Pienen ajatuksia erilaisuudesta

Esikoisemme täytti jo neljä! Hänestä on kasvanut iso ja taitava. Hän pohtii paljon asioita ja siksi keskustelut ovat mielenkiintoisia. Syntymäpäivä nosti pintaan ihmisten erilaisuuden. Miksi hän ei olekaan yhtä pitkä neljävuotias kuin naapurin tyttö? Ei neljävuotiaan kuulu olla tämänkokoinen vaan tämän. Ja yöpukukin mahtuu vielä, vaikka se oli minulla kolmevuotiaanakin. Siis edellisenä yönä. Se ei käynyt yhdessä päivässä pieneksi. Pienen harmi oli aluksi suuri.

Onneksi olimme viimeisen parin kuukauden aikana lukeneet tuttavani Sanna Kalmarin kirjoittamaa lasten kirjaa Leivotaan ihminen. Siinä puhutaan hienosti, paikoin ehkä jopa kolme-neljävuotiaalle liian vakeasti, ihmisten erilaisuudesta. Nyt tyttö on hyväksynyt kokonsa. Hän pystyy pienen kokonsa vuoksi tekemään osin samoja juttuja kuin ystävänsä, ja pienuudesta on joissain asioissa myös hyötyä. Hän mahtuu menemään vaikka pienemmistä koloista kuin ystävänsä. Pienestä se ilo voi syntyä! Ystävät taas saattavat osata eri asioita paremmin kuin hän.

Tytön ajatuksia on huojentanut myös äidin omat kokemukset. Olen aina ollut ystäviäni lyhyempi. Vaikka nykyään olenkin keskimittainen suomalainen nainen (165 cm), olen lähes poikkeuksetta ollut aina ystäviäni lyhyempi. Alakoulun 3. luokalla otettu ryhmäkuva on hupaisa. Seison ystävieni välissä kivellä pienessä kuopassa. Olin muutoinkin näitä vieressäni seisovia tyttöjä 10-15 cm lyhyempi ja sitten vahingossa seisoin vielä kuopassa pisimpien rivissä. Tätä kuvaa olemme nyt katselleet tiheään. Omien kokemusten jakaminen pienelle on tärkeää!