!