15. helmikuuta 2013

Taapero valokuvauksessa


Kuva: Kuvamuisto
Avoimissa päiväkodeissa järjestetään ainakin Espoossa valokuvaus myös niille lapsille, jotka eivät ole päivähoidossa. Kävimme ensin Kauniaisten avoimessa perhetoiminnassa valokuvauksessa. Kuvat otti muistaakseni Seppälän koulukuvat. Kuvat olivat perinteiset tarrakuvat, kuva kehyksissä jne. Kuvia odoteltiin reilu kuukausi. Kuvat toimiteettiin päiväkotiin, josta ne piti hakea. Kun kuvat lopulta saapuivat, tyttö oli niin itkuisen näköinen, että en voinut ottaa kuvia. Ei hän ollut edes itkenyt. Ja mustelmat, jotka luvattiin photoshopata, oli ”unohtunut” jäädä tekemättä.

Jäin vaan miettimään, että miten tuo toiminta voi edes kannattaa, kun kuvia painetaan valtavasti turhaan? Tai näkyyhän se hinnoissa, ymmärrän kyllä. Ja onhan näistä koulukuvauksista saanut lukea lehdistäkin, miten ne nyt toimivat...
Ilmoitin pikkuisemme sitten myös Koulumestarin avoimen päiväkodin valokuvaukseen, jossa valokuvat otti Kuvamuisto. Heillä toiminta oli jo nykypäivässä. Kuvat tulivat kolmessa arkipäivässä sähköpostitse ladattavalla linkillä. Ja tieto vielä kännykkäänkin. Osa kuvista oli aika vinoon kuvattu tai päästä puuttui viidesosa, tämäkin ilmeisesti ihan tarkoituksella, mutta muuten onnistuneita. Ja itse sai päättää, mistä kuvasta haluaa mitäkin teettää. Kuvien hinnat olivat samaa luokkaa kuin Seppälän koulukuvilla, mutta asiakas siis itse saa päättää, mikä on paras kuva. Näin kuvan ottajalla ei mene yhtä paljon aikaa kuvien läpikäymiseen kuin edellisessä firmassa ja asiakkaatkin lienevät tyytyväisempiä. Palvelussa sanotaan, että kuvat käsitellään vasta sitten, kun on valittu, mitä teetetään. Meidän kuvat oli kyllä tainnut jäädä käsittelemättä, mutta en jaksanut valittaa. Harmitti lopulta, että teetin, itsekin olisin saanut otettua lähes yhtä hyviä... Ehkä? Mutta en painettua niitä tarrakuviksi.

Kuva: VIVA Images/ Susan

Kuva: Kuvauspalvelu Molskis
Kolmas valokuvauskokemus ei liity perinteiseen koulukuvaukseen, vaan kävimme GroupOn-tarjouksen myötä VIVA Images -valokuvaamossa. Kauniita kuvia, ammattitaitoinen kuvaaja, joka selvästi tiesi mitä teki ja mistä asiakkaat yleensä pitävät. Välillä ehkä toteutti omiakin toiveitaan... Tunnin kuvaus, muutaman viikon kuluttua pari tuntia kuvien katselua. Noin 300:sta kuvasta oli karsittu noin 30 parasta ja me sitten valkkasimme, mistä teetetään ja mitä. Teettäminen tai digikuvat CD:lle olivat aivan sikahintaisia, siis satoja euroja pienikin kuva. Materiaali, johon kuva painettiin oli kyllä ymmärtääkseni laadukasta, ei varmaankaan mitään verrattuna Canvas-tauluihin. Lisäksi minua jäi mietityttämään, että oikeudet kuvien julkaisuun ja käyttöön jää yritykselle, ellei sitä erikseen kiellä. Äkkiseltään tuntuu oudolta, että he voivat käyttää pikkuisemme nakukuviakin missä vain ilman, että ilmoittavat siitä meille. Kuvien toimitusaika venyi kohtuuttoman pitkäksi, kuvaushetkestä kolme kuukautta!!! Kun saimme vihdoin taulun, harmitti ettei taulussa ollut edes mitään kiinnityssysteemiä. Kyllä tuohon miltei 300 €:oon olisi sellaisen edes toivonut. Nyt sitten itse jotain viritystä kyhäilemään... Lisäksi puukehyksessä oli valmiiksi muutamia naarmuja.

Neljäs valokuvauskokemus on Folkhälsanin vauvauinnista, jossa Kuvauspalvelu Molskis otti valokuvat tytön istuessa veden päällä lautalla ja sukeltaessa. Vaikka tyttömme on kova sukeltamaan, juuri kuvauskerralla sukeltaminen ei huvittanut kuin yhden kerran ja emme saaneet otettua kunnon sukelluskuvia, harmi! Vedenpäälliset otokset olivat kuitenkin ihania ja iloisia.

1 kommentti:

  1. Reklamoin VIVA Images -valokuvaamolle kehyksistä ja ne vaihdettiin uusiin kiinnitysmekanismin kanssa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!