12. syyskuuta 2016

Ti-Ti Nalle -synttärit

Ennen Italian lomaa meillä juhlittiin 5-vuotiasta esikoistamme. Hän oli vuoden mittaan toivonut ainakin kukka- ja perhossynttäreitä. Loppukesästä toiveeksi vakiintui kuitenkin Ti-Ti Nalle -juhlat.

Kutsukortin tyttö taiteili itse.
Ti-Ti tarvikkeita on vaikeaa saada muualta kuin heidän omasta verkkokaupastaan. Niinpä käytimme hieman luovuutta. Ompelin lapsille itse asut kierrätysmateriaaleista, marketista etsimme sinivalkoiset Ti-Ti Nallen näköiset astiat ja jäätelökakkua pääsi koristamaan muoviset jo ennestään hankitut ja serkulta lainassa olleet Ti-Ti figuurit. 

Kaksi suoista Trioli-nallea



Synttäreille osallistui tytön seitsemän ystävää ilman vanhempia sekä pikkuveli. Juhlat olivat arki-iltana kello 17-18.30. Kaikki kutsutut pääsivät paikalle. Koska useampi äiti kiitteli jälkikäteen, että juhlat olivat olleet lapsen mukaan kuulemma ihan "tosi tosi kivat", niin ajattelin nyt jakaa mitä juhlissamme kaikessa yksinkertaisuudessaan tapahtui. 

1. Keräsimme ensin lahjat olohuoneen lattialle odottamaan, että kaikki vieraat olivat saapuneet. Ihailimme odotellessa lasten asuja, koruja ja hiuksia. Kun kaikki olivat paikalla, avasimme lahjat saapumisjärjestyksessä. Tyttö halusi, että lahjan antaja avustaa lahjan avauksessa. Me vanhemmat luimme kortit ja ihailimme vielä korttien taideteoksia. Moni oli piirtänyt kortin itse ja/tai kirjoittanutkin siihen. Lapset olivat aivan haltioissaan tällaisesta rauhallisesta yhteisestä pakettien avauksesta. 

2. Sitten kävimme ruokapöytään syömään pientä suolaista: itse tehtyjä poppareita sekä tikkuja, joissa oli nakkia, tomaattia, viinirypäleitä ja juustoa. Rauhallisesti lapset juttelivat hauskoja höpötyksiään ruokapöydässä. Esikouluikäiset olivat jo oppineet viittaamaan ja minulle jäi vain puheenvuorojen jako. 



3. Aarteenetsintä. Ruokailun aikana piilotin pihalle kullekin lapselle pienen pussin, jossa oli karkkikoru vaikka kotiinviemisiksi. Kas, kaikki taisivat popsia karkit saman tien...

4. Aarteenetsinnän aikana valmistelin jäätelökakun. Kahta eri jäätelöä päällekäin ja irtotuutista torni. Simppeliä, mutta hyvää! Päälle sai vielä kinuskikastiketta. 



5. Ilta päättyi kavereilta lainassa olleeseen pomppulinnaan ja vapaaseen leikkiin. 



Vaikka kuvittelin pomppulinnan olleen illan kohokohta, niin kuulemma ei. Juhlat eivät todellakaan olisi vaatineet mitään muuta kuin rennosti ohjatun ohjelman (lahjojen avaus, 1-2 leikkiä ja yksinkertainen ruokailu) sekä yhdessäoloa. Myös jäätelö oli nappivalinta. Lapset pitävät yhä hyvin yksinkertaisesta tässä monimutkaisessa maailmassamme. Minulla ei myöskään kulunut kuin ehkä tunti juhlavalmisteluihin + kauppareissu. Popparit, tikut ja jäätelö olivat sopivan yksinkertaista. Puolitoista tuntia oli myös juuri sopiva aika juhlimiseen. Sen jälkeen lapset alkoivat olla vähän levottomia ja ehkä väsyneitäkin. 

Hitusen jäi itseä ihmetyttämään, kun muutama kyseli illan päätteeksi jotain kotiinviemisiksi. Onko tämä jo niin tavallista, ettei juhlista voi lähteä ilman vastalahjaa? Surullista. Kellään ei ollut enää jäljellä karkkikorua. Söpö muovinen pikkupussi, jossa karkki oli ollut, sekä jäätelön sateenvarjokoriste ei olisi alkuun riittänyt. Olin ihmeissäni, mutta kiukun sijaan onnistuin rauhallisesti selittämään kaverisynttäteiden syvimmän olemuksen. Toivottavasti. 

Meidän viisivuotias ja me vanhemmatkin olimme tytön ystävistä onnellisia ja kiitollisia! Oikeaa synttäripäivää juhlimme Italian lämmössä ystävien ympäröimänä. 



Hikiliikkujaa voit seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!