28. elokuuta 2014

Lapsen kanssa sairaalassa

Minkä viivan valitsisin? Äiti, minkä sinä valitset? Pysynkö viivalla koko pitkän käytävän?


Ollaan viime aikoina käyty monta kertaa Jorvissa lasten kanssa. Varsinkin lastenpoliklinikalla on aivan mahtavaa henkilökuntaa! Lapsille on aikaa, lapsi saa aina tarran tai kaksi, leikkitilaa on runsaasti. Myös röntgenissä oli ihanan lämpimästi asiakkaansa kohtaavia mieshoitajia. Jopa meidän vajaa kolmevuotias oli luontevasti hoitajan käsissä. Samaa ei voi sanoa labrahenkilökunnasta. Aina jotenkin nihkeää kohtelua, vaikka tarrat aina kyllä jaetaan. Tänään aivan mahdottoman huudon ja kolmannen pistoksen jälkeen saatiin vihdoin veret putkeen. Mutta jo nyt mietin, miten ihmeellä saadaan parin viikon päästä tytölle annettua hepatiittirokote... Vaikka itseä itkettää lapsen kova kipu ja pelko, on esitettävä vain vahvaa lapsen vuoksi. Tänään lauloin hennolla äänellä lennä, lennä leppäkerttua, kun kaksi hoitajaa yritti etsiä pikkuisen suonia. Reippaan lääkärikäynnin päätteeksi tyttö sai Eskimo-jäätelön


Lääkäripäivien jälkeen kotona on leikitty ahkerasti lääkärileikkejä



Meillä vajaa kolmevuotiaalla on ollut yli vuoden kestäneitä kovia särkyjä nivelten kohdalla. Yleensä öisin ja yleensä polvissa. Mutta myös muissa nivelissä ja välillä myös iltaisin ja aamulla. Särkylääkettä on kulunut aika paljon, mutta sehän nyt on pienin murheista. Mitään ei ole löytynyt, onneksi, mutta epätietoisuuskin harmittaa. Yksi toisensa jälkeen sairauksia suljetaan pois. Lastenreuma, lihasrappeuma, levottomat jalat oireyhtymä, kasvukivut, borrelioosi,... Tutkimusten edetessä sydäntäkin alettiin tutkia sivuäänen vuoksi, mutta se osoittautui harmittomaksi sivuääneksi. Mahdollisesti nämä ovat vain ohimenevä, juuri meidän tytön kasvuun liittyvä juttu. Mutta niin rajuja ja usein toistuvia "kohtaukset" ovat, etten jaksa siihen uskoa. Toivon. 

Meillä ei ole lapsille sairausvakuutuksia. Hyvää palvelua olemme saaneet kunnallisten palveluiden kautta, ehkä vähän hitaammin, mutta kuitenkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!