1. joulukuuta 2015

Onni Blogien joulukalenteri: Joulutortut

Sain kunnian aloittaa Onni Blogien joulukalenterin. Tässä joulukalenterissa joka päivä yksi Onnibloggaaja avaa jouluaiheisen luukkunsa omalla tyylillään. Onni Blogien joulukalenterin muut luukut pääset lukemaan kunakin päivänä täältä. Huomenna vuorossa on Kädenjälkiä sydämessä

Torttukausi starttaa tänään virallisesti. Niinpä mekin aloitimme aamumme leivontapuuhilla. 



Meillä on ollut jo pitkään tapana kaulia valmiita torttulevyjä hieman isommaksi, jotta normaalista kahden tortun levystä saakin kuusi pienempää. Ajattele, voi syödä yhden tortun sijaan kolme! Energian saannin ja kulutuksen kannalta tällä on iso merkitys varsinkin jos torttuja napsii pitkin joulukuuta päivittäin. Mitä pienemmiksi tortut kaulii, sitä enemmän saa myös suhteessa luumuhilloa, joka pistää vatsan mukavasti toimimaan. 

Yksi perinteinen joulutorttu sisältää energiaa taikinasta riippuen noin 400 kcal. Vertailun vuoksi, viisi banaania sisältää suurin piirtein saman verran energiaa kuin yksi joulutorttu. Se tarkoittaa, että edes reippaalla tunnin kävelylenkillä ei kuluta yhden joulutortun energiamäärää. Tunnin reippaalla pyörälenkillä (noin 20 km/h) saa juuri ja juuri kalorit karistettua. 

Tänä vuonna medioissa on pyörinyt hauskoja uudella tapaa taiteltuja joulutorttuja, ainakin koiria ja enkeleitä olen nähnyt. Vain mielikuvitus lienee rajana. Me teimme ensimmäistä kertaa lasten kanssa pienillä piparkakkumuoteilla torttuja valmiista taikinasta kaulimisen jälkeen. Etanoita, kaloja, possuja, oravia, tähtiä ja sydämiä. Ja neljä tällaista vastaa yhtä normaalia! Olipa mukavaa puuhailua lasten kanssa! 




Herkullista, mutta aktiivista joulukuuta!

Hikiliikkujaa voit seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen näkökulma joulutorttuihin! Mun on pakko myöntää, etten mä ole tajunnut niissä olevan noin paljon kaloreita. Apua. Ja mitenkään se yksi torttu ei riitä, joten tässähän pitäisi urheilla ihan hulluna! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja jouluna kun on vielä monenmoista muuta herkullista syötävää! Eipä siis ihme, että ihmisillä kertyy joulukiloja. Mutta onneksi joulu on vain lyhyt aika vuodessa ja se muu pidempi aika ja elämäntapa ratkaisee.

      Poista
  2. Ihana idea tehdä torttuja piparimuoteilla :) Tosi söpöjä <3

    VastaaPoista
  3. Ihania pikku joulutorttuja! ♡ Täytyy laittaa kokeiluun tuo miniversio niin siten saa tosiaan "enemmän" :D

    VastaaPoista
  4. Onpas ne kivoja pikkutorttuja! Pitääkin kokeilla erilaisilla muoteilla seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista
  5. Ompas kivoja torttuja :) Jouluna en piittaa kaloreista :)... Ja sen kyllä huomaa....

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!