31. lokakuuta 2015

Inspiroitumassa






Tämä päivä oli hieman erilainen. Nautin kuohuviiniä keskellä kirkasta päivää, nautin ihania pieniä suupaloja, uskaltauduin kameran eteen ammattivalokuvaajien opein ja ottamaan hennatatuoinnin. Lisäksi sain kasapäin uusia ideoita. Hyvä seura kruunasi päivän! Kiitos Indiedays, ihana Bloggers' Inspiration Day!

28. lokakuuta 2015

Huono äiti

Tunnen itseni vähän väliä huonoksi äidiksi. Tiedän, että olen lapsilleni parasta, mutta tämä hullu tunne valtaa tilaa aivoistani. Varsinkin silloin, kun olin pitkään itse sairaana. Tarkemmin mietittynä se tunne syntyy riittämättömyyden tunteesta ja ihan tyhmistä, yksittäin pienistä asioista, jotka isona joukkona ovat jo suuri möykky. Äideissä riittää aina neuvojia, jotka tietävät kaikesta kaiken, tai ainakin heillä on ratkaisu minun ongelmiini. Voisiko joskus vain kuunnella ilman, että antaa neuvoja tai hehkuttaa omaa paremmuuttaan? Ja siinä samassa tajuan myös itse syyllistyväni tuohon samaan, jonka itse koen kuitenkin vertaistuen antamiseksi. Mutta, jos menee huonosti, ei vertaistukikaan tahdo riittää. Vaikka muilta voisi ottaa opiksi, väsyneenä ja uupuneena harvoin on vastaanottavaisella tuulella. 

Uskallan väittää ihan näin perstuntumalta, että valtaosalla on jäänyt teettämättä lasten valokuvia tai täyttämättä orjallisesti vauvakirjaa esikoisen vauva-aikaa lukuunottamatta. Olisi kiva olla enempi läsnä lasten kanssa, leikkiä yhdessä ja touhuta, eikä vain häärätä hellan ja luutun kanssa. Olisinko parempi äiti jos laittaisin lapset hoitoon vai vielä huonompi kuin nyt? Syyllisyyden tunteita voi tuntea hyvinkin pienistä asioista. Toisille on helpompaa olla armollinen kuin itselle. 

Apua on vaikeaa hakea, sillä asiathan ovat itsessään pieniä. Ja jokainenhan painii samojen asioiden ja riittämättömyyden tunteiden kanssa. Olenko minä heikompi kuin toiset, jos joudun turvautumaan apuun? Luulen, että äiti joka kertoo olevansa aivan loppu, kun lapsi herää kerran yössä, ei kerro koko totuutta. Se on helppo ja ymmärrettävä syy väsymykselle, mutta pinnan alta saattaa löytyä muita kuormittavia tekijöitä. Tyytymättömyydestä omaan muuttuneeseen vartaloon, sairasteluista, rahahuolista tai ihmissuhdeongelmista ei ehkä ole yhtä helppo jutella jokaisen uuden tuttavuuden kanssa. Mutta ne kuormittavat äitiä, joka muutenkin on kovin yksin jäätyään usein pitkäksi aikaa pois yhteisöllisestä työelämästä. Pienet asiat paisuvat ja pyörivät mielessä yhtenään. 

Vaikkei haluaisikaan, moni äiti vertaa itseään siihen, millainen äiti haluaisi olla, millaiseksi äidiksi kuvitteli itsensä ennen lapsia, millainen oma äiti oli, tai millainen kuva medioissa välittyy muiden äitiyksistä. Äiti on melko yksin, ainakin negatiivissävytteisten ajatustensa kanssa. Aina löytyy niitä, joilla menee paremmin, jotka hermostuvat vähemmän, touhuavat lasten kanssa enemmän, ovat useammin yhteydessä toisiin äiteihin, tekevät kaikki ruoat alusta loppuun itse, jne. 

Äiti pyörittää usein arkea isän käydessä töissä. Niinpä äiti suorittaa ja isä leikittää. Äiti nipottaa likaisista vaatteista ja ruoka-ajoista, pitää ohjat käsissään. Isä tekee lasten kanssa kaikkea kivaa, leikkii, temppuilee ja touhuaa. Äidin rooli on usein aika armoton. 

