No, on tässä kutinan lisäksi valvottanut muukin: 2-vuotias tyttäreni, joka on ajoittain ahdistunut ilmeisesti mummojeni poismenojen myötä. Hautajaiset olivat eilen. En ottanut lasta mukaan ja olin todella tyytyväinen. Olen itse niin herkkä itkemään, samoin koko sisarusparveni, joten uskon, että se itku ja aikuisten ahdistus olisi ahdistanut lastakin vain enempi. Käymme haudoilla, katselemme kuvia ja käsittelemme asian muutoin MLL:n ohjeiden mukaan.
Kulunut viikko meni myös vähän stressatessa työasioita. Tuleehan kaikki hoidettua mallikkaasti loppuun, kun työt nyt päättyivät. Monta pientä asiaa, jotka piti sijaiselle valmistella tai ohjeistaa.
Viimeinen viikko on valvottanut myös siksi, että takareiteni on krampannut pahasti. En vain ole pystynyt nukahtamaan. Varasin ajan urheiluhierojalle ja hän sai onneksi tämän ongelman lähestulkoon pois, ainakin hyvälle mallille. Hieronta-asennon löytäminen oli pieni haaste tämän masun vuoksi. Syyksi hieroja selitti yöllisen selällään nukkumisen, jolloin veri ei laskimoissa pääse virtaamaan normaalisti mahan vuoksi. Olen yrittänyt tätä jo aiemmin tietoisesti välttää, mutta näköjään nukun silti ajoittain selällään. Nyt takareidessäni on myös komeat pinkit kinesioteipit verenkierron parantamiseksi ja kivun lieventämiseksi. Aloitin myös syömään monivitamiinia, missä on magnesiumia. Magnesiuminhan tiedetään ehkäisevän lihaskramppien ilmaantumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!