31. tammikuuta 2013

Ifolor-kirja

Sain vihdoin aikaiseksi tehtyä pikkuisemme ensimmäisestä vuodesta Ifolor-kirjan. Parin päivän päästä tuo pieni on siis jo 1v 5kk. Tiukallehan tämäkin meni, kun sain alennuskupongin ja kuvakirjat olivat -15 %:n tarjouksessa tähän päivään asti. Tilaukseni lähti 23:58:03.

On tuommoisessa kyllä aikamoinen homma. Aloitin tämän jo muutama kuukausi sitten siivoamalla ja nimeämällä kuvatiedostoja uudestaan, vauvavaiheen kuvia kun oli kertnyt lähemmäs 10 000! Karsin näistä viikonloppuna vajaat 500 kuvaa, latasin ne kaikki Ifoloriin ja sitten tänään viidessä tunnissa tein tuon kirjan. Plääh! No oishan tuon kirjan tekemiseen mennyt varmasti enemmän, jos olisin teettänyt kuvat erikseen, käynyt ostamassa sopivan kirjan ja liimat sekä sitten viellä askarrellut. Hyvä kirjasta tuli!

Ehkä seuraavat kirjat voi koostaa vaikka viiden vuoden välein, sen verran harvemmin tulee otettua kuvia verrattuna ensimmäiseen vuoteen ja sen verran työlästä tuo oli. Hyviä kuvia oli aivan liian paljon. Tässä muutama, jotka niiden tuhansien lisäksi sai hymyn huulille.





29. tammikuuta 2013

Kodin1, Merituuli

Kävin tänään vähän shoppailemassa, hävettää ihan sanoa, joulujuttuja alennuksesta... Kohta on hei helmikuu... Kävin Merituulen Kodin1:ssä, koska he lähettivät joulun jälkeen -20 %:n ale-kupongin, joka käy myös jo alennettuihin tuotteisiin ja kaikkiin ostokerran tuotteisiin. Loistava juttu, koska useinhan nuo setelit ovat sellaisia, että ei voi yhdistää muihin tarjouksiin ja käytännössä mitään ei kuitenkaan saa halvemmalla.

No, ostin minä joulujuttujen lisäksi vähän muutakin, pöydälle uuden Vallilan kernit-liinan. Outoa oli muuten se, että joulukoristeet olivat liikkeessä nyt -70%, kun ne reilu viikko sitten olivat -90%. Mikähän tässäkin mahtaa olla syynä? Se, että jouluun on enää 47 viikkoa, eikä 48? Ei pysty ymmärtämään. Nyt ne pakkasivat onneksi jo kaikki joulujutut pois kevään tieltä. Ihanaa, kevät!

Vaikka vastustan periaatteessa kaikkien liikkeiden kanta-asiakaskortteja, löytyy niitä itseltäkin (valitettavan) iso pino ja silti ne eivät koskaan ole oikeaan aikaan matkassa mukana. Lukiovuosina osallistuin innovaatiokilpailuun ja ehdotin jo tuolloin, eli 10 vuotta sitten, että kaikki ale-/kanta-asiakaskortit saisi ladattua yhdelle samalle kortille. Idea palkittiin tuhansien ideoiden joukosta top 100:n joukkoon. Mutta tämä ei liene liikkeiden intresseissä edelleenkään. Se mikä näissä korteissa on kuitenkin hyvää, liikkeet voivat seurata asiakkaiden ostokäyttäytymistä ja lähettää juuri tietyssä liikkeessä asioivalle lisähoukuttimia, joita ei tietenkään voi jättää käyttämättä. Taas minusta tuli tyytyväinen asiakas.

24. tammikuuta 2013

Sahaan, höylään, hion...

Kauniit tarjottimet, mutta turhan kalliit, n. 100 € kpl
Kuva: Me Naiset



Ilmoitin itseni Espoon työväenopiston nikkarointikurssille. Olen aivan innoissani. En vain ole löytänyt kaupasta sellaisia tuotteita, joita meidän koti on vailla. Tässä suunnitelmiani ja ideoiden lähteitä:





















Täll pöytiä puisena/valkoisena 2 kpl
Kuva: sisusta Ulkona .Fi


Katsotaan huhtikuussa, mitä olen saanut aikaan. Ja ne mitkä jäävät kesken, toteutan ensi syksynä.

21. tammikuuta 2013

Taaperon mökki

Äitini toi joulun alla taaperollemme pahvilaatikon, jossa oli tuotu heidän työpaikalleen joulukukkia. Tuunasimme laatikosta hienon mökin, joka on kovassa käytössä.

             Ennen                                                                                     Jälkeen


                                                                                                            Valaistus

17. tammikuuta 2013

Mikä sää!

Yksi aivan parjaista asioista kotiäitiydessä on, että ehtii ulkoilla kesken päivää joka päivä, nähdä auringon ja kauniin luonnon. Siitä saa aivan hirmuisesti virtaa!






16. tammikuuta 2013

Lumenluoja

Ongelma: lapsi ei viihdy yksikseen, kun teen lumitöitä. Eikä oma lumilapio tahtonut pysyä kädessä, koska peukalo karkaa kodistaan.

Ratkaistu: lapsi mukaan lumikuormaan. Parasta ovat kinoksen päälle työntö ja alas tuleminen. Lumi täytyy tyhjentää kolasta käsin, mutta siitäkin saatiin hauska leikki.




15. tammikuuta 2013

Flunssa


Ole vielä hetki, äiti hakee kameran...
Juuri kun pääsin innostumaan, että kevään harrastukset jatkuvat, iski flunssa. Ensin lapseen, sitten mieheen, viikon sinnittelyn jälkeen minuun. Luulin jo säästyväni.

Kipeinä vanhemmat ovat aivan puolikuolleita, mutta mistä lapsi saa sen kaiken energian? Hän leikkii lähes, kuten terveenäkin. Välillä kyllä meinaa mennä hermot, kun ei tiedä mitä jaksaisi tehdä seuraavaksi. On aikaa, ei voimia. Meidän sairastelupuuhia: 
  • Lapsella on tylsää, kun en pysy hänen vauhdissaan; lapsen oma luovuus pääsee kehittymään. Lapsen voi löytää vaikka istumasta ämpäristä!? En tiedä miten se on edes mahdollista ilman, että ämpäri kaatuu.
  • Olemme järjestäneet laatikoita uudestaan, koska muuton yhteydessä joitakin tavaroita tuli vain sullottua kaappiin. 
  • Lapsi nukkuu pitkät päiväunet, itselläkin jää aikaa lepoon.
  • Olemme katselleet ikkunasta luonnon ihmeitä. Näimme lumen päällä tallustamassa ketun, lumikon, hiiren ja rusakon sekä joen reunustan pöheikössä punatulkun ja kasapäin muita lintuja. Lapsi menee usein ikkunan luo seuraamaan kissojen kanssa luontoa.