Uskallan väittää ihan näin perstuntumalta, että valtaosalla on jäänyt teettämättä lasten valokuvia tai täyttämättä orjallisesti vauvakirjaa esikoisen vauva-aikaa lukuunottamatta. Olisi kiva olla enempi läsnä lasten kanssa, leikkiä yhdessä ja touhuta, eikä vain häärätä hellan ja luutun kanssa. Olisinko parempi äiti jos laittaisin lapset hoitoon vai vielä huonompi kuin nyt? Syyllisyyden tunteita voi tuntea hyvinkin pienistä asioista. Toisille on helpompaa olla armollinen kuin itselle.
Apua on vaikeaa hakea, sillä asiathan ovat itsessään pieniä. Ja jokainenhan painii samojen asioiden ja riittämättömyyden tunteiden kanssa. Olenko minä heikompi kuin toiset, jos joudun turvautumaan apuun? Luulen, että äiti joka kertoo olevansa aivan loppu, kun lapsi herää kerran yössä, ei kerro koko totuutta. Se on helppo ja ymmärrettävä syy väsymykselle, mutta pinnan alta saattaa löytyä muita kuormittavia tekijöitä. Tyytymättömyydestä omaan muuttuneeseen vartaloon, sairasteluista, rahahuolista tai ihmissuhdeongelmista ei ehkä ole yhtä helppo jutella jokaisen uuden tuttavuuden kanssa. Mutta ne kuormittavat äitiä, joka muutenkin on kovin yksin jäätyään usein pitkäksi aikaa pois yhteisöllisestä työelämästä. Pienet asiat paisuvat ja pyörivät mielessä yhtenään.
Vaikkei haluaisikaan, moni äiti vertaa itseään siihen, millainen äiti haluaisi olla, millaiseksi äidiksi kuvitteli itsensä ennen lapsia, millainen oma äiti oli, tai millainen kuva medioissa välittyy muiden äitiyksistä. Äiti on melko yksin, ainakin negatiivissävytteisten ajatustensa kanssa. Aina löytyy niitä, joilla menee paremmin, jotka hermostuvat vähemmän, touhuavat lasten kanssa enemmän, ovat useammin yhteydessä toisiin äiteihin, tekevät kaikki ruoat alusta loppuun itse, jne.
Äiti pyörittää usein arkea isän käydessä töissä. Niinpä äiti suorittaa ja isä leikittää. Äiti nipottaa likaisista vaatteista ja ruoka-ajoista, pitää ohjat käsissään. Isä tekee lasten kanssa kaikkea kivaa, leikkii, temppuilee ja touhuaa. Äidin rooli on usein aika armoton.
Kun tulevat vanhemmat katsovat rakastuneina pyöristyvää kumpua, heillä ei ole vielä mitään käsitystä äitiyden rankkuudesta. Käsityksen saa vasta, kun on jo syvällä suossa. Helppona esikoisen raskausaikana iloisena totesin, kuinka elämämme jatkuu suht samanlaisena lapsen saamisen jälkeenkin. Vaikka lapseton siskoni jopa lähes vihastumiseen asti väitti toista, en uskonut häntä lainkaan. Kun sitten pikkuvauva-aika on puristanut minusta kahdesti mehut irti, minun on ollut pakko myöntää hänen olleen oikeassa. Olen yrittänyt sinnitellä ja esittää sellaista kuin äitien pitäisi olla. Kaikilla on rankkaa, ainakin ajoittain. Vasta siis syvällä suossa tajusin, mistä minulle on yritetty puhua. Luulin pystyväni vaikuttamaan kaikkeen. Vaunujen malli ja vaatteiden väri on helppo valita oman mieltymysten mukaan, mutta tosiasia on, ettei äiti voi vaikuttaa juurikaan vaikka koliikkiin, allergioihin, sairauksiin (omiin tai lasten) tai muuten vain haastaviin luonteenpiirteisiin. Nuo vauvavuoden raskaimmat ajat pitäisi näyttää kouluissa ehkäisyvalistusvideoina.
