15. maaliskuuta 2015

Lomalle valmistautuminen

Ajan kanssa ehtii hoitaa asiat rauhassa, mutta minä olen sellainen viime tingassa eläjä, että äkkilähdöt sopivat luonteelleni paremmin. Reissuun lähtiessä on monenlaista huolehdittavaa:
- Matkat, lennot ja taksikyydit tms. 
- Majoitus
- Rokotukset
- Rahan vaihto
- Apteekkiostokset
- Eväsostokset
- Kotiin ruokaa paluuta varten
- Eläinten hoitojärjestelyt
- Kukkien kastelija
- Postilaatikon tyhjentäjä
- Tavaroiden pakkaus
- Kodin siivous


Meillä ei mieheni kanssa ollut todellakaan tasajako tehtävälistan suhteen. Minä hoidin vain pakkauksen, mies kaiken muun. Hups! Pakkauslista minulla on tallessa jo entuudestaan, sitä ei enää tarvitse joka kerta koota uudestaan. 

Näin talvella on kokeiltava kaikki mukaanotettavat kesävaatteet päälle, jotta niihin varmasti mahtuu. Minulla ainakin takapuoli ja reidet ovat treenaamisen vuoksi milloin minkäkin kokoiset. Osa vaatteista saattaakin roikkua tai kiristää hassusti. Pakkaus vie sovittelun vuoksi yllättävän paljon aikaa. Ja nyt yksivuotiaan vuoksi tuo pakkaushomma oli ajoitettava hänen uniaikaan. Lapset taas kasvavat pituutta niin hurjasti, ettei kaikki viimekesäiset todellakaan enää sopineet päälle. Saati kengät. 

Aina reissuun lähtiessä tykkään jättää kodin tiptop kuntoon. Siistiin kotiin on mukavampi tulla kuin täyteen kaaokseen. Kyllä nyt taas mieli lepää, kun tiedän mihin palata!


Jotenkin minua hieman etukäteen ahdisti kuinka niin rutinoitunut arki muuttuisi lomalla. Mutta ympäristön muutos, aurinko, lämpö ja rento meininki tekee meille kaikille hyvää! 


1 kommentti:

  1. Tässä oli hyvä muistilista itsellenikin, mitä tulee muistaa reissuun lähtiessä. Meillä on itseasiassa ulkomaan reissu tulossa, ja olin aivan unohtaa lääkkeiden oston. Itse ainakin olen kuullut, että apteekeilla olisi myös asiakasetuja, täytyykin selvittää olisiko näitä juuri sellaisille tuotteille, joille olisi itsellä käyttöä. Itse myös tykkään jättää kodin hyvään kuntoon reissuun lähtiessä. On paljon mukavempi sitten palata takaisin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!