28. lokakuuta 2015

Huono äiti

Tunnen itseni vähän väliä huonoksi äidiksi. Tiedän, että olen lapsilleni parasta, mutta tämä hullu tunne valtaa tilaa aivoistani. Varsinkin silloin, kun olin pitkään itse sairaana. Tarkemmin mietittynä se tunne syntyy riittämättömyyden tunteesta ja ihan tyhmistä, yksittäin pienistä asioista, jotka isona joukkona ovat jo suuri möykky. Äideissä riittää aina neuvojia, jotka tietävät kaikesta kaiken, tai ainakin heillä on ratkaisu minun ongelmiini. Voisiko joskus vain kuunnella ilman, että antaa neuvoja tai hehkuttaa omaa paremmuuttaan? Ja siinä samassa tajuan myös itse syyllistyväni tuohon samaan, jonka itse koen kuitenkin vertaistuen antamiseksi. Mutta, jos menee huonosti, ei vertaistukikaan tahdo riittää. Vaikka muilta voisi ottaa opiksi, väsyneenä ja uupuneena harvoin on vastaanottavaisella tuulella. 

Uskallan väittää ihan näin perstuntumalta, että valtaosalla on jäänyt teettämättä lasten valokuvia tai täyttämättä orjallisesti vauvakirjaa esikoisen vauva-aikaa lukuunottamatta. Olisi kiva olla enempi läsnä lasten kanssa, leikkiä yhdessä ja touhuta, eikä vain häärätä hellan ja luutun kanssa. Olisinko parempi äiti jos laittaisin lapset hoitoon vai vielä huonompi kuin nyt? Syyllisyyden tunteita voi tuntea hyvinkin pienistä asioista. Toisille on helpompaa olla armollinen kuin itselle. 

Apua on vaikeaa hakea, sillä asiathan ovat itsessään pieniä. Ja jokainenhan painii samojen asioiden ja riittämättömyyden tunteiden kanssa. Olenko minä heikompi kuin toiset, jos joudun turvautumaan apuun? Luulen, että äiti joka kertoo olevansa aivan loppu, kun lapsi herää kerran yössä, ei kerro koko totuutta. Se on helppo ja ymmärrettävä syy väsymykselle, mutta pinnan alta saattaa löytyä muita kuormittavia tekijöitä. Tyytymättömyydestä omaan muuttuneeseen vartaloon, sairasteluista, rahahuolista tai ihmissuhdeongelmista ei ehkä ole yhtä helppo jutella jokaisen uuden tuttavuuden kanssa. Mutta ne kuormittavat äitiä, joka muutenkin on kovin yksin jäätyään usein pitkäksi aikaa pois yhteisöllisestä työelämästä. Pienet asiat paisuvat ja pyörivät mielessä yhtenään. 

Vaikkei haluaisikaan, moni äiti vertaa itseään siihen, millainen äiti haluaisi olla, millaiseksi äidiksi kuvitteli itsensä ennen lapsia, millainen oma äiti oli, tai millainen kuva medioissa välittyy muiden äitiyksistä. Äiti on melko yksin, ainakin negatiivissävytteisten ajatustensa kanssa. Aina löytyy niitä, joilla menee paremmin, jotka hermostuvat vähemmän, touhuavat lasten kanssa enemmän, ovat useammin yhteydessä toisiin äiteihin, tekevät kaikki ruoat alusta loppuun itse, jne. 

Äiti pyörittää usein arkea isän käydessä töissä. Niinpä äiti suorittaa ja isä leikittää. Äiti nipottaa likaisista vaatteista ja ruoka-ajoista, pitää ohjat käsissään. Isä tekee lasten kanssa kaikkea kivaa, leikkii, temppuilee ja touhuaa. Äidin rooli on usein aika armoton. 

Kun tulevat vanhemmat katsovat rakastuneina pyöristyvää kumpua, heillä ei ole vielä mitään käsitystä äitiyden rankkuudesta. Käsityksen saa vasta, kun on jo syvällä suossa. Helppona esikoisen raskausaikana iloisena totesin, kuinka elämämme jatkuu suht samanlaisena lapsen saamisen jälkeenkin. Vaikka lapseton siskoni jopa lähes vihastumiseen asti väitti toista, en uskonut häntä lainkaan. Kun sitten pikkuvauva-aika on puristanut minusta kahdesti mehut irti, minun on ollut pakko myöntää hänen olleen oikeassa. Olen yrittänyt sinnitellä ja esittää sellaista kuin äitien pitäisi olla. Kaikilla on rankkaa, ainakin ajoittain. Vasta siis syvällä suossa tajusin, mistä minulle on yritetty puhua. Luulin pystyväni vaikuttamaan kaikkeen. Vaunujen malli ja vaatteiden väri on helppo valita oman mieltymysten mukaan, mutta tosiasia on, ettei äiti voi vaikuttaa juurikaan vaikka koliikkiin, allergioihin, sairauksiin (omiin tai lasten) tai muuten vain haastaviin luonteenpiirteisiin. Nuo vauvavuoden raskaimmat ajat pitäisi näyttää kouluissa ehkäisyvalistusvideoina.