Tottakai ymmärsin ennen lasten syntymää, että äitiys on varmasti aika ajoin vaikeaa, työlästä, epämukavaa ja raskasta. Mutta yllätyin silti. En tajunnut, että saatan joutua istumaan pöntölläkin lapsi sylissä tai käymään suihkussa raastavan itkun siivittämänä. En tajunnut, millaista on olla 24h kiinni. En tajunnut, miten ihanaa on käydä yksin vaikka viemässä roskat roskiin.
Ennen kuopuksen synnytystä olin puolestaan kauhuissani tulevasta synnytyksestä. Ensimmäisestä oli jäänyt kivuliaat traumat. Viiden lapsen äiti totesi minulle, että voisi koska tahansa synnyttää kuudennenkin, jos joku toinen kasvattaisi hänet. Valtaosa tuntemistani äideistä on ollut huolissaan synnytyksestä, mutta se on monille lopulta äitiyden helpoin homma. Mitkään äitiyden oppaat tuskin valmistavat äitiä äitiyden tunnemyrskyihin.
Äitiys ei siis ole pelkkää iloa ja onnea. Omalla kohdalla se on ollut sellaista väsymystä, jota ei edes valokynällä saa luomista piiloon. Järki ei leikkaa lainkaan ja toiminnot hidastuvat. Opin ymmärtämään, miksi valvottamista on käytetty kidutuskeinona. Huonosti nukutuista öistä huolimatta aamulla noustaan uuteen päivään, koska vaihtoehtoja ei vain ole. On elettävä arkea ja rutiineita, vaikka olisi väsymyksestä puhki. Ja kun väsymys painaa, alkavat usein muutkin huolet painaa mieltä suuremmin. Äitiydessä onnistuminen murenee viimeistään väsyneenä.
Väsyneellä, loppuun palaneella, itseensä ja elämäänsä pettyneellä tai stressaantuneella äidillä on tunteet hyvin pinnassa. Tällöin hän käyttäytyy tavalla, jolla häntä itseään on kohdeltu lapsena. Äidin omastakin mielestään ihmeellinen käytös näyttäytyy äidin omissa silmissä kaikkein pahimmalta, mikä puolestaan aiheuttaa itseään ruokkivan häpeän kierteen. Huono äiti!
Äiti saa tuntea, mitä haluaa. Hyvinä ja pahoina hetkinä. Mutta äidillä, kuten jokaisella tavallisella aikuisella, on vastuu tunteidensa seurauksista. Mietin, onko huono äiti -fiilis vain rehellisyyttä kohdata asiat todellisina?
Jokainen varmasti tuntee näitä huono äiti -tuntemuksia usein tai edes silloin tällöin. Näin on ollut varmasti kautta aikojen ja tulee olemaan jatkossakin. Mutta juurikin siksi, antakaa tukenne toisille äideille, vaikka vain kuuntelemalla. Äitiydestä meinaa harvoin kuulee kiitosta tai kehuja. Kotiäitinä huonon äitiyden kokemukset ehkä vain korostuvat, koska äiti ei välttämättä saa missään ja mistään kiitosta tai kehuja. Töissä sentään yleensä on työyhteisö, kollegat, asiakkaat, esimies tai alaiset. Kotiäitinä on "vain" ne lapset ja mies, joka käy kääntymässä sotkuisessa kodissa ja pahimmillaan voivottelee kodin kaaosta, silittämättömiä paitoja tai mautonta päivällistä. Mistä sitä äiti jaksaa repiä iloa seuraavaankin päivään? Lasten aidosta rakkaudesta tietenkin. Sehän on sellaista joka parhaimmillaan saa kaikki huolet unohtumaan ja on niin ainutlaatuista, ettei sellaista saa edes puolisolta. Lasten pyyteetön rakkaus todella antaa, mutta se myös osaa ottaa.
Huonous tekee hyvää kaikille. Olemalla huono, voi tavoitella kohti parempaa. Mutta apua kannattaa tarvittaessa pyytää, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Ei lannistuta äitiyden synkkiin syövereihin. Elämä ja äidin tärkeä rooli on lopulta aika ihanaa!