Kun tulevat vanhemmat katsovat rakastuneina pyöristyvää kumpua, heillä ei ole vielä mitään käsitystä äitiyden rankkuudesta. Käsityksen saa vasta, kun on jo syvällä suossa. Helppona esikoisen raskausaikana iloisena totesin, kuinka elämämme jatkuu suht samanlaisena lapsen saamisen jälkeenkin. Vaikka lapseton siskoni jopa lähes vihastumiseen asti väitti toista, en uskonut häntä lainkaan. Kun sitten pikkuvauva-aika on puristanut minusta kahdesti mehut irti, minun on ollut pakko myöntää hänen olleen oikeassa. Olen yrittänyt sinnitellä ja esittää sellaista kuin äitien pitäisi olla. Kaikilla on rankkaa, ainakin ajoittain. Vasta siis syvällä suossa tajusin, mistä minulle on yritetty puhua. Luulin pystyväni vaikuttamaan kaikkeen. Vaunujen malli ja vaatteiden väri on helppo valita oman mieltymysten mukaan, mutta tosiasia on, ettei äiti voi vaikuttaa juurikaan vaikka koliikkiin, allergioihin, sairauksiin (omiin tai lasten) tai muuten vain haastaviin luonteenpiirteisiin. Nuo vauvavuoden raskaimmat ajat pitäisi näyttää kouluissa ehkäisyvalistusvideoina.

Tottakai ymmärsin ennen lasten syntymää, että äitiys on varmasti aika ajoin vaikeaa, työlästä, epämukavaa ja raskasta. Mutta yllätyin silti. En tajunnut, että saatan joutua istumaan pöntölläkin lapsi sylissä tai käymään suihkussa raastavan itkun siivittämänä. En tajunnut, millaista on olla 24h kiinni. En tajunnut, miten ihanaa on käydä yksin vaikka viemässä roskat roskiin. 

Ennen kuopuksen synnytystä olin puolestaan kauhuissani tulevasta synnytyksestä. Ensimmäisestä oli jäänyt kivuliaat traumat. Viiden lapsen äiti totesi minulle, että voisi koska tahansa synnyttää kuudennenkin, jos joku toinen kasvattaisi hänet. Valtaosa tuntemistani äideistä on ollut huolissaan synnytyksestä, mutta se on monille lopulta äitiyden helpoin homma. Mitkään äitiyden oppaat tuskin valmistavat äitiä äitiyden tunnemyrskyihin. 

Äitiys ei siis ole pelkkää iloa ja onnea. Omalla kohdalla se on ollut sellaista väsymystä, jota ei edes valokynällä saa luomista piiloon. Järki ei leikkaa lainkaan ja toiminnot hidastuvat. Opin ymmärtämään, miksi valvottamista on käytetty kidutuskeinona. Huonosti nukutuista öistä huolimatta aamulla noustaan uuteen päivään, koska vaihtoehtoja ei vain ole. On elettävä arkea ja rutiineita, vaikka olisi väsymyksestä puhki. Ja kun väsymys painaa, alkavat usein muutkin huolet painaa mieltä suuremmin. Äitiydessä onnistuminen murenee viimeistään väsyneenä. 

Väsyneellä, loppuun palaneella, itseensä ja elämäänsä pettyneellä tai stressaantuneella äidillä on tunteet hyvin pinnassa. Tällöin hän käyttäytyy tavalla, jolla häntä itseään on kohdeltu lapsena. Äidin omastakin mielestään ihmeellinen käytös näyttäytyy äidin omissa silmissä kaikkein pahimmalta, mikä puolestaan aiheuttaa itseään ruokkivan häpeän kierteen. Huono äiti!

Äiti saa tuntea, mitä haluaa. Hyvinä ja pahoina hetkinä. Mutta äidillä, kuten jokaisella tavallisella aikuisella, on vastuu tunteidensa seurauksista. Mietin, onko huono äiti -fiilis vain rehellisyyttä kohdata asiat todellisina? 