Tottakai ymmärsin ennen lasten syntymää, että äitiys on varmasti aika ajoin vaikeaa, työlästä, epämukavaa ja raskasta. Mutta yllätyin silti. En tajunnut, että saatan joutua istumaan pöntölläkin lapsi sylissä tai käymään suihkussa raastavan itkun siivittämänä. En tajunnut, millaista on olla 24h kiinni. En tajunnut, miten ihanaa on käydä yksin vaikka viemässä roskat roskiin. 

Ennen kuopuksen synnytystä olin puolestaan kauhuissani tulevasta synnytyksestä. Ensimmäisestä oli jäänyt kivuliaat traumat. Viiden lapsen äiti totesi minulle, että voisi koska tahansa synnyttää kuudennenkin, jos joku toinen kasvattaisi hänet. Valtaosa tuntemistani äideistä on ollut huolissaan synnytyksestä, mutta se on monille lopulta äitiyden helpoin homma. Mitkään äitiyden oppaat tuskin valmistavat äitiä äitiyden tunnemyrskyihin. 

Äitiys ei siis ole pelkkää iloa ja onnea. Omalla kohdalla se on ollut sellaista väsymystä, jota ei edes valokynällä saa luomista piiloon. Järki ei leikkaa lainkaan ja toiminnot hidastuvat. Opin ymmärtämään, miksi valvottamista on käytetty kidutuskeinona. Huonosti nukutuista öistä huolimatta aamulla noustaan uuteen päivään, koska vaihtoehtoja ei vain ole. On elettävä arkea ja rutiineita, vaikka olisi väsymyksestä puhki. Ja kun väsymys painaa, alkavat usein muutkin huolet painaa mieltä suuremmin. Äitiydessä onnistuminen murenee viimeistään väsyneenä. 

Väsyneellä, loppuun palaneella, itseensä ja elämäänsä pettyneellä tai stressaantuneella äidillä on tunteet hyvin pinnassa. Tällöin hän käyttäytyy tavalla, jolla häntä itseään on kohdeltu lapsena. Äidin omastakin mielestään ihmeellinen käytös näyttäytyy äidin omissa silmissä kaikkein pahimmalta, mikä puolestaan aiheuttaa itseään ruokkivan häpeän kierteen. Huono äiti!

Äiti saa tuntea, mitä haluaa. Hyvinä ja pahoina hetkinä. Mutta äidillä, kuten jokaisella tavallisella aikuisella, on vastuu tunteidensa seurauksista. Mietin, onko huono äiti -fiilis vain rehellisyyttä kohdata asiat todellisina? 

Jokainen varmasti tuntee näitä huono äiti -tuntemuksia usein tai edes silloin tällöin. Näin on ollut varmasti kautta aikojen ja tulee olemaan jatkossakin. Mutta juurikin siksi, antakaa tukenne toisille äideille, vaikka vain kuuntelemalla. Äitiydestä meinaa harvoin kuulee kiitosta tai kehuja. Kotiäitinä huonon äitiyden kokemukset ehkä vain korostuvat, koska äiti ei välttämättä saa missään ja mistään kiitosta tai kehuja. Töissä sentään yleensä on työyhteisö, kollegat, asiakkaat, esimies tai alaiset. Kotiäitinä on "vain" ne lapset ja mies, joka käy kääntymässä sotkuisessa kodissa ja pahimmillaan voivottelee kodin kaaosta, silittämättömiä paitoja tai mautonta päivällistä. Mistä sitä äiti jaksaa repiä iloa seuraavaankin päivään? Lasten aidosta rakkaudesta tietenkin. Sehän on sellaista joka parhaimmillaan saa kaikki huolet unohtumaan ja on niin ainutlaatuista, ettei sellaista saa edes puolisolta. Lasten pyyteetön rakkaus todella antaa, mutta se myös osaa ottaa. 

