31. joulukuuta 2014

Lumiukko

Aurinkoisten ja kovien pakkasten jälkeen oli ihanaa saada lumiukkokelit. Rakensimme tytön kanssa kolme lumiukkoa. Rosollista yli jäänyt punajuuri osoittautuikin hauskaksi keinoksi tehdä lumiukolle napit. Raaka punajuuri siis vain kahtia ja puolikkailla voi painaa lumeen punaiset ympyrät.




Iloista uutta vuotta kaikille!


Pakko vielä vähän fiilistellä kauniilla talvikuvilla. Aurinkoiset kuvat otettu 29.12.2014. Lumiukkokuvat tältä päivältä.


30. joulukuuta 2014

Vuoden vaihde pienten lasten kanssa

Meillä on jo tavaksi muodostunut juhlia vuoden vaihdetta ystäväperheen kanssa, joilla on samanikäisiä lapsia. Aloitamme alkuillasta syömällä vähän arjesta poiketen: nakkeja, perunasalaattia, lihapullia, dipattavia yms. Lapset saavat syödä ja touhuta vapaammin, juhlan kunniaksi. Kuohuvaa, mehua tai vettä kiistellään illan aikana yhdessä, myös lapset. Snapsilasit ovat tähän lapsille kätevät. Sitten kello seitsemän aikaan lähdetään ulos ampumaan muutama raketti. Tunnin ulkoilun jälkeen on hyvä palata sisään rauhoittumaan iltatoimiin ja katsella ikkunasta räiskyvää taivasta. Puolilta öin toivotaan, että kaikki nukkuvat, eikä herää paukkeeseen. Esikoisen ollessa reilu vuoden ikäinen, hän uskaltautui nukkumaan vasta kahden aikaan yöllä, kun pauke oli kokonaan ohi. 

Askartelimme tytön kanssa huomiseen juhlintaan hatut pahvimukeista.


Miehelleni on aina ollut tärkeää ampua raketteja. Minua ne pelottavat. Pienenä sain raketin säteitä silmääni, onneksi silmä ei vaurioitunut. Ensin mies käy yhdessä lasten kanssa rakettiostoksilla ja sitten ammutaan ne taivaan tuuliin. Täytyypä kaivaa jo nyt hyvissä ajoin suojalasit ja kuulosuojaimet taas esille.


Rakettivahti

Viime vuonna vietimme keskiyön naapureiden kanssa (talojemme välissä on vajaa 100 m). Se on kätevää pikkulapsiperheessä. Itkuhälyttimet kuuluvat naapurustoon ja jos itku sattuu tulemaan, vanhemmat ovat silmänräpäyksessä paikalla turvana. Tähän ei kyllä viime vuonna ollut tarvetta. 

Omassa lapsuudessani valoimme tinaa yöllä kyläpaikasta kotiuduttua, mutta ennen keskiyön paukuttelua. Keskiyön vietimme aina naapureiden kanssa. Vielä emme ole omien lasten kanssa tinaa valaneet. Enkä tiedä valetaanko koskaan. Se ei ollut minulle koskaan kovin tärkeää. Enkä voinut sietää sitä syntyvää turhaa roskaa, jota ei olevinaan raaskinut heittää pois... Uuden vuoden päivä kuluu aina juhliessa syntymäpäiviä. Minun äitini lisäksi juhlistamme lasten serkkua.

Lapsuudessani oli tapana päättää joulu loppiaiseen. Me aloitimme tänä jouluna joulun vieton jo oikeastaan joulukuun alussa tuomalla mm. kuusen sisään. Tänään tuntuikin sopivalta viedä suurimmat joulukoristeet pois ja laittaa mm. lasten huone uuteen uskoon. Jouluvalot saivat vielä jäädä.

Vähän jotain uutta lastenhuoneeseen: joulukalenterin narusta syntyi pehmoleluljen säilytyspaikka.