Jokainen varmasti tuntee näitä huono äiti -tuntemuksia usein tai edes silloin tällöin. Näin on ollut varmasti kautta aikojen ja tulee olemaan jatkossakin. Mutta juurikin siksi, antakaa tukenne toisille äideille, vaikka vain kuuntelemalla. Äitiydestä meinaa harvoin kuulee kiitosta tai kehuja. Kotiäitinä huonon äitiyden kokemukset ehkä vain korostuvat, koska äiti ei välttämättä saa missään ja mistään kiitosta tai kehuja. Töissä sentään yleensä on työyhteisö, kollegat, asiakkaat, esimies tai alaiset. Kotiäitinä on "vain" ne lapset ja mies, joka käy kääntymässä sotkuisessa kodissa ja pahimmillaan voivottelee kodin kaaosta, silittämättömiä paitoja tai mautonta päivällistä. Mistä sitä äiti jaksaa repiä iloa seuraavaankin päivään? Lasten aidosta rakkaudesta tietenkin. Sehän on sellaista joka parhaimmillaan saa kaikki huolet unohtumaan ja on niin ainutlaatuista, ettei sellaista saa edes puolisolta. Lasten pyyteetön rakkaus todella antaa, mutta se myös osaa ottaa. 

Huonous tekee hyvää kaikille. Olemalla huono, voi tavoitella kohti parempaa. Mutta apua kannattaa tarvittaessa pyytää, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Ei lannistuta äitiyden synkkiin syövereihin. Elämä ja äidin tärkeä rooli on lopulta aika ihanaa!


25. lokakuuta 2015

Hedelmäpitsaa

Meidän lapset eivät jostain syystä tykkää pitsasta. Se on harmi, sillä monesti ulkomailla ja reissuissa se olisi helppo ja turvallinen valinta. Mutta kotona hedelmäpitsa on heidän suosikkinsa. Sen voi täyttää, miten haluaa ja mitä milloinkin löytyy. Pääraaka-aineena on vesimelooni. 



Tänään lapset innostuivat taiteilemaan vähän muutakin. Hassuttelemalla lapset syövät käsittämättömän paljon hedelmiä, vaikka meillä niitä kuluu muutenkin paljon. Tänään esimerkiksi 4-vuotias söi kaksi banaania, kaksi satsumaa, kaksi omenaa, vesimelonia, kiiviä, päärynää ja rypäleitä väli- ja iltapaloina. Kyllä äidin lihakset vahvistuvat, kun noita kaupasta kotiin kantaa!



Lisää ideoita lasten hauskaan ruokailuun löytää vaikka täältä: http://vivas.fi/liian-sopoja-syotavaksi-aiti-tekee-ihania-ruoka-annoksia-lapsilleen/

23. lokakuuta 2015

Liikuntapäivät la 24.10.2015

Liikuntapäivän tarkoituksena on kannustaa kaiken ikäiset ja kokoiset ihmiset liikkumaan. Liikuntapäivänä kunto- ja terveysliikuntakeskuksissa on ILMAISEN sisäänpääsyn lisäksi tarjolla toimipaikkakohtaisesti omaa erikoisohjelmaa mm. asiantuntijatapaamisia, hyvinvointivinkkejä, maistiaisia, ohjausta ja henkilökohtaista opastusta kuntoilun aloittamiseen.  Lisää tietoa löytyy täältä.

Tutustuin tuon linkin takaa tarjontaan, mutta harmillisen vähän löytyy lapsiperheille tai vain lapsille tarjontaa. Fressi on panostanut tähän selvästi eniten. Mutta aikuisille on paljon vaihtoehtoja. Nyt tulikin valinnan vaikeus, mitä lähdemme huomenaamusta kokeilemaan.

17. lokakuuta 2015

Virtaa viikonloppuun

Tänään on upea, aurinkoinen syyskeli. Teimme aamusta retken miehen kotikulmille Espoon Lippajärvelle. Noin kilometrin metsälenkki oli juuri sopiva 1-vuotiaallekin. Tyyni järvi, raitis ilma, hyvä seura. 








Metsä voimaannuttaa aina! 

16. lokakuuta 2015

Pomppupallo

Tyttö sai syntymäpäivälahjaksi tädiltään pomppupallon. Se on ollut meillä niin kova hitti, etten tajua, miksen ole keksinyt tuollaista aikaisemmin. Tyttö hyppii sillä joka päivä. Alkuun hän meni sen kanssa hyppien jopa nukkumaan ja palasi aamulla taas huoneestaan. Pomppupallon kumi, tai mitä lie materiaalia se onkaan, haisee varsin pahalle ja tyttö käyttääkin pomppiessaan sormikkaita tai vetää hihat sormien suojaksi.




