16. helmikuuta 2014

Kotiin!

Vauva vain nukkuu, syö ja kakkaa! Olemme saaneet superkiltin pojan, ainakin näin alkuun. Välillä vain hymyillään ja ihmetellään toisiamme. 


Pitää palautella mieleen vanhoja juttuja. Esim. navan puhdistus oli ihan unohtunut. Samoin, kuinka kipeiksi rinnat tulevat, kun maito nousee. Kyllä tämä tästä... Nyt on kyllä moninverroin helpompaa, emme stressaa turhista. 

Onneksi isosisko on ollut todella innoissaan pikkuveljestään. Hän auttaa meitä monessa asiassa ja haluaa osallistua ja seurata kaikkea vauvaan liittyvää. Yht'äkkiä esikoinen on myös oppinut leikkimään pidempiä hetkiä yksistään. Välissä vietämme toki aikaa vain esikoisen kanssa, jotta hänkin saa riittävästi huomiota. 

Oli ihanaa nukkua viime yö omassa sängyssä kolmen sairaalassa vietetyn yön jälkeen. Sairaalassa huonekaveri oli oikein mukava, mutta kuorsasi niin, että seinät tärisi. Ja kun hän oli hereillä, höpötti koko ajan pojalleen. En saanut nukuttua kuin 8 tuntia kolmen vuorokauden aikana. Nyt olo on taas virkeä! 

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että olette päässeet kotiin. Silloin kaikki aina tuntuu helpommalta :) Ja kiva kuulla, että poika on ollut rauhallinen ja että isosisko auttaa!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa tosiaan olla kotona. Täällä kaikki on niin paljon helpompaa ja mukavampaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!