31. elokuuta 2015

Jalkapohjamaalausta

Koska kesää on vielä jäljellä, päätimme maalailla vielä kerran pihalla. Tällä kertaa jalkapohjia. Sama onnistuu toki sisälläkin lattia suojattuna.





Rentouttavaa! Ja ulkona ei niin sotkuista. 

30. elokuuta 2015

Metsäsynttärit





















Puoli vuotta sitten pikkuneitimme ilmoitti hänen toiveensä 4-vuotissynttäreistään:
  • ne järjesteään metsässä
  • hän itse pukeutuu leppäkertuksi ja
  • haluaa itse leipoa juhliinsa pullaa


Ja mitä tyttö toivoo, niin äitihän toteuttaa... Tänään tuo päivä koitti kaverisynttäreiden merkeissä Isoäidin metsässä. Metsään johti ilmapallokuja, lahjat kiinnitettiin puuhun roikkumaan odottamaan kaikkia vieraita saapuvaksi paikalle, juhlissa syötiin mm. karhun korvia, ilveksen tassuja ja sammakon kutua (popcornia ei muuten saanut värjättyä elintarvikevärillä vihreäksi). Juotava löytyi "pienestä lammesta". Jokaisella oli lammessa ämpäri, jossa oli vähän keksejä, pillimehu ja oma pieni kakku. Pilttipurkki on monikäyttöinen. Viime vuonna ne toimivat juhlissa mehulaseina, nyt kakkukippoina.

Taikametsä oli täynnä ihania pikkuörkkejä. Kiitos vieraille ihanista lahjoista!

28. elokuuta 2015

Suunpielet ylöspäin

Tämä viikonvaihde kuluu juhlinnan merkeissä. Nuorin siskoni täytti tänään 23 vuotta. Alkuillasta kävimme ilahduttamassa siskon kavereita koko perheen voimin lapsiperheen metkuilla. Äitiii, tuu pyyhkii! Ja niin edelleen. Loppuillaksi jäin yksin juhlimaan miehen poistuessa sokerihumalassa huutavan autolastin kanssa kotiin. Osa kavereista saapui paikalle vasta iltakymmenen aikaan, parhaaseen juhlatunnelmaan, kun minä tallustelin jo kotiin kuutamossa. 


Oli varsin mielenkiintoista kuunnella parikymppisten juttuja. Hieman erilaisia ja pirteänpiä kuin samassa elämäntilanteessa olevien lapsiperheen vanhempien. Nuo ajat olen jo tyystin unohtanut! Osa oli vanhoja oppilaitani. Välillä pöydässä juteltiin inttijuttuja. Hohhoijaa, niihin sain aikoinaan todellisen yliannostuksen, kuten varmasti kaikki naiset. Mutta päällimmäisenä jäi mieleen nuorten ilo, joka sai väkisinkin omat suunpieletkin ylöspäin. Tekipä hyvää! Kuten myös siskon pöytä notkollaan olleet herkut! 




27. elokuuta 2015

Paloja arjesta

Jatketaan hyvin arkisella linjalla. Muutama pala meidän tämän hetken arjesta. Arvanette tämän jälkeen, että kotimme ei ole kuin Vepsäläisen kuvastosta, eikä edes Ikean, ja äidin mieli ei ole yhtä rauhallinen kuin lampaalla. 

Kun mies palasi töihin, ei lehtien luvulle ole enää ollut aikaa. Tässä pinossa on kahden viikon lukemattomat lehdet, jotka jonain hetkenä, kun on aikaa ajattelin lukea. Joka päivä päätän, että se hetki on huomenna. Ehkä huomenna vien ne vaan suosiolla lehdenkeräykseen ja päätän lehtitilauksen!


Koti repsottaa. Muun muassa lampun varjostin on rikkoutunut touhukkaan 1,5-vuotiaan käsissä. Myös tussia löytyy vähän sieltä sun täältä. Ja sitä mukaa kun minä viikkaan pyykkejä, pikkumies "auttaa" ja levittää niitä pitkin kämppää. Likaisten tiskien sekaan puolestaan tuodaan kaapista puhtaita. Makaroneja levitetään pitkin lattiaa tai käydään napsimassa salaa purkkaa laatikosta. 

Koti on kuin taisteluareena. Poika paukuttaa keittiön laatikoita auki-kiinni, aina kun silmä välttää. Kunnon pikkuriiviö. 

Joka kolmas sanani on ei tai EI. Kun hetkeksi selkäni käännän korjaten edellisiä sotkuja, täystuho on jo jossain toisaalla luomassa vaaratilannetta tai siskon kimpussa. Kauniit kehotukset aloittaa leikki vaikka legojen kanssa kaikuu kuuroille korville. 

