6. toukokuuta 2016

Älä laihduta -päivä

Suomen syömishäiriöliiton nimeämän päivän kunniaksi korkkasimme illalla dippiporkkanoiden rinnalle myös sipsipussin. Minun ei ole koskaan elämässäni tarvinnut onneksi laihduttaa, tai edes miettiä sitä. Sen sijaan tuttavapiirissäni on muutama ihminen, jotka kerta toisensa jälkeen jaksavat mainita pienuudestani ja laihuudestani. Asioita, joita ei todellakaan ole korrektia kommentoida lihaville, saa olevinaan miten vain laukoa laihoille. Kyllä jonkun kerran olen pahoittanut jopa mieleni.

Vauva-aikaa lukuunottamatta olen aina ollut pieni ja laiha. Myöhemmällä iällä jopa tahtomattani. Erityisesti raskauksien tuoma pyöreys sopi minulle mielestäni hyvin, mutta kummasti se lähes parikymmentä kiloakin vain hävisi. Toki olen treenannut ja liikkunut aina paljon, mutta en ikinä laihduttamisen vaan hyvän olon, mielen ja kunnon vuoksi. Raskauden jälkeen treenin tuoma kehitys ja kiinteytyminen motivoi, mutta se ei ole ollut elämässäni todellakaan tärkeintä. Ruokaa voisi varmasti syödä vielä enempi, mutta samankokoisia annoksia vetelen kuin mieheni...

Sipsipussia edelsi ihana iltauintiretki koko perheen voimin. Olen käynyt alkuvuodesta lähtien noin kerran viikossa kastautumassa avannossa tai uimassa. Tänään vesi tuntui jo melko lämpöiseltä. Keskitymme nykyään tekemään yhä enenevissä määrin asioita, jotka tuovat hyvän mielen ja olon. 






Hanhikin pääsi samaan kuvaan!
Joko teillä on talviturkki lähtenyt?

3 kommenttia:

  1. Laihdutus on munkin mielestä sanana "ruma", sen sijaan terveelliset elämäntavat ja liikkuminen on positiivista :) Meillä on 1/7 heittänyt talviturkin :D Muut tulee varmasti pikapuoliin perässä :)

    VastaaPoista
  2. Laihdutus on munkin mielestä sanana "ruma", sen sijaan terveelliset elämäntavat ja liikkuminen on positiivista :) Meillä on 1/7 heittänyt talviturkin :D Muut tulee varmasti pikapuoliin perässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta Nadja! :)
      Taitaa aika moni heittää talviturkkinsa nyt toukokuussa! :) Aurinkoa teidän kevääseen!

      Poista

Kiitos kommentistasi!