19. marraskuuta 2014

Roskaruokaa

Oma flunssa, pojan korvatulehduskitinä, virtaa täynnä oleva esikoinen sekä miehen pitkä työpäivä ei ole ehkä helpoin yhdistelmä. Hermot ovat olleet vähän kireällä pari päivää. Tänään isovanhemmat tulivat avukseni. Ehdinkin ajatella kaikkea ja katsoa telkkaritarjonnan turhuutta. 


Liv-kanavalta tuli dokumentti Lapseni elää roskaruualla, joka kertoi brittiperheistä, joissa roskaruuasta on tullut iso ongelma. Miltä kuulostaa: 
- kolmevuotias juo viikossa 24 lasia limua ja saa ruoistaan viikoittain 8 kg sokeria?
- Äiti ei ole koskaan laittanut parivuotiaalle oikeaa ruokaa?
- Puolitoistavuotias saa välipalaksi ison kasan karkkeja ja sipsejä?

Lapset ovat ruokavalion suhteen vanhempien, usein äidin, pienoisversioita. Niin tässäkin tapauksessa. Vanhemmat vain ihmettelivät, mikä lapsilla on. Osa vanhemmista vaikutti ihan perusjärkeviltä noin muutoin. Mutta vasta, kun lapsi voi hyvin huonosti, he hakivat apua. Kaikki eivät varmasti edes päätyisi siihen pisteeseen, että hakisivat apua. Ihmetellään vain anemiaa, huonoja yöunia, mätääntyviä hampaita jne. 

Esikoisemme oli tässä yhden päivän käytännössä sisällä, jos automatkoja ei lasketa. Hän oli jo iltapäivästä aivan hyppimässä seinille ja sai minut hermostuneeksi. Herkut päälle ei ainakaan auttaneet asiaa. Opinpa taas ymmärtämään niitä vanhempia, jotka sanovat lastensa käyvän koko ajan kierroksilla. Nyt tiedän, mitä he sillä tarkoittavat. Ja ehkä mistä se johtuukin. 

Meidän vanhempien vastuu on hurjan suuri. Asenteissa ja toimintatavoissa. Aivan kaikessa. Jo kolmevuotiaan kohdalla huomaa, kuinka hän on imenyt meistä vanhemmista kaiken mahdollisen ja toimintamallit ovat varsin rutinoituneet. Joskin hän kokeileekin osassa asioista, jospa tänään pelisäännöt olisikin eri. 


Perheessämme on ruokailun suhteen seuraavat pelisäännöt:
- 5 ruokaa joka päivä: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala
- Ruoka syödään aina ruokapöydässä, ei esim. sohvalla. 
- Ruokapöydässä istutaan aina koko perhe yhtä aikaa, poikkeuksena aamupala, koska mieheni on jo töissä. 
- TV pidetään kiinni ruokailun ajan. Poikkeuksena aamu-ja iltapala. 
- Kasviksia on aina tarjolla runsaasti ruoan kanssa ja hedelmiä sivupöydällä välipalaksi. 
- Eineksiä ei syödä, ainoat mitä tulee silloin tällöin osteltua ovat pinaattilelut ja maksalaatikko. 
- Ruokapöytään ei tuoda leluja, iPadia tms. 
- Ruokapöydässä ei saa huutaa. 
- Ruokapöydästä ei poistuta kesken ruokailun, paitsi vessaan tarvittaessa. 
- Herkutella saa, mutta aina vasta ruoan jälkeen. Mieluiten herkutellaan arkena hedelmillä. 
- Ruokailun jälkeen ksylitol-pastilli tai purkka. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!