Joka päivä yllätyn, ihmettelen ja iloitsen, kuinka sisarukset voivatkin olla niin erilaisia. Olin kuopuksen raskausaikana kovin ahdistunut, koska mietin omia voimavarojani olettaen uudenkin tulokkaan olevan vaativa. Niin, vasta jälkikäteen ymmärsin, että rakas tyttäreni on ollut vauva-aikanaan vaativa vauva.
Poika syö kaikkea mitä vain tarjoan, tyttö vähän pisti vastaan vihannessoseiden kanssa, olisi vain syönyt marjoja. Tai oikeastaan vain tissiä.
Poika on päättänyt lopetella rinnasta syömisen. Se kelpaa enää oikeastaan vain öisin. Tytön kanssa jouduimme vuoden ikäisenä lopettamaan rintaruokinnan huudon kanssa. Tissiä olisi haluttu suuhun noin kahdeksan kertaa päivässä ja sama määrä yöllä. Siitä joku voi laskea, ettei tauot pitkiä olleet. Joku suorastaan asui minussa kiinni. Huoh!
Poika katsoo mieluusti telkkaria, tyttö kiinnostui siitä vasta yli kaksivuotiaana.
Poikaa kiinnostaa lelut, tyttöä ei kiinnostanut ne vauvana lainkaan.
Poikaa kiinnostaa kirjat ja jaksaa kuunnella niitä pitkiäkin hetkiä. Tyttöä alkoi kiinnostamaan vasta miltei kaksivuotiaana!
Poika yrittää kovasti päästä liikkeelle keinolla millä hyvänsä. Tyttö nautiskeli ja oppi ensin istumaan, sitten konttaamaan, mutta ryöminyt ei lainkaan.
Pojan kanssa tulee ulkoiltua hieman eri tavalla. Esimerkiksi hiekkalaatikolla on oltu jo nyt puolivuotiaana, kun taas tyttö oli vasta lähempänä vuoden ikää.
Päiväunille nukutus onnistuu pojan kanssa sisällekin. Tytön kanssa se ei tullut kuuloonkaan. Itseasiassa poika nukkuu jopa tunnin puolitoista sisällä, ulkona usein vain 20-30 minuuttia. Tyttö nukkui vaunuissa unet, kunhan vain työntelin niitä.
Kylvyssä poika sätkii ja pärskii jaloillaan aivan mahdottomasti. Tyttö vain nautiskeli ja läpsytteli välillä käsiään veteen.
Pojan kanssa nukutus kestää hetken, tytön kanssa notkuimme sängyn reunalla tuntitolkulla.
Yöllä poika herää 3-4 kertaa, tyttö heräili helposti 5-8 kertaa!
Esikoisen vauva-ajasta muistan vain jatkuvan kitinän tai huudon. Nyt päivät täyttyvät iloisesta naurusta ja liikkumisen äherryksestä. Tottakai välillä vähän itkettääkin.
On ihanaa saada kokea kaksi aivan erilaista vauva-aikaa. Ja mieluummin näin päin, että esikoinen oli vaativa ja kuopus helpompi. Toki nyt olemme vanhempinakin viisaampia. Mutta en halua valittaa kauheasti edes noista yöheräilyistä, niitähän on nytkin aika paljon, mutta tiedän kuinka väsyttävää on kun niitä on vieläkin enemmän.
Molemmat lapset ovat meille todella rakkaita! Ja nyt ymmärrän, että lapsia täytyy kasvattaa yksilöinä. Jos kasvattaisin heitä samalla tavalla, heidän eronsa vain korostuisi. Olen niin kiitollinen lapsistani, ettei sanat riitä sitä kuvaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!