Järjestimme mielestäni aika isot tupla-kolmekymppisjuhlat omalla pihallamme. Juhlimme siis minua ja miestäni sokerihääpäivänämme. Oikeat synttäripäivät oli alkuvuodesta ja tulee loppuvuodesta. Aikuisia oli paikalla 35, alle 3,5 vuotiaita lapsia 15!
Miehen viimeinen lomaviikko kului enempi ja vähempi juhlat mielessä. Kaupassa käytiin miltei joka päivä ostamassa aina edellisellä kerralla unohtuneet. Ja väkisinkin viimeiseen iltaan ja juhla-aamuun piti jättää paljon juttuja.
Mitään teemaa meillä ei ollut. Mutta pinkkiä ja vihreää. Harmi että valtaosa luonnonkukista on aina näin elokuun alussa jo kuihtunut. Kuusi vuotta sitten hääpäivänä päätin, että jos joskus pidän taas isot juhlat, pitäisin ne kesäkuussa juuri kukkien vuoksi. No kesäkuu tuli, oli ja meni. Juhlat jäi pitämättä matkojen vuoksi. Toisaalta silloin oli kylmä, nyt saimme auringon vieraaksemme ja pystyimme olemaan ulkona toiveiden mukaisesti. Lämmin sää aiheutti tosin oman päänvaivansa ruokien säilyvyyden ja tarjoilun suhteen.
Lapsuuteni yhtiä parhaimpia muistoja ovat juhlat. Juhlat, missä me lapsetkin saimme ottaa rennommin, juosta vapaasti ja herkutella. Siksi halusin myös kaikkien ystäviemme lapset juhliimme. Mitään erityistä ohjelmaa ei olisi tarvinnut olla, hampurilaiset ja vohvelit olisi varmasti yhdessäolon lisäksi riittänyt. Mutta meillä oli ilmapallotaikuri ja lapset saivat tatuoinnit.
Juhlien jälkeen, vaikka nytkin kaikki sujui erittäin onnistuneesti, tulee fiilis ettei tätä hetkeen uudestaan. Niin kivaa kuin kaiken pienen näpertely onkin. Esimerkiksi oli ihanaa askarrella esikoisen kanssa jotain hyödyllistä, kuten kipot popcorneille. Mutta ennenkuin kaikki kipot ja kupit ovat löytäneet omat paikkansa, kämppä siivottu taas katosta lattiaan, on tämän perusarjen lisäksi aika kaikkensa antanut olo. Uni tulee kummasti silmään jo yhdeksän jälkeen. Ja sekin vielä, että olemme aivan ihmeissämme ystäviemme tuomista lahjoista. Parasta on kun saapuu paikalle. Kiitos kaikki ystävämme, teitte juhlastamme täydellisen!
