Pomppupallo

Tyttö sai syntymäpäivälahjaksi tädiltään pomppupallon. Se on ollut meillä niin kova hitti, etten tajua, miksen ole keksinyt tuollaista aikaisemmin. Tyttö hyppii sillä joka päivä. Alkuun hän meni sen kanssa hyppien jopa nukkumaan ja palasi aamulla taas huoneestaan. Pomppupallon kumi, tai mitä lie materiaalia se onkaan, haisee varsin pahalle ja tyttö käyttääkin pomppiessaan sormikkaita tai vetää hihat sormien suojaksi.

Kyllä nyt lihakset vahvistuvat!

Hikiliikkujaa voit seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.

Lehtikranssi

Saimme ystäviltämme kauniin itsetehdyn vaahteranlehtikranssin. Se on punottu rautalangan avulla seppeleen tavoin. Pakko kokeilla ideaa itsekin. Nyt vain äkkiä poimimaan lehtiä ennen kuin menevät huonoksi. Vaikeinta oli kuulemma löytää mahdollisimman samankokoisia ja erivärisiä lehtiä riittävästi. Kranssin runko on tehty sanomalehdestä. 

Vieraat ovat meille tervetulleita! 

Kirpsakoista syysilmoista nautiskelua

Tällä viikolla olen vihdoin päässyt liikkumaan. Tehtiin mm. pojan kanssa pyöräretki sorsia katsomaan. Voi, kuinka pyöräily olikin mukavaa pitkän tauon jälkeen. Yhden lapsen kanssa liikkuminen on niin ihanan vaivatonta, kun esimerkiksi pyörällä pääsee paikkaan kuin paikkaan jouhevasti. Olinkin jo unohtanut tämän. Pyöräperäkärry kun on aikamoinen laitos pelkkään istuimeen verrattuna. Esikoisen aikaan pyöräilin joka paikkaan ja hän rakasti kyydissä istumista. Poikakin on innoissaan, mutta valitettavan usein on joutunut tyytymään auton istuimeen. 

Aktiivista syksyistä viikonloppua!

Maitopurkkitalo ja nappirengasauto

"Äiti, oisko meillä maitopurkki, nappeja ja munakenno?" 

30 minuuttia myöhemmin:

"Vau, onpa hieno! Mistä sait tämän idean rakas?"

"Keksin ihan itse omasta päästä!"

Nyt 4-vuotiaalla tytöllä on itse rakennettu talo ja oma auto! Moni vain haaveilee näistä. Välillä voisi olla hieman vaatimattomampi toiveidensa suhteen. 

Kotiäidin someaika

Eilen uutisoitiin vanhempien sometuksen vaikutuksista pienten lasten puheen viivästymiseen. Se on hyvin surullista, mutta pystyn täysin ymmärtämään tuon. Viimeisen kuukauden aikana olen itse vähentänyt rajusti kännykkäaikaani. Ilman tuon uutisen tuomaa tietoakin, se on ollut enemmän kuin järkevää. Ennen sometin erityisesti lasten päiväuniaikaan ja illalla lasten käytyä nukkumaan. Mutta oli kännykkä liian usein esillä jo aamiaispöydässä ja ajatukset ihan jossain muualla kuin rakkaissa kullannupuissa. Luin kaikkia mielenkiintoisia juttuja siitä sun tästä. Useinkaan ei kovin tärkeää. Nyt käytän lasten uniajat rentoutumiseen, lepoon tai tulevan suunnitteluun. 

4-vuotiaan sanoin: "Äiti, miks sä koko ajan räpläät kännykkää? Se menee kohta rikki!"

Päätös on auttanut keskittymään yhdessä tekemiseen, olen enempi läsnä perheelle, olen päässyt ajoissa nukkumaan ja saanut lepuutettua käsiäni, jotka oireilevat kännykällä näpyttelystä (kännykkäräpläämisestä voi muuten saada tenniskyynerpääoireita). Kotityötkin hoituvat jotenkin jouhevammin ja lapset eivät joudu hakemaan huomiota väkisin. Eikä koko ajan tartte olla ottamassa kuvia, eikä olla perillä, mitä muille kuuluu. Eikä tietoinen, kuinka moni on tykännyt julkaisemastani kuvasta. Tekee mielelle hyvää! 

Hikiliikkujaa voit seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.

