31. heinäkuuta 2014

Pottailua

Meidän viisikuinen vauva on aloittanut pottaharjoittelut varsin samalla tapaa kuin esikoinenkin aikoinaan. Kolme-neljäkuukautta vauva pisutteli pelkästään vaippaan tai hoitoalustalla harson päälle, ihan tarkoituksella. Pidin vauvaa paljon ilman vaippaa ja "seurailin", milloin pissa yleensä tulee. Ei meidän elämä tientenkään pissan ympärillä pyörinyt, mutta panin mieleeni mitä yleensä tapahtui. Pissa tuli yleensä melko pian vaipan oton jälkeen. Varsinkin aamuisin. Neljän kuukauden ikäisestä vauva on käynyt joka aamu potalla pisulla, tottakai voimakkaasti kannatellen. Onpa muuten aika paljon hankalampaa pojan kuin tytön kanssa... Mutta kuukaudessa poikakin on hienosti oppinut ottamaan hyvän asennon eikä jäkitä vastaan. Ja voi sitä iloa kun pisu tulee pottaan. Myös isosiskosta veljen potallakäyminen on hauskaa. 

Pisin tullessa ääntelen "pis-pis-pis". Näin ollaan välillä päivisinkin saatu pissa potalla. Tämä vaatii kyllä vähän viitseliäisyyttä. Ja olemme huomanneet että äidin kanssa pissa tulee aina pottaan, mutta ei isin kanssa. 

Pari vuotta sitten tytön opetellessa pottajuttuja, vein hänet aina vessaan, kun itsekin kävin. Kävin aika usein, joten tyttökin oppi nopeasti kuivaksi. Esikoinen oli 10 kuukauden ikäisenä yökuiva ja 1v 2kk kokonaan kuiva. Katsotaan, miten samat metodit toimii kuopuksen kanssa. Tosin nyt ei ehkä ole samalla tapaa aikaa olla pisureissuilla esim. muskarin yhteydessä kun on kaksi vahdittavaa. 


Baby Björnin pottatuoli on ollut ihan loistava ja hintansa arvoinen heti pienestä vauvasta lähtien. Vieläkin miltei kolmevuotias tykkää käydä potalla, vaikka pöntölläkin osaa käydä. Tuolipotan pottaosa on ollut lisäksi korvaamaton reissuissa. Sopivan pieni laukkuun. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!