Miten nuo oksat edes kannattelee noin montaa lintua? Muutaman kerran tuossa pihalla nurmikolla on valehtelmatta ollut parisataa naakkaa... Mutta kun menen kameran kanssa ikkunan lähelle, kaikki ovat jo lentoon lähteneet...
13. joulukuuta 2012
12. joulukuuta 2012
10. joulukuuta 2012
Taaperon huone
Taaperon huone on koko ajan saanut vähän uutta ilmettä, ekä se vieläkään ole ihan valmis... Kuvien latauksen välissäkin ehti tapahtua... Ideoita riittää!
9. joulukuuta 2012
Pulkkamäessä
Olinkin unohtanut kuinka hauskaa on laskea pulkkamäessä! Lapsen varjolla voi kyllä tehdä kaikkea huvittavaa. Samaatahtia kävellyt pariskunta vähän naureskeli, kun kesken kävelylenkin ahdoin itseni pikkuisen pulkkaan, laskimme mäet alas ja tunneleissa huutelimme "kukkuu"!
4. joulukuuta 2012
Vaipankylkiäiset
Olemme ostaneet pisteillä hauskan eläinkirjan ja Dublo Legoja. Näistä ainakin meidän neiti on tykännyt kovasti. Lahjat ovat onneksi vaihtuneet aina ajoittain.
Toisaalta pisteiden harmiksi, mutta itseni, lompakkoni sekä roskiksen iloksi, nyt meillä ei ole enää aikoihin mennyt vaippoja, kun pikkuinen on oppinut aika hyvin kuivaksi (nyt 1v 3 kk). Kävin juuri katsomassa saisinko tilille jääneillä pisteillä enää mitään, mutta huonolta näyttää. Pitää kerärä aikamoinen määrä pisteitä, että lahjoja saisi... Jos siis joku ei itse Liberon-pistekauppaa käytä ja haluaa lahjoittaa paukkausten koodit, niin ovat tervetulleita!
3. joulukuuta 2012
Miten tänään ruoka laitettaisiin?
Jokapäiväinen haaste, miten pitää lapsi tyytyväisenä sen ajan, kun
laitan ruokaa. Yritän ottaa pikkuista mahdollisimman paljon mukaan ruoan
laittoon, mutta silti tämä on aika usein haaste. Loistavaksi keinoksi on osoittautuneet sipulit!
Ensin siirrellään kiposta kippoon...
Sitten tehdään lähempää tuttavuutta ja kuoritaan...
1. joulukuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)