29. tammikuuta 2016

Remontti

Päivät vierivät, viikot kuluvat. Joka päivälle riittää ihan tavallista arjen pyöritystä harrastuksineen ja kermana kakun päällä on taloremontti. Ostimme joulun alla lapsuudenkotini ja tammikuussa alkoivat tositoimet. Vaikkemme teekään varsinaisesti itse mitään, jää itsellekin silti paljon puuhaa. Materiaalivalinnat ovat niistä yksi suurin haaste. Olen maailman surkein tekemään päätöksiä. Ja nyt niitä pitää tehdä paljon. Mietin, tuskailen, pohdin ja ahdistun. Mutta huomaan, että tässäkin voi kehittyä, kun paljon asioita kasautuu kerralla päätettäväksi. Ja kun on liian kuormittunut, lähden liikkumaan, jotta saan nollattua aivot ajattelusta. Sen jälkeen kaikki on usein hitusen kirkkaampaa. 



Lapset ovat innostuneet lauhtuneista säistä sen verran, että olemme ulkoilleet pari kolme kertaa päivässä jopa yli tunnin kerrallaan. Vaikka pakkasjakso inspiroi kauneudellaan aivonystyröitäni, niin kyllä runsas ulkoilukin tekee superhyvää!



Mikäli meidän remonttipuuhat kiinnostavat enempi, tulen päivittämään niitä Lusikat jakoon -raksablogiimme. Kiinnostaako jotakin?

16. tammikuuta 2016

Gluteiiniton ruokavalio, sämpylät

Olemme esikoisen kanssa syöneet nyt pari viikkoa gluteiinitonta ruokaa kokeilumielessä. Toivomme saavamme epämääräiset nivelkivut vihdoin hallintaan. Tarkoitus on jatkaa tällä ruokavaliolla pari kuukautta, jotta sen vaikutuksen oikeasti näkisi. 


Rakastan pullia ja herkkuja. Siksi kuvittelin tämän olevan paljon vaikeampaa. Tyttö rakastaa puolestaan leipää, muroja ja pastaa. Alkuun pohdin, millä saamme riittävästi ravintoa?

Mutta hyvin on mennyt. Jopa tyttö on ollut täysin yhteistyökykyinen ja hyväksynyt asian. Hänellekin näyttää olevan kova halu päästä kivuista eroon. Kuvittelin että vatsa toimisi ruokavalion myötä entistäkin paremmin, mutta meillä molemmilla vatsa on vetänyt aika kovaksi ja toimii nyt puolet harvemmin. Kuituja tullee siis entistä vähemmän. Muita eroja emme ole havainneet entiseen verrattuna. 

Olemme jättäneet ruokavalioon yhä kauran. Pääasiassa olemme syöneet paljon hedelmiä, marjoja ja kasviksia, riisiä, perunaa, lihaa, munia sekä aamuisin ja iltaisin riisi- tai kaurapuuroa. Ei mitään keinotekoista vaan alusta asti itse tehtyjä ruokia. 


Kuvittelin aina gluteiinittomien leipien olevan kamalia, ja niin kaupan leivät kieltämättä ovatkin näkkileipiä lukuunottamatta. Itse tehdyt kuohkeat sämpylät oli puolestaan iloinen yllätys, joita koko perhe söi mieluusti. Ne ovat hyviä vielä seuraavana päivänäkin. 

Gluteiinittomat, laktoosittomat, kuohkeat, pehmeät, helposti muunneltavat sämpylät 12-16 kpl:


25 g hiivaa
4 dl vettä
1/2 rkl sokeria
1/4 tl suolaa
2 dl kaurahiutaleita
1 dl juusto- tai porkkanaraastetta
1/2 dl siemeniä (esim. seesamin siemeniä)
1 dl sulatettua rasvaa
4 dl gluteiinittomia jauhoja

  • Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää kaurahiutaleet. Anna turvota 10 minuuttia.
    Sekoita joukkoon suola, sokeri, rasva, siemenet ja juusto- tai porkkanaraaste.
    Lisää jauhot pienissä erissä samalla sekoittaen. Anna taikinan jäädä vähän löysäksi, jotta sämpylöistä ei tule liian tiiviitä. 
    Öljyä kätesi ja pyörittele/nostele  taikinasta sämpylät.
    Kohota gluteenittomat sämpylät leivinpaperoidulla pellillä lämpimässä paikassa noin 20 minuuttia. Gluteenittomat hiivataikinat kestävät vain yhden kohotuksen, joten kohota ne leivonnaisina, ei taikinana.
    Paista sämpylöitä 225 asteessa 10 minuuttia.