Äiti on just nyt aika puhki. Päivät kuluu lähes peräsuoli ulkona. Koko ajan ei vain voi olla kehittämässä lapsille mielekästä tekemistä, vaikka paljon yritänkin. Onneksi tämäkin lienee vain vaihe. Ja onneksi nämä unohtaa. Tai en ainakaan muista tällaista esikoisen taaperoajasta. Välillä olisi ihanaa vaihtaa roolia kissan kanssa. 


Mutta on toki paljon hyvääkin. Tyttö on innoissaan kerhosta ja uusista harrastuksista. Lasten sisarusrakkaus on käsittämättömän liikuttavaa. Onneksi sitäkin on aggressiivisuuspurkausten lomassa. Omat ajatukseni ovat vahvasti tulevan taloprojektin suunnittelutyössä ja tulevissa työkuvioissa. Päivät tulen olemaan yhä lasten kanssa. 


26. elokuuta 2015

En yhtään sen parempi kuin muutkaan

Yritän löytää viimeiseen saakka asioista iloisia ja hyviä puolia. Tämä on valitettavasti välillä antanut minusta kuvan, että elämämme olisi pelkkää ruusuilla tanssimista, helppoa ja onnellista. Mutta olen halunnut tällä viestiä, että arkisetkin, jopa tylsät asiat, voi nähdä myös positiivisessa valossa. Monet kun tuntuvat valittavan aivan kaikesta; lapsi/mies/ystävä on sellainen tai tällainen, ei ole aikaa/rahaa riitävästi, on märkää/kylmää/kuumaa/pimeää, väsyttää,... Tiedättekö, aivan kaikessa on joku vika? Missään ei mitään hyvää. Olen opetellut etsimään ilon pilkahduksia ympäriltä. Sen sijaan osa on kokenut tämän niin, että olen halunnut nostaa itseäni jotenkin muiden yläpuolelle, olen tai yritän olla parempi äiti kuin muut. Osa on kokenut sen jopa lannistavana ja masentavana. Siis senkin negatiivisena, että joku ajattelee positiivisesti. Näin en ole koskaan halunnut. Kaikki jotka minut oikeasti tuntevat, tietävät että meilläkin on omat haasteemme. Näitä ihmisiä on vain kourallinen. Pinnan alle on vaikeaa helposti päästää. Mutta ymmärrän, joku voi saada nautintoa, kun näkee että toisella menee vielä huonommin kuin itsellä, tai että toinen epäonnistuu. 

Jokainen pikkulapsiperheen vanhempi tietää, kuinka kuluttavaa ja väsyttävää arki välillä on. Mutta onko sitä korostettava? Asenteessa on ero. Onnellinen ihminen näkee pienissä asioissa ilon ja onnen. Yrittää ajatella positiivisesti. Se on välillä raivoavien lasten tai kotona vain piipahtavan puolison toiminnan takaa vaikeaa kaivaa esiin. Sitten on niitä hetkiä tai jaksoja, kun maailma oikeasti tuntuu kaatuvan päälle. Ei vain jaksa. Ei jaksa edes pyytää apua. Silloin on tärkeää, että joku lähellä kysyy, kuuntelee ja ymmärtää puolesta sanasta. Usein nämä ovat niitä äidin kollegoja, hiekkalaatikkoseuraa. Jokainen käy näitä maailman kaatumisia läpi. Vähän väliä. Ja useimmiten ne johtuvat väsymyksestä ja/tai sairasteluista. 

Vesivärimaalausta lasten kanssa. 

Meidän hiekkalaatikkotukiverkosto meni nyt syksyn tullen uusiksi. Muut lähtivät töihin. Nyt päivystän hiekkalaatikon reunalla yksin. Kauempaa löytyy seuraa vaikka millä mitalla, onneksi, mutta helpon kynnyksen terapeutit ovat nyt poissa. Vertaistuen voima on käsittämättömän suuri. Ei näillekään aina voi ja halua valittaa, mutta he ymmärtävät. Yleensä jo toisen ilo tai hymy saa minutkin unohtamaan hetkeksi mahdolliset arjen huolet. Harvalla isovanhemmat todella ymmärtävät tai muistavat, miten suurilta pienet huolen aiheet voivat meistä vanhemmista tuntua. 

