2,5-vuotiaamme on viime päivinä saanut hassuja pelkokohtauksia. Eilen Pikku kakkosesta tuli ohjelma, jossa perheen isällä kaatui jauhopussi päälle. Jauhopäinen isä sai tytön piiloutumaan sohvan taakse, painamaan päänsä pehmoleluihin ja lopulta huutamaan, "äiti sammuta telkkari". Mies ehkä muistutti Rölliä, joka saa saman reaktion aikaiseksi. Tänään pieni kuitenkin jutteli, että "Rölli on ihan kiva ja Joulupukki on ihan kiva. Ei minua pelota ne." Olemme jutelleet, että Rölli on vähän kuin Joulupukki, samantapainen satuhahmo. Joulupukista kun tyttö piti jo joulun aikaan.Tänään pikkuinen juoksi taas luokseni ja sanoi, että "äiti, minua pelottaa". Kysyin, mikä pelottaa. "Kettu". Juttelimme ketuista pitkän tovin. Aina välillä pihallamme on näkynyt kettu, mutta ei siitä koskaan pelottelemalla ole puhuttu. Nehän pelkäävät ihmisiä. Ja viime viikolla pihalle rakennettu lumiukko vahtii, ettei kettu tule terassille asti. Näin kaunis oli vielä eilen lumiukko. Tämänpäiväinen sade on tehnyt ukosta jo aika surkean näköisen. Tästä eilisestäkin versiosta oli jo halkokädet tippuneet, samoin perunasilmät ja porkkananenä.
Jäin vaan miettimään, millaista on lapsen elää sellaisessa perheessä, jossa on oikea pelko läsnä joka päivä, väkivallan, vanhempien riitelyn tms. syyn takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!