Kyllä nyt lihakset vahvistuvat!

Hikiliikkujaa voit seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.

12. lokakuuta 2015

Lehtikranssi

Saimme ystäviltämme kauniin itsetehdyn vaahteranlehtikranssin. Se on punottu rautalangan avulla seppeleen tavoin. Pakko kokeilla ideaa itsekin. Nyt vain äkkiä poimimaan lehtiä ennen kuin menevät huonoksi. Vaikeinta oli kuulemma löytää mahdollisimman samankokoisia ja erivärisiä lehtiä riittävästi. Kranssin runko on tehty sanomalehdestä. 




Vieraat ovat meille tervetulleita! 


9. lokakuuta 2015

Kirpsakoista syysilmoista nautiskelua

Tällä viikolla olen vihdoin päässyt liikkumaan. Tehtiin mm. pojan kanssa pyöräretki sorsia katsomaan. Voi, kuinka pyöräily olikin mukavaa pitkän tauon jälkeen. Yhden lapsen kanssa liikkuminen on niin ihanan vaivatonta, kun esimerkiksi pyörällä pääsee paikkaan kuin paikkaan jouhevasti. Olinkin jo unohtanut tämän. Pyöräperäkärry kun on aikamoinen laitos pelkkään istuimeen verrattuna. Esikoisen aikaan pyöräilin joka paikkaan ja hän rakasti kyydissä istumista. Poikakin on innoissaan, mutta valitettavan usein on joutunut tyytymään auton istuimeen. 




Aktiivista syksyistä viikonloppua!

8. lokakuuta 2015

Maitopurkkitalo ja nappirengasauto

"Äiti, oisko meillä maitopurkki, nappeja ja munakenno?" 

30 minuuttia myöhemmin:




"Vau, onpa hieno! Mistä sait tämän idean rakas?"
"Keksin ihan itse omasta päästä!"

Nyt 4-vuotiaalla tytöllä on itse rakennettu talo ja oma auto! Moni vain haaveilee näistä. Välillä voisi olla hieman vaatimattomampi toiveidensa suhteen. 

7. lokakuuta 2015

Kotiäidin someaika

Eilen uutisoitiin vanhempien sometuksen vaikutuksista pienten lasten puheen viivästymiseen. Se on hyvin surullista, mutta pystyn täysin ymmärtämään tuon. Viimeisen kuukauden aikana olen itse vähentänyt rajusti kännykkäaikaani. Ilman tuon uutisen tuomaa tietoakin, se on ollut enemmän kuin järkevää. Ennen sometin erityisesti lasten päiväuniaikaan ja illalla lasten käytyä nukkumaan. Mutta oli kännykkä liian usein esillä jo aamiaispöydässä ja ajatukset ihan jossain muualla kuin rakkaissa kullannupuissa. Luin kaikkia mielenkiintoisia juttuja siitä sun tästä. Useinkaan ei kovin tärkeää. Nyt käytän lasten uniajat rentoutumiseen, lepoon tai tulevan suunnitteluun. 

4-vuotiaan sanoin: "Äiti, miks sä koko ajan räpläät kännykkää? Se menee kohta rikki!"



Päätös on auttanut keskittymään yhdessä tekemiseen, olen enempi läsnä perheelle, olen päässyt ajoissa nukkumaan ja saanut lepuutettua käsiäni, jotka oireilevat kännykällä näpyttelystä (kännykkäräpläämisestä voi muuten saada tenniskyynerpääoireita). Kotityötkin hoituvat jotenkin jouhevammin ja lapset eivät joudu hakemaan huomiota väkisin. Eikä koko ajan tartte olla ottamassa kuvia, eikä olla perillä, mitä muille kuuluu. Eikä tietoinen, kuinka moni on tykännyt julkaisemastani kuvasta. Tekee mielelle hyvää! 

Hikiliikkujaa voit seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.