Kun eilen neuvolan hoitaja osui arkaan asiaan väsymyksen hetkellä, pillahdin täyteen itkuun. Tajusin, ettei ne omat positiiviset ajatuksetkaan loppumattomiin kanna. Oman elämän kiiltokuva oli hetkeksi murtunut. Oli tunnustettava itsellekin tuo heikko hetki. En todella ole äitinä täydellinen. Elämämme ei ole yhtä unelmaa. Mutta yritän tehdä siitä lapsille ihanan lapsuuden, itselle iloisen lapsiarjen kaikkine haasteineen. 

Nyt yritän rakentaa syksyymme uudet rutiinit ja viikottaiset kontaktit. Verkoston kasaaminen vie vaan taas oman aikansa. Monilla on myös jo vanhempia lapsia, joiden kerhot tai harrastusajat täytyy huomioida tapaamisissa entistä tarkemmin. Kyllä se tästä. Arki asettuu uusiin uomiinsa. 


Päivän positiiviset: Lapset. Ja sohva jolla levätä. 


22. elokuuta 2015

Helsinki City Triathlon

Huhheijaa, titteriteijaa! Kaunis on kesäpäivä. Flunssan jälkimainingeissa tuli äsken vetäistyä Helsinki City Triathlon. 300 metriä uintia, 10 kilometriä pyöräilyä ja 3 kilometriä juoksua. 

Voimatankkaus
 

Uinti oli takkuista. Kädet hapotti jo 50 metrin jälkeen. Mutta tämä oli tiedossa, hartiaongelmani tekevät juuri tämän. Vaihto meni nyt erinomaisesti, sillä puin vaan sukat, kengät ja kypärän. Pyöräilyosuus meni hyvin. Harmillisesti ei ollut kenestäkään kiriapua, jouduin pyöräilemään koko matkan yksin. Juoksun alkaessa suu oli niin kuiva ja karhea kuin hiekkapaperi. Jalat tuntuivat puupölkyiltä eikä juoksu lähtenyt käyntiin oikein missään vaiheessa. Stadikan ympäristö on raskas ja kyllä maalissa olikin kaikkensa antanut olo.







Aikani 46:21, kolme minuuttia paremmin kuin toissavuonna raskaana. Eli olen siinä mielessä tyytyväinen. Uinti- ja juoksuosuus jäi kyllä vähän kaivelemaan. Oli todella raskaan tuntuista ja juostessa menikin ainakin kolme kevyesti ohitseni. Sijoitus naisten ei kilpapyörä -sarjassa neljäs. Koko naisten tuloksissa 17. Tällä valmistautumisella täytyy olla tuohonkin supertyytyväinen! Kannustusjoukot omasta takaa ja reitin varrella muutoinkin oli kyllä varsinainen piristysruiske!




Kiitos TriForFun! Mahtava fiilis! Pakko ensi kesäkuussa päästä testaamaan myös Vantaa triathlon Kuusijärvelle!

Nyt rapujuhliin mökille palautumaan! 

20. elokuuta 2015

Sukupuoliroolit lasten leikeissä

Käsittämätöntä, miten sukupuoliroolit näkyvät jo pienessä lapsessa. Vaikka meillä on ollut tarjolla niin esikoistytön kuin kuopuspojankin kanssa sekä autot että nuket, tyttöä kiinnosti jo aivan pienenä enemmän nukke- ja kotileikit, poikaa puolestaan autot. Toki molemmat ovat leikkineet myös muilla leluilla ja perinteiset sukupuoliroolit ylittäen. Poika esimerkiksi välillä haluaa pukeutua siskonsa tavoin prinsessaksi. Meillä on vanhempina ollut hyvin neutraali suhtautuminen lastemme sukupuolirooleihin. Emme ole ohjanneet, millä leluilla saisi, pitäisi tai on soveliasta leikkiä. Koti on pullollaan sekä tyttöjen että poikien leluja. Molemmat saavat leikkiä haluamillaan jutuilla. Se vaan yllättää, kuinka poika valitsee useimmiten perinteisiä poikien juttuja ja tyttö tyttöjen.

Poika herää aamuisin pari tuntia ennen tyttöä ja aloittaa aamunsa usein vierittämllä kaikki autonsa tv-tasoa pitkin tv:n taakse. Seinä on kolhuilla ja mustana törmäyksistä. Ja tuolla valtavalla metelillä hän herättää vähintäänkin toisen vielä nukkuvan vanhemman seinän takana. Puinen autoliukumäki, jonka tyttö sai joululahjaksi 1v 3kk ikäisenä, on nyt myös kovassa käytössä ja huomattavasti hiljaisempi.








Leikki loppuu, kun sisko aloittaa painin.