14. syyskuuta 2014

Unikoulu

Pojan (7kk) ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen unikoulu on takana. Kaksi viikkoa meillä vanhemmilla meni aikamoisessa väsymyskoomassa. 


Miksi aloitimme unikoulun?
Poika on alusta asti nukkunut omassa sängyssä. Se ei ollut siis ongelma, toisin kuin esikoisen aikaan. Itse en olisi varmasti vieläkään aloittanut huudatusta, mutta mieheni toivoi sitä. Tai ei huudatusta vaan parempia öitä minulle. Miestä itseä ei juuri väsyttänyt pojan heräilyt, hänhän osasi yöllä nukkua. Yli puolivuotiaan ei kyllä totta totisesti tarvitse herätä syömään neljästi yössä. Olimme nähneet, että poika pärjää vaikka vain yhdelläkin syötöllä, kun äiti ei vain joka inahdukseen herää ja työnnä tissiä suuhun. Minua eniten ärsytti, että poika söi yöllä niin hyvin, ettei aamulla puuro maistunut. Vasta lounas upposi taas hyvin. Meidän kodissa ei valitettavasti ole pojalle omaa huonetta ja siskon huoneeseen emme poikaa halunneet viedä herättämään häntä. Sängyn ympärillä ei ole mobileita, leluja tms. virikkeitä. Ainoastaan kuvioitu tapetti. Ennen unikoulua poika siis heräsi yleensä neljästi syömään, mutta nukahti aina heti ruokailun jälkeen. Yöunet klo 20.30-8, päiväunia yleensä kolmet 30-40 min kerrallaan. 


Unikoulu 1
Esikoinen nukkui kanssamme meidän makkarissa ja vauva yksin lastenhuoneessa. Nukkumaan vauva kävi iltaisin klo 20. Nukahti itsekseen sänkyyn. 

1. Yö
Klo 00.30 Huutoa noin 30 min. Sydämeni pakahtuu. Lopulta vauva rauhoittuu isän hyssyttelyyn. Annettiin vettä. Välillä minäkin hyssyttelin sylissä vauvaa, niin dramaattista huuto oli.  
Klo 4 maitoa
Klo 6 maitoa ja heräsi 

2. Yö
Klo 00.30 huutoa n 10 min. Hyssyttelemällä uneen. 
Klo 4 maito 
Klo 7 heräsi

3. Yö
Klo 00.30 paijailulla uni jatkui
Klo 4 syöttö
Klo 7 heräsi 

4. Yö
Molemmat lapset samassa huoneessa keskenään. 
Klo 00.30 tutti suuhun ja asento paremmaksi
Klo 04.30 syöttö
Klo 06.00 syöttö ja viereen
Klo 09.30 heräsi 

5. Yö = paluu lähtötilanteeseen
23 syöttö
03 syöttö
04 viereen
08 heräsi
Huusi herätessään niin julmetun kovaa, että oli pakko mennä antamaan maitoa, ettei herätä esikoistakin aivan totaalisesti. Vauvalle tuli flunssa. Ei ole mielestämme järkevää tuolloin unikouluttaa. 

6. Ja 7. yö: vauva meidän makkarissa ja sai maitoa herätessään neljä kertaa...

Unikoulu 2
1. Yö. 
Mies vauvan kanssa. Minä esikoisen huoneessa. Korvatulppien lisäksi välillä vielä lasten Peltoritkin päässä. 
Klo 22 huutoa n. 30 min. Välillä vettä. Välillä sanottiin vain "Nyt nukutaan". 
Klo 02.30 noin 90 min huutoa. Välillä hissukseen. 
Klo 7 maitoa. Söi vain vähän. 
Klo 8 heräsi. 

Päivällä 30 min + 3 h päiväunet. Vähän nuhainen vielä. 

2. yö
Klo 19 nukkumaan 
Klo 2.30 vähän aikaa tuhinaa ja huutoa
Klo 5.30 tilkka maitoa ja viereen 
Klo 7.30 heräsi 

Päiväunet 20 min + 3h 

3. Yö
Klo 20 nukkumaan
Klo 00.30 2h kitinää. Välillä pitkiäkin hetkiä hiljakseen. Välillä huutoa. 
Klo 05.30 syöttö ja viereen
Klo 07.30 heräsi

Neljännestä yöstä eteenpäin
Klo 20 nukkumaan
Pari kertaa esim. klo 00 ja 03 kitinää, tutti suuhun. 
Klo 5.30 syöttö
Klo 7.30 heräsi

Ajatuksia
- Minä en olisi pystynyt tähän yksin. Onneksi minulla on ihana mies, joka tämän suhteen pysyi tiukkana ja oli vahvana minunkin suhteen. 
- Henkistä vahvuutta toi esikoisen unikoulukokemus, jonka onneksi olin kirjoittanut yksityiskohtaisesti ylös. Luettuamme sen (http://liikulapsenkanssa.blogspot.fi/p/unikoulu.html?m=1) tajusimme että tämä on juuri oikea hetki aloittaa unikoulu kuopuksen kanssa. 
- Sana unikoulu tuo ihan fyysisesti minulle pahan olon. On kamalaa huudattaa lasta. Sydämeni murenee pieneksi hipuksi lapsen huutaessa varsinkin ensimmäisenä yönä. Kun lopulta näkee miten paremmat yöt tuovat päiväuniinkin ryhtiä ja lapsi on kaikin puolin virkeämpi, pienen kitinän sietää seuraavinakin öinä. 
- Ajatus, että opetamme ja kasvatamme lasta, tuo henkistä helpotusta. 
- Päiviin kannattaa varata vanhemmalle lapselle itsenäistä tekemistä tai antaa luvan katsoa lastenohjelmia, jotta saa itse hengähtää. 
- unikoulun jälkeen yöunet klo 19.30-7.30, päiväunia useimmiten kahdet yhteensä noin kolme tuntia. 
- Päivisin rinta on taas alkanut maistumaan (viimeisen kuukauden joi maitoa oikeastaan vain yöaikaan) ja muutenkin poika syö hyvin. 
- Parasta unikoulu olisi toteuttaa miehen loma-aikaan, jotta muu perhe voisi lähteä pois kotoa muutamaksi yöksi ja mies saisi päivisin levätä riittävästi. Meillä ei nyt tähän ollut mahdollisuutta. Mutta mieheni sanoin: "mieluummin kaksi viikkoa väsyneenä kuin puoli vuotta". 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!