3. lokakuuta 2015

Taskulamppuleikkejä

Pimenevät illat ovat tuoneet meidän iltoihin taskulamppuleikit. Sammutamme kotoa kaikki tai lähes kaikki valot ja lapset tutkivat paikkoja. Välillä leikimme aarteen etsintää. Se on muuten tosi hauskaa vaihtelua tavalliselle piiloleikille, vaikka valot päälläkin. Yksi piilottaa jonkin yhdessä sovitun esineen ja muut etsivät sen. Ei kovin kummoista, mutta kivaa ja lapsista jännittävää. 1-vuotiaskin osaa osallistua leikkiin. 



Välillä olemme menneet ulos happihyppelylle taskulamppujen kanssa juuri ennen nukkumaanmenoa. Saatamme leikkiä, että yksi on hirviö ja jahtaa muita. Vaikka 4-vuotiaamme on hieman pelokas, olemme onnistuneet tekemään tästä leikin, joka ei pelota. Ehkä siksi, että leikimme sitä välillä päivälläkin ilman taskulamppuja. 

Onko teillä muita kivoja taskulamppuleikkejä?

Hikiliikkujaa voit seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.

1. lokakuuta 2015

Urheiluhullu sohvan pohjalla


On kauheeta, kun urheiluhullu ei pääse liikkumaan. Tai ei minua kukaan estä, mutta kroppa pistää päivä toisensa jälkeen vastaan. Selkäkipuilua, flunssaa, voimattomuutta ja mitä näitä syitä nyt on. Edellisestä salitreenistä on jo pari kuukautta, muistakin treeneistä yli kuukausi. Tähän aikaan vuodesta on mahdoton välttyä pöpöiltä ja olenpa itsekin varmaan vähän turhan rohkeasti käynyt paikoissa, joihin yskän kanssa ei kannattaisi mennä. Alentuneen vastustuskyvyn vuoksi olen uusille pöpöillekin varmasti oivallinen kasvualusta. Mutta kotona terveiden, virtaa täynnä olevien lasten kanssa ei jaksa olla loputtomiin. Yskänpuuskat ovat muistuttaneet, miksi lantionpohjan lihaksia pitää treenata jatkossakin. Vielä olen saanut pidäteltyä, mutta ei se kaukana ole ollut. Voi kauhistus niitä synnyttäneitä äitejä, joilla inkontinenssi jää pysyväksi. Sympatiani teille!



Hyvin kevyitä kävelylenkkejä lasten pyöräillesstä olen uskaltanut tehdä, mutta kyllä lihakset huutavat jo kovempaa rääkkiä, kuonat liikkeelle ja lihaksia venytyttää. Mielikin varmasti piristyisi kunnon liikunnasta enemmän kuin vain perusulkoilusta. Mutta minkäs teet, kun kroppaa kuuntelemalla tajuaa, ettei liikunnalle vain nyt ole sijaa. Liikkumattomuus on kyllä inhottava kidutuskeino kropalleni! Toivottavasti pian pääsisi taas tositoimiin. 


Pienessä ihmisessä pienikin muutos usein näkyy. Lihasta on varmasti lähtenyt ja ehkäpä juuri siksi useampi on sanonut minun laihtuneen. 15 prosentin rasvaosuudella ei olisi kauheasti varaa läskistä luopua. Mutta näissä lukemissa olen ollut ainakin viimeisen kymmenen vuotta, kun rasvaa on töiden vuoksi tullut silloin tällöin mitattua. Kasvot ovat myös varmasti normaalia kalpeammat väsymyksestä, sekin laihentaa. Ruokaa mielestäni olen syönyt samalla ruokahalulla ja tahdilla kuin muutoinkin. 


Olen lukenut sairastellessa kirjoja, mitä normaalisti en todellakaan tee. Mieluummin valitsisin liikunnan tai pihatyöt. Ja viime viikolla aloin kutomaan sitten yläkouluaikojen. Oli vähän muistelemista, miten luodaan silmukat, saati ommellaan nurin. 15 vuotta oli tehnyt tehtävänsä, mutta tunnin jälkeen palautui mieleen! "Uuden" oppiminen on mukavaa. Lisäksi olen käynyt nukkumaan iltaisin yhdeksän, viimeistään kymmenen maissa. Pari tuntia normaalia aiemmin. 

Onko muilla pitkittynyttä sairastelua? Millä korvaatte liikuntaan käyttämättömän ajan?