Lasten liikuntasuositukset käytännössä

Eilen uutisoitiin pienten lasten päivittäisten liikuntasuositusten mahdollisesta nostamisesta kahdesta tunnista kolmeen. Suosituksissa liikunta koostuu monipuolisesta ja eri tavoin kuormittavasta liikunnasta aina tehokkaasta, nopeasta juoksusta fyysisesti kevyeen tasapainoiluun sekä pallon heittoon. Suosituksissa otetaan kantaa myös lasten paikallaoloon; yli kahden tunnin istumista yhtä soittoa pitäisi välttää, sillä se ei ole lapselle ominaista.

Uutisessa todetaan lasten liikkumisen yksipuolistuneen paljon. Tämä on mielestäni ristiriidassa sen kanssa, että urheiluvälineitä on saatavilla huomattavasti laajempi kirjo kuin vaikka omassa lapsuudessani. Ehkä se onkin yksi syy. On hienot pelit ja vempaimet, kilpavarustellaan. Ne ovat myös niin hienoja, ettei niitä raaski tai saa käyttää, kun jäleenmyyntihinta laskee. Tai ainakin ne on visusti lukkojen takana lapsilta piilossa ja hankalasti saatavilla.

Meidän lapsuudessa leikittin paljon metsässä, nukenvaunujen kanssa sai kävellä isolla reviirillä. Puhelimilla ei soitettu, tuutko leikkimään, vaan juostiin kaverin ovelle. Jo varsin pienenä annettiin vapaus touhuta ja kokella omia rajoja, eikä joku ollut koko ajan huutamssa, "varo", "ei sinne" tms.  Minun lapsuudessani ei myöskään ollut lähimaillakaan puistoja, vaan mielikuvitusta oli kiusattava luonnon antimilla. Isä veisti pihlajanoksista keihäät, joilla leikittiin Seppo Rätyä.

No mutta, paluu nykypäivään. Aika on nyt toinen ja keskituloisillakin on halutessaan varaa ostaa kaikki urheiluvälineet, jotta pääsee liikkumaan. Todellisuudessa liikkuminen ei useinkaan välineitä edes kaipaa, toki mukavat lenkkarit voivat edesauttaa liikunnan mielekkyyttä. Syrjäseuduilla metsät toimivat yhtenä parhaista liikuntaympäristöistä, lähiöissä puolestaan puistot, kiipeilytelineet yms.

Kaavailtujen uusien suositusten haasteena lienee, että jo ennestään liikunnallisesti aktiiviset lisäävät lastensa atiivisuutta niin omaehtoisesti kuin harrastustenkin merkeissä. Tällöin ero ns. laiskempiin liikkujiin (joka kyllä täysin johtuu laiskemmista liikuttajista eli vanhemmista) kasvaa entisestään, aivan kuten muutkin yhteiskuntaerot. Mielestäni tämän vuoksi vanhemmat tarvitsisivat tukea lastensa oikeanlaiseen liikunnan tukemiseen neuvolasta. Meildän perheen liikuntatttumuksista on neuvoassa kysytyy kerran, kun kannoin aulasta nappaamani esitteen terveydenhoitajan silmien alle. Eikä ulkonäön perusteella saisi olettaa, että me liikumme. Onko muilla käynyt samoin, liikuntatottumukset on sivuutettu täysin? Ei siis riitä, että meillä on suositukset ja niistä uutisoidaan, vaan niitä pitäisi aktiivisesti puskea päiväkotien ohella myös vanhempien pään sisään. Eikä riitä, että siitä mainitsee kerran, vaan seurannan pitäisi olla jatkuvaa.

Pari viikkoa sitten julkaistussa väitöskirjatutkimuksessa todettiin, että perheet osoittavat tukea (yhteistä liikuntaa lapsen kanssa, kehumista tai kannustamista, lapsen kyyditsemistä tai välineiden tarjoamista) lastensa liikkumiselle runsaimmillaan 4-5-kertaa viikossa, kun taas vähiten tukea osoittavien perheiden kohdalla vastaava luku oli vain noin kerran viikossa. Minusta tuo 4-5 kertaa vikkossakin on hurjan vähän. Meillä se täyttyy päivässä.

Rehellisesti täytyy myöntää, että kurjimmilla ilmoilla kolme tuntia on aika haastava tavoite. Silloin joutuu itsekin miettimään, miten aktivoida lasta riittävästi. Toisaalta taas kauniilla keleillä ja kavereiden kanssa lapset saattavat juosta ja pyöräillä jopa useamman tunnin putkeen. Näin tapahtui mm. Vappuaattona kun tytön kaikki parhaat kaverit olivat koolla ja he saivat ulkoilla viisi tuntia yhteen soittoon. 

Meidän perheessä on aina liikuttu paljon. En juurikaan rajoita lasten fyysisiä touhuja sisätiloissa, toki seuraamme, että ne ovat turvallisia. Olohuone viritetään päivittäin temppuradaksi. Sohvalla ja sängyllä ei saa hyppiä, mutta sieltä saa hyppiä alas. Mielestäni vaikea sääntö, joka on mennyt hienosti jakeluun. Pomppimista varten meillä on pieni trampoliini tai patja lattialla. Nuorempi tykkää kiipeillä esim. pesukoneen päälle ja hypätä sieltä alas. En ole kieltänyt. Ehkä olen hullu?

Tyttäremme liikkuminen on ajoittain haastavaa nivelkipujen vuoksi. Sen vuoksi olemme joutuneet kiinnittämään lapsen fyysiseen aktivointiin varsin paljon huomiota. Lääkäreiden ja fysioterapeuttien ohje on alusta asti ollut sama: liikkua pitää niin paljon kuin mahdollista kivun sallimissa rajoissa. Lihaksia ja luita tulee vahvistaa. Ehkä tästä johtuen olemme yrittäneet panostaa vielä hitusen enempi lasten liikkumiseen ja liikuttamiseen positiivisesti kannustaen, tukien ja kieltoja vältellen.

Meidän perheen neuvot lasten liikuttamiseksi

• Mieti, miten kännät asiat kannustavaksi kehuksi. Poista turhat kiellot.
• Tue lasta, kun lapsi on kiinnostunut. Meillä poika halusi pyörän selkään heti lumien lähdettyä ja nyt 2v 2kk hän oppi polkemaan pyörää apupyörien kanssa. Pyöräily on muuten ainakin meillä ollut molempien lasten kanssa yksi haastavimmista vanheman kannalta. Lapsi tarvitsee siinä hurjasti kehuja. Kerran jos erehtyy neuvomaan "väärin", tulee heti takapakkia. Motorisesti liike on lapselle haastava, kun kädet ja jalat liikuvat yhtä aikaa ja samalla pitää myös katsoa eteenpäin.
• Näytä esimerkkiä. Kun vanhemmat käyvät säännöllisesti liikkumassa, lapsikin kiinnostuu ja aktivoituu. Liiku myös lasten ja perheen kanssa. Lapset pyörän selkään ja itse kävelemään. 
• Rajaa ruutuaika. Meillä aamun ja illan Pikku Kakkosta katsotaan hetki, ehkä vartti, ja päiväuniaikaan tyttö saa katsoa korkeintaan tunnin lasten ohjelmia. Muutoin telkkari on yleensä kiinni. Tässäkin on jo aika hurjasti ruutuaikaa neljävuotiaalle. 
• Menkää metsään. Siellä lapsen luovuus pääsee valloilleen.
• Vanhat välineet kunniaan. Muistatko vielä twist- ja hyppynarun?

Hikiliikkujaa voit seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.