26. maaliskuuta 2014

Äidinmaidonkorviketta

Ostin ensimmäisen kerran kaupasta äidinmaidon korviketta. Ruuhkassa lastatessa ostoksia tiskille tuli outo olo, näkeekö joku, ihmetteleekö joku? Järjellä tajuan, että lapsen on saatava ruokaa, rinnasta tai purkista, sama se mistä. En ole tuominut edes ajatuksissa ketään joka ei rinnasta pysty tai halua lastaan ruokita. Mutta mistä ihmeestä tällainenkin tunne hetkellisesti tuli?! 

Ostin Ainun anti-colic tuttipullon, mutta vauva ei siitä suostunut maitoa juomaan. Sen sijaan tällainen tavallisempi pullo vauvalle kelpasi hyvin. Nyt isi antaa iltaisin viimeisen syötön tuttipullosta. Useimmiten korviketta, koska vauva saa refluksin tapaisia oireita iltaisin niin rinnasta kuin minun maitoa pullosta syötettynä. Muutoin vauva saa päivän aikana rintaa. 


Ihanaa, että tällaisia korvikkeita on olemassa. Esikoisen kanssa en tiennyt näistä mitään, kun se ainoankin mikä hankittiin, kaadettiin lavuaarista alas. Onhan tämä vähän kalliimpaa kuin pelkät omat rinnat, mutta koko perheen kuulo säilyy ja ennen kaikkea vauvalla hyvä olo. Tuttipulloja desinfioidaan joka ilta, tämäkin ihan uutta. Samoin se, että voin tarvittaessa käydä syötön aikaan jossain, jos haluan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!