12. tammikuuta 2016

Lumiluomuliikuntaa

Veikkaanpa, että mikäli muualla päin maailmaa tulisi näin paljon lunta mitä tänään tuiskutti eteläisimmässä Suomessa, harva olisi vienyt lastaan päiväkotiin, kerhoon ja kouluun tai startannut kohti työpaikkaa. 


Lumitöitä on tänään saanut puskea parin kymmenen sentin edestä. Ja kokoajan on tullut vain lisää. Vaikka juuri tänä talvena en lunta kauheasti olisi toivonut erinäisistä syistä, onneksi lumi ainakin tänään oli kevyttä. Kevyeen, isoon lumikasaan oli lasten kanssa myös hauskaa hyppiä penkin päältä. 


Lumen luonti on varsinaista luomuliikuntaa. Hikeä pukkaa ja parhaimmillaan oikeissa työasennoissa saa koko kropassa tuntumaan. Tämä on yleensä se hetki, kun kirotaan huoltoyhtiö maasta taivaaseen. Mutta mitäpä jos tarttuisi itse kolan varteen? Toisaalta ymmärrän, ettei halua tehdä itse toisten töitä. Toista se on useimmilla omikotiasujilla. Naapurustossamme on noin kahdeksankymppinen pariskunta, joka tänäänkin kolasi valtavan ison pihansa aivan itse tip top kuntoon. Syksyisin he haravoivat joka päivä ja ravistavat lehtiä jopa puista suoraan pussiin. Harvan piha on niin siisti kuin näillä iäkkäillä on ympäri vuoden. 

Kolaamisesta saa myös hauskaa (ja aika paljon rankempaa ja hitaampaa), kun nappaa lapset touhuun mukaan. Tässä meidän tyylinäyte:


#varttipäivässä 

11. tammikuuta 2016

Lasten kanssa luistelemassa

Nyt kun hurjimmat pakkaset ovat ainakin eteläisimmässä Suomessa laskeneet, alle kymmenen asteen pakkanen tuntuu jo lähes lämpöiseltä. Eikö?! Tosin tänään on aika napakka viima, joten ilma tuntuu kylmemmältä. Minun vartti päivässä on viime päivinä täyttynyt muun muassa luistelemalla. Luisteluni ei ole hengitys- ja verenkiertoelimistön kannalta kaikkein kuormittavinta, mutta kyllä ainakin lasten kelkkoja kovaa työntäessä saa kivan poltteen pakaroihin ja takareisiin. Myös tasapaino joutuu mukavasti koetukselle. 


Meidän kohta kaksivuotiaamme pääsi viikonloppuna ensimmäistä kertaa luistimien päälle. Hienosti hän osasi luistimilla köpötellä sekä jäällä että ilman. Enempi ongelmia on yleensä vanhemman lapsen temperamentin kanssa, vaikka selvää kehitystä on havaittavissa vuoden takaisesta. Pahimmillaan ihan kaikki kiukuttaa ensimmäisen puolen minuutin jälkeen. Lahje on väärin, ei osaa luistella yhtä hyvin kuin äiti, osaa luistella joten ei tarvitse ohjeita, ei jaksa enää minuutin jälkeen, on kylmä ja kuuma ja ties mitä. Kuitenkin haluaa pian reissun jälkeen uudestaan jäälle. Taidan olla turhan sinnikäs kun jaksan pukea, solmia, auttaa ja riisua kiukuttelevaa lasta kerta toisensa jälkeen. Jotenkin vaan haluan suoda sitä liikkumisen ja oppimisen iloa, kun hän sitä kuitenkin janoaa. On ollut ihanaa, että minulle on pienenä tarjottu monipuoliset liikkumisen mahdollisuudet, vaikka aika syrjässä kaikesta asuimmekin. Nyt sitä samaa haluan tarjota omille lapsilleni. 