Huonous tekee hyvää kaikille. Olemalla huono, voi tavoitella kohti parempaa. Mutta apua kannattaa tarvittaessa pyytää, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Ei lannistuta äitiyden synkkiin syövereihin. Elämä ja äidin tärkeä rooli on lopulta aika ihanaa!


8 kommenttia:

  1. Kirjoitat hyvin tunteista, joita tämä elämän mittainen duunipaikka tuo eteensä. Voin samaistua ihan kaikkeen! Viiden vuoden aikana on tullut elettyä suossa ja pilvissä. Onneksi huonotkin vaiheet päättyvät aikanaan.

    Ja olet oikeassa, että äitejä tuppaavat neuvomaan ne toiset äidit. Jokainen tietää muka miten pitäisi toimia. Äiti ei kaipaa neuvoja, vaan lämpöä ja halausta ja kiitosta. Sinä olet ihan oikeassa!

    VastaaPoista
  2. Tässä ihan alkaa jo omat asiat mietityttää.. tuleva synnytys, millainen teurastus tulee olemaan kahden vauvan syntymä! Vaikka esikoisesta onkin jäänyt todella ruusuinen kuva. Mutta lähtökohdat ovat nyt niin erilaiset. Miten arki? Miten tyydytän kahden pienen ihmisen tarpeet kun yhdessäkin oli tekemistä? Entäs esikoinen, aikaa hänelle? Viedäkkö päiväkotiin vai pitää kotona? Olenko itse se huono äiti jos ajattelen itseäni ja omaa jaksamista ja vien esikoisen päiväkotiin vaikka hän haluaisi jäädä kotiin? Monia asioita on noussut omaan mieleen tässä lähiaikoina, kun elämä muuttumassa yhden lapsen äidistä kolmen lapsen äidiksi. Riitänkö kaikille? Miten koti? Mutta ehkä kaikki asiat ratkeaa omalla painollaan, ja apua on otettava vastaan se kaikki mitä saa, tuntematta huonoa omaatuntoa siitä.. näin olen nyt ehkä asiat sisäistänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtavasti ajatuksia, joihin ei ole oikeaa vastausta. Pitää vain tehdä, miten parhaimmaksi kokee, vaikka naapuri tekisikin toisin. Tilanteenne on kuitenkin aivan erilainen, kun vauvoja syntyy kerralla kaksi. Toivottavasti huono äiti -syyllisyyden tuntemus ei tule kaksinkertaisena! Paljon onnea teille tulevaan!

      Poista
  3. Tässä ihan alkaa jo omat asiat mietityttää.. tuleva synnytys, millainen teurastus tulee olemaan kahden vauvan syntymä! Vaikka esikoisesta onkin jäänyt todella ruusuinen kuva. Mutta lähtökohdat ovat nyt niin erilaiset. Miten arki? Miten tyydytän kahden pienen ihmisen tarpeet kun yhdessäkin oli tekemistä? Entäs esikoinen, aikaa hänelle? Viedäkkö päiväkotiin vai pitää kotona? Olenko itse se huono äiti jos ajattelen itseäni ja omaa jaksamista ja vien esikoisen päiväkotiin vaikka hän haluaisi jäädä kotiin? Monia asioita on noussut omaan mieleen tässä lähiaikoina, kun elämä muuttumassa yhden lapsen äidistä kolmen lapsen äidiksi. Riitänkö kaikille? Miten koti? Mutta ehkä kaikki asiat ratkeaa omalla painollaan, ja apua on otettava vastaan se kaikki mitä saa, tuntematta huonoa omaatuntoa siitä.. näin olen nyt ehkä asiat sisäistänyt.

    VastaaPoista
  4. Asiaa kirjoitat. Vähän olen onneksi tuosta huono äiti -ajattelusta päässyt näinä 9,5 äitiyden vuosina eroon. Rakastan Jari Sinkkosen riittävän hyvän vanhemmuuden käsitettä, ihan vain siksi, että se on niin armollinen. Ei kukaan ole täydellinen, ei edes lähelle. Me ollaan kaikki ihan vajavaisia ihmisiä. Silti me voidaan olla riittävän hyviä, kunhan perustarpeet tulee täytetyksi.
    Mulla on vähän väliä kamala synnytyskuume. Kuten sun 5 lapsen äitikaveri sanoi, voisin synnyttää milloin vaan mutta jos joku hoitaisi sen lapsen täysi-ikäiseksi.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiko jollain oikeasti olla synnytyskuume! Huh!

      Riittävän hyvä tuo myös lohtua itselleni. Sinkkosella on muutenkin monesti tärkeää ja hyvää asiaa meille vanhemmille! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!