25. huhtikuuta 2014

Tyytyväinen vauva

Esikoisen jälkeen en voinut käsittää, että sellaisiakin vauvoja on, jotka viihtyvät sitterissä itsekseen, saati leikkimatolla tuijottaen leluja. En ymmärtänyt, kuinka lapsen voi saada itsekseen nukahtamaan illalla omaan sänkyynsä eikä rinnalle. En voinut kuvitella vauvaa, joka herää aamulla iloisesti jokellellen, eikä kurkku suorana nälkää huutaen. 


Ihmettelin, kuinka joku vauva voi nukkua päiväunet sisällä tai paikoillaan olevissa vaunuissa. Itse kävelin kaikki päiväuniajat, koska vauva ei nukkunut lainkaan parvekkeella tai sisällä päivisin. Ihmettelin myös muiden yösyötyöjen määrää, meillä niitä oli 4-8. Nyt selviän korkeintaan kolmella, luksusta! Vaikka viikolla yksi äiti selitti, kuinka on aivan poikki, kun samanikäinen vauva oli yöllä syönyt kahdesti. Hieman huvitti. Mutta olen lohduttautunut neuvolatädin ohjeella, että pientä vauvaa on syötettävä 1-2 kertaa yössä, jotta maidontulo ei lakkaa. Ja minulla sitä onneksi riittää!  Nyt kuopuksen kanssa syöttävälit pysyvät päivisinkin 2-3 tunnissa, esikoisen kanssa syötin korkeintaan kahden tunnin välein. 


Onneksi nämä esikoisen vauva-aikana ajoittain jopa ahdistaneet asiat ovat nyt menneet aivan erilailla. Yleiseen tyytyväisempään olotilaan on ollut iso apu tutista. Sitä esikoinen ei syönyt, ei vaikka kokeilin kahdeksaa eri mallia. Tuolta ne löytyvät yhä kaapeista... 

Summa summarum: olen iloinen! On ihanaa kokea myös aika erilainen vauva-aika. 

Tyytyväinen vauva 2kk. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!