Hyvin on onnistunut luistelu myös yksin aikuisena kahden pienen lapsen kanssa. Luistelukelkka on oiva keksintö opetteluun. Tarvittaessa toisen lapsista voi laittaa pulkkaan. Vuoden tauon jälkeen on aina myös testattava omat taidot, vieläkö sujuu esim. piruetit ja valssihyppy. 




Joko te olette käyneet lasten kanssa jäällä? Ja minkä ikäisenä teillä on aloitettu luistelu?

Hikiliikkujaa voit seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.

6. tammikuuta 2016

Koiranomistajan elämää

Olen pari edellistä iltaa "ajautunut" kävelylenkille naapurin koiran kanssa. Meillä itsellä ei ole koiraa, ja tuskin sellaista koskaan hankimmekaan, vaikka esikoinen on sellaista jo muutamia kertoja kysellyt. Pelkään koiria. Lapsena yksi bernhardinkoira nappasi käteni suuhunsa kävellessäni pelokkaana sen ohi. Kipeää teki, mutta ei sentään tullut haavoja. Vain henkisiä. Toisella kertaa dobermanni otti minut innokkaana vastaan hypäten tassut olalleni ja valuttautui siitä sitten vartaloani pitkin alas. Olin kesäasustuksessa, joten voinette kuvitella karmeat veriset jäljet varatalollani. En pitänyt koirista ennen näitä välikohtauksia ja vielä vähempi niiden jälkeen. 

Hei, hei! Kiitos lenkkiseurasta! Kesy tapaus, jonka kanssa jopa minä pärjään. 

Lapsuudenperheessä tai vähintäänkin lähipiirissä on aina ollut koiria, mutta minusta ne on kovin arvaamattomia, vaikka muut osaavatkin niitä lukea. Pidän enempi lämpöön käpertyvistä kissoista. Niitä meillä onkin kaksin kappalein. 


Koirat pitävät omistajansa parhaimmillaan hyvinkin aktiivisina. Niiden kanssa tulee tehtyä tai ainakin pitäisi tehdä vähintään pari lenkkiä päivässä tarpeiden merkeissä ellei omista isohkoa omaa pihaa. Koiran kanssa lenkkeillessä en itse jaksa sitä jatkuvaa nuuskimista ja pysähtelyä. Toisaalta koiran kanssa voi ottaa hyviä spurttikisoja huomatakseen vain aina häviävänsä koiralle. Tänään ratkaisin nuuskutustauot tekemällä pari sataa askelkyykkyä. Puolen tunnin hölkkä-kävely-askelkyykkylenkistä sai yllättävän tehokkaan. Aloin jopa odottaa noita taukoja. 


Muutoin ulkoilut ovat perheessämme jääneet viime päivien pakkasilla melko vähäisiksi. Harmi, sillä ulkona on kovin kaunista! Ensin taistellaan kerrospukeutumisen kanssa ahtaassa eteisessä. Kun vihdoin päästään ulos, lapset eivät halua juuri liikkua liian topattuina ja vartin päästä kinutaankin jo sisälle. Pyhällä hengellä vielä hetki happea lisää ja ei muuta kuin kuoriutumaan sisälle. En ole löytänyt tai ehkä vain raaskinut ostaa meidän lapsille riittävän lämpimiä kenkiä ja tumppuja. Toisaalta suvussamme on niin sanottua kylmäkätisyyttä, joka ei kyllä lainkaan helpota asiaa. Itselläni paleli sormet muutaman kerran jopa Thaimaan lämmössä...


Mielikuvitus kunniaan. Kaatunut puu toimii hyvin hevosena!