23. kesäkuuta 2015

Kesäloma

Mieheni loma alkoi virallisesti eilen, todellisuudessa tänään. Tärkeitä hommia jäi töissä niin pahasti kesken, että ne oli hoidettava parempaan jamaan. Näin meillä. 

En kuitenkaan valita. Hän tulee aina kello viideksi kotiin yhteiselle päivälliselle, aamu-unisuus on vaihtunut aamuvirkeuteen: hän lähtee ajoissa töihin, joskus jopa treenaamaan ennen työpäivää, jotta saa illalla viettää aikaa perheemme kanssa ja pystyy antamaan minulle mahdollisuuden pieneen omaan aikaan, ei tee kotona töitä, vaikka varmasti välillä aivot työasioissa raksuttavatkin, hän mahdollistaa taloudellisesti sen, että voin olla kotona lasten kanssa, vaikka teen minäkin osa-aikaisesti töitä.


Miehen loma on lomaa minullekin. Kotityöt jakautuvat kahdelle, vastuu kaikesta on kahden harteilla, voidaan tehdä asioita koko perheen voimin tai vaikka vain tytöt keskenään, voin käydä yksin jossain keskellä päivää. Olla vain. Lomailla.

Tämän ensimmäisen lomapäivän kunniaksi kävimme aamulla ulkoilemassa Pirttimäen ulkoilualueella Espoossa ja iltapäivällä Helsingin Mustasaaressa sukuni voimin. Mustasaaren reissusta huomenna lisää. Ulkoilujen välissä, muun perheen päivälevon aikaan, mies hoiti päivän urheiluosuuden salilla. 


Nyt reilu viisi viikkoa yhteistä lomaa ilman sen suurempia suunnitelmia. Juuri nyt on hyvä olla näin! Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!