Taskulamppuleikkejä

Pimenevät illat ovat tuoneet meidän iltoihin taskulamppuleikit. Sammutamme kotoa kaikki tai lähes kaikki valot ja lapset tutkivat paikkoja. Välillä leikimme aarteen etsintää. Se on muuten tosi hauskaa vaihtelua tavalliselle piiloleikille, vaikka valot päälläkin. Yksi piilottaa jonkin yhdessä sovitun esineen ja muut etsivät sen. Ei kovin kummoista, mutta kivaa ja lapsista jännittävää. 1-vuotiaskin osaa osallistua leikkiin. 

Välillä olemme menneet ulos happihyppelylle taskulamppujen kanssa juuri ennen nukkumaanmenoa. Saatamme leikkiä, että yksi on hirviö ja jahtaa muita. Vaikka 4-vuotiaamme on hieman pelokas, olemme onnistuneet tekemään tästä leikin, joka ei pelota. Ehkä siksi, että leikimme sitä välillä päivälläkin ilman taskulamppuja. 

Onko teillä muita kivoja taskulamppuleikkejä?

Hikiliikkujaa voit seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.

Urheiluhullu sohvan pohjalla

On kauheeta, kun urheiluhullu ei pääse liikkumaan. Tai ei minua kukaan estä, mutta kroppa pistää päivä toisensa jälkeen vastaan. Selkäkipuilua, flunssaa, voimattomuutta ja mitä näitä syitä nyt on. Edellisestä salitreenistä on jo pari kuukautta, muistakin treeneistä yli kuukausi. Tähän aikaan vuodesta on mahdoton välttyä pöpöiltä ja olenpa itsekin varmaan vähän turhan rohkeasti käynyt paikoissa, joihin yskän kanssa ei kannattaisi mennä. Alentuneen vastustuskyvyn vuoksi olen uusille pöpöillekin varmasti oivallinen kasvualusta. Mutta kotona terveiden, virtaa täynnä olevien lasten kanssa ei jaksa olla loputtomiin. Yskänpuuskat ovat muistuttaneet, miksi lantionpohjan lihaksia pitää treenata jatkossakin. Vielä olen saanut pidäteltyä, mutta ei se kaukana ole ollut. Voi kauhistus niitä synnyttäneitä äitejä, joilla inkontinenssi jää pysyväksi. Sympatiani teille!

Hyvin kevyitä kävelylenkkejä lasten pyöräillesstä olen uskaltanut tehdä, mutta kyllä lihakset huutavat jo kovempaa rääkkiä, kuonat liikkeelle ja lihaksia venytyttää. Mielikin varmasti piristyisi kunnon liikunnasta enemmän kuin vain perusulkoilusta. Mutta minkäs teet, kun kroppaa kuuntelemalla tajuaa, ettei liikunnalle vain nyt ole sijaa. Liikkumattomuus on kyllä inhottava kidutuskeino kropalleni! Toivottavasti pian pääsisi taas tositoimiin. 

Pienessä ihmisessä pienikin muutos usein näkyy. Lihasta on varmasti lähtenyt ja ehkäpä juuri siksi useampi on sanonut minun laihtuneen. 15 prosentin rasvaosuudella ei olisi kauheasti varaa läskistä luopua. Mutta näissä lukemissa olen ollut ainakin viimeisen kymmenen vuotta, kun rasvaa on töiden vuoksi tullut silloin tällöin mitattua. Kasvot ovat myös varmasti normaalia kalpeammat väsymyksestä, sekin laihentaa. Ruokaa mielestäni olen syönyt samalla ruokahalulla ja tahdilla kuin muutoinkin. 

Olen lukenut sairastellessa kirjoja, mitä normaalisti en todellakaan tee. Mieluummin valitsisin liikunnan tai pihatyöt. Ja viime viikolla aloin kutomaan sitten yläkouluaikojen. Oli vähän muistelemista, miten luodaan silmukat, saati ommellaan nurin. 15 vuotta oli tehnyt tehtävänsä, mutta tunnin jälkeen palautui mieleen! "Uuden" oppiminen on mukavaa. Lisäksi olen käynyt nukkumaan iltaisin yhdeksän, viimeistään kymmenen maissa. Pari tuntia normaalia aiemmin. 

Onko muilla pitkittynyttä sairastelua? Millä korvaatte liikuntaan käyttämättömän ajan?