7. lokakuuta 2015

Kotiäidin someaika

Eilen uutisoitiin vanhempien sometuksen vaikutuksista pienten lasten puheen viivästymiseen. Se on hyvin surullista, mutta pystyn täysin ymmärtämään tuon. Viimeisen kuukauden aikana olen itse vähentänyt rajusti kännykkäaikaani. Ilman tuon uutisen tuomaa tietoakin, se on ollut enemmän kuin järkevää. Ennen sometin erityisesti lasten päiväuniaikaan ja illalla lasten käytyä nukkumaan. Mutta oli kännykkä liian usein esillä jo aamiaispöydässä ja ajatukset ihan jossain muualla kuin rakkaissa kullannupuissa. Luin kaikkia mielenkiintoisia juttuja siitä sun tästä. Useinkaan ei kovin tärkeää. Nyt käytän lasten uniajat rentoutumiseen, lepoon tai tulevan suunnitteluun. 

4-vuotiaan sanoin: "Äiti, miks sä koko ajan räpläät kännykkää? Se menee kohta rikki!"



Päätös on auttanut keskittymään yhdessä tekemiseen, olen enempi läsnä perheelle, olen päässyt ajoissa nukkumaan ja saanut lepuutettua käsiäni, jotka oireilevat kännykällä näpyttelystä (kännykkäräpläämisestä voi muuten saada tenniskyynerpääoireita). Kotityötkin hoituvat jotenkin jouhevammin ja lapset eivät joudu hakemaan huomiota väkisin. Eikä koko ajan tartte olla ottamassa kuvia, eikä olla perillä, mitä muille kuuluu. Eikä tietoinen, kuinka moni on tykännyt julkaisemastani kuvasta. Tekee mielelle hyvää! 

Hikiliikkujaa voit seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.

10 kommenttia:

  1. Uutinen
    http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/perheet-uppoutuvat-alylaitteisiinsa-yha-useammalla-kolmevuotiaalla-puhevaikeuksia/5347234

    http://yle.fi/uutiset/puhumattomat_kolmevuotiaat_uusi_ilmio__some_varastaa_vanhempien_ajan/8356936

    VastaaPoista
  2. Mä kans ihan omatoimisesti rajoitan itseltäni kone/kännyaikaa :D

    VastaaPoista
  3. Mulla oli älypuhelin muutaman viikon rikki ja selviydyin vanhalla simpukkamallisella perussamsungilla. Kyllähän se teki tiukkaa, mutta ah-niin-hyvää. Nyt olen pikkuhiljaa taas vajonnut takaisin vanhoihin tapoihin. Tämä taas vähän herätti. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! :) Tämä on varmasti tällainen ikuinen tasapainoilun kohde. Mikä määrä milloinkin on sopivasti?!

      Poista
  4. Välillä tulee vilkuiltua turhan usein puhelinta, mutta yritän olla koneella ja puhelimella silloin kun lapset nukkuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) minä en tahtonut osata lopettaa millään. Aina oli vielä joku kiva juttu, jonka voisi lukea..,

      Poista
  5. Minulla on älykännykkä, mutten käytä nettiä kännykän kautta. Luen sähköpostit, facen yms. vain läppärin kautta ja tämä jo rajoittaa paljon netin käyttöäni.

    Eilinen uutinen kyllä hätkähdytti. Omat lapset ovat jo koululaisia, mutta en heillekään halua opettaa sitä, että koko ajan pitää olla netissä ja ajatukset muualla kuin siinä, mitä tapahtuu juuri nyt ympärillä. Olen ihan tyytyväinen, ettei omien lasten ollessa pieniä edes ollut mitään ipadeja tms. Aina on lukien ja lorutellen viihdytetty lapset, he eivät ole edes koskaan tottuneet siihen, että viihdyttäisivät itseään jonkun laitteen avulla. Ja sen näkee. Molempien lasten opettajat ovat todenneet, että pojilla on valtava sanavarasto, sisältörikkaita äidinkielen aineita jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, miten positiivisia vaikutuksia some-vapaammalla elämällä voi olla! Pelisäännöt on tehtävä tässäkin asiassa niin itselle kuin lapsillekin. Jotenkin huomasin itse, kuinka kännykkä pikku hiljaa hiipi enenevissä määrin sotkemaan elämääni. :D

      Poista
  6. ppn kyllä alkanut miettiä ja rajoittaa omaa sometusta. Liian usein tulee vilkuiltua puhelimeen. Aivan niinkuin ois joku hätä jos jokin meili tai ilmoitus odottaa 10 minuuttia kauempaa :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!