29. joulukuuta 2014

Paketoidaan

Meidän kolmevuotiaalle on jäänyt joulusta päälle paketointi-into. Päivässä valmistuu kymmeniä paketteja, joulua ja synttäreitä juhlitaan uudestaan ja uudestaan, teippiä kuluu metreittäin ja lahjapaperia runsaasti. Mutta ei toisen intoa voi lannistaa!



28. joulukuuta 2014

Suomen talvinen luonto

Tänä jouluna Suomen talvinen luonto on tarjonnut parastaan. Mihin tahansa on katsonutkin, ympärillä näkyy luonnon omia taideteoksia. Olemme ulkoilleet ja urheilleet paljon ja monipuolisesti: pulkkailua, stigailua, luistelua, hiihtoa, kävely- ja juoksulenkkeilyä. Ihanaa!


 




Kaikki kuvat ovat pihaltamme.


Vaikka pakkanen on paukkunut ja pukemista on riitänyt parin-kolmen päivittäisen ulkoilukerran ja kyläilyjen vuoksi, tuntuu se vähäiseltä, koska mieheni on lomalla. Yhden lapsen pukeminen ei tunnu miltään kahteen verrattuna. Ja aina se pukeminen on vaivan arvoista! Nyt ahmimme tätä ihanuutta!



25. joulukuuta 2014

Iloista joulua!

     Lidlistä ostettu seinätarra ikkunassa. 

Ilosta joulua kaikille blogini lukijoille! Teitä on päivittäin 30-50! Nauttikaa ihanista ulkoilukeleistä, jotka jouluksi saimme. 

P.S. Meille tuli kuitenkin joulupukki, sellainen rokkaava versio. Eikä lapset edes pahasti pelänneet. 


Tässä vielä piristykseksi meidän esikoisen ihan itse paketoima lahja pikkuveljelleen. Kyllä meitä eilen nauratti... Taitava tyttö!


23. joulukuuta 2014

Joulukukat


Tänä jouluna emme ole saaneet keltään muulta kukkia kuin mieheni työpaikalta. Ihan kiva, sillä korkeaa pöytäpintaa pojan ulottumattomissa on rajallisesti. Ja monet joulukat ovat hyvin myrkyllisiä. Tämä mietityttää aina koska perheessämme on lasten lisäksi kissoja. Olen niin kukkaihminen, että tuo yksikin saatu jouluasetelma sai mieleni pilviin. Lisäksi olen itse tehnyt leikkokukista kimppuja, kotiin ja tilauksesta myös hautajaisvihon.


Tykkään käyttää kimpuissa luonnonmateriaaleja: kuusenoksia, kanervaa, mustikan- ja puolukanvarpuja. 


22. joulukuuta 2014

Joulukuusi kissaperheessä

Jo lapsuudenkodissani oli kissoja ja aina meillä oli kuusikin. Tosin koti oli niin iso, että kissoilla riitti tutkittavaa muutoinkin kun kuusen kimpussa. Yksi kissa oli sellainen, joka aina halusi kiivetä kuuseen ja tietysti se aina kaatui. Sen kissan kanssa opimme solmimaan kuusenlatvan kattoon kiinni. Kaikki kissat ovat aina juoneet kuuselta veden, jos se astian puolesta ollut mahdollista. Ja koristeilla tottakai leikitään...


Nyt omaan kotiin laitoimme metrin mittaisen kuuseen jo kolme viikkoa sitten. Se on lipaston päällä ja kuusen juurella klementiinejä. Näin kissat ovat jättäneet kuusen rauhaan. Ajattelin ettei isoa kuusta tänäkään vuonna meille tulisi, mutta nyt olen tullut toisiin aatoksiin. Varsinkin kun olemme koko joulun omassa kodissa. Mutta pienikin aito kuusi esimerkiksi maljakossa tuo ihanan tuoksun ja joulun